Kauko ”Kake” Randelin on suuren yleisön tuntema iskelmätähti, mutta moni muistaa hänet myös aktiivisena kilpa-autoilijana varsinkin 1980-luvulla. Kipinä moottoriurheiluun syttyi jo lapsena kotimaisemissa Mäntyharjulla.

– Elettiin ihan 1960-luvun alkua, olin silloin noin kuuden-seitsemän vanha. Meidän kotimökkimme ohitse meni Hankirallin reitti, mutta kyläläiset eivät tienneet mokomasta yhtään mitään. 

– Ensin ihmeteltiin, mistähän nämä ovat tulossa ja minne ovat menossa. Kun ensimmäiset autot menivät siitä meidän torppamme ohitse, pistin karvalakin päähän ja tumput käteen, ja lähdin katsomaan. Siitä oli pari kilometriä matkaa varsinaiselle EK:lle. Muistan, että oli kova pakkanen ja kuutamoyö, kun yksinäni kävelin tietä pitkin. Sitten alkoivat äänet kuulua selvemmin.

– Siellä oli Lampisen Simoa ja ruotsalaisia Porsche-kuskeja. Lisäksi Trabantia ja kaikkea muuta. Silloin päätin, että jos joskus tulee mahdollisuus kokeilla, kyllä minäkin, Randelin muistelee.

Kuva

Talbot Lotuksella Kake Randelin kilpaili paljon. 1986 Jyväskylän Suurajoissa peli lipsahti sateen liukastamalta tieltä hetkeksi ojaan, mutta pian matka taas jatkui.

Iän karttuessa moottorit alkoivat kiinnostaa nuorta Randelinia enemmän ja kuvioon tulivat mopot sekä moottoripyörät, jotka hankittiin töistä saaduilla rahoilla.

– Kaikki mitä olen elämässä saavuttanut, on tullut kovan työn kautta. Olin neljä, kun isä kuoli ja seitsemänvuotiaana otin isännän roolin kotona. Siihen aikaan tehtiin halot ja muut käsipelillä. Vaikka joku ajattelee, että se on fyysisesti ja henkisesti rankkaa, ja olihan se, mutta se oli myös elämäni parasta aikaa.

– Hankin rahaa olemalla kaupassa töissä, kenkätehtaalla ja uittohommissa, vaikkei ikinä uskoisi, kun peiliin katsoo, hän naurahtaa.

Samaan aikaan kaksipyöräisten kanssa kuvaan astuivat musiikkihommat. 

– Olin toisella kymmenellä, kun päätin, että kitaraakin pitäisi päästä soittamaan. Siihenkin piti pennoset tienata maailmalta, että sai hommattua soittimen ja vahvistimen. Sitä kautta aukeni sitten aivan toisenlainen maailma.

Lentävä lähtö

Kipinä ralliin ei ollut sammunut, vaikka musiikki olikin vienyt nuorukaista aivan toiseen suuntaan. Paluu ralliin tapahtui Randelinilta 1980-luvun alussa.

– Kaikkihan nivoutuu jollain tavalla menestykseen musiikkipuolella. Silloin elettiin 1970-luvun loppua ja 1980-luvun alkua, kun sain ensimmäiset levytyssopimukset ja isot talot taakse. Sehän ei toki takaa vielä menestystä, vaan se, että kansan täytyy myös pitää artisteista. He ostavat levyt ja määrittelevät, missä kategoriassa kuljetaan.

– Levytyssopimuksen ansiosta pääsin elämässä eteenpäin. Keikkaa oli hirveästi ja sitä myöten toimeentulo oli turvattu. Silloin ajattelin, että nyt ostan ensimmäisen kilpurin.

Randelin muistuttaa, että maailma oli varsin erilainen paikka 40 vuotta sitten.

– Siihen aikaan oli huomattavasti paremmat mahdollisuudet käydä testaamassa autoa ennen kisaa, mutta aika vähän tuli kokeiltua ja vähän oli pelkoakin, että joku soittaa poliisit, kun metsästä kuuluu keskellä yötä pörinää. 

– Talvisaikana oli totta kai jääratoja, mutta puiden välissä ajaminen on paljon haastavampaa, Randelin kiteyttää. 

Ensimmäinen ralli, johon Randelin osallistui, oli Kymen Jääralli vuonna 1982. Autona oli Sunbeam Avenger. 

– Muistan ensimmäiselle pätkälle lähdettäessä, kuinka kaikki oli uutta. Innostus oli hirveä, kun oli potta päässä ja äly kateissa. Muistaakseni olimme toisen pätkän lähdössä, kun ajattelin, että nyt lähdetään kunnolla vetämään. Tempaisin vaihdekepistä kakkosen silmään hieman liian rajusti ja kepistä lensi nuppi kaaressa taakse hattuhyllylle. Sinne se jäi pyörimään, Randelin naurahtaa.

Randelinin ja ”Kostajan” yhteinen matka päättyi tuon kisan jälkeen.

– Ajattelin, ettei se sopinut minun kouraani yhtään. Ostin kaverilta välikoppa-Escortin ja sillä ajoin todella paljon; oli junnucupia, SM-ralleja ja muuta. Varmaan nelisenkymmentä kisaa yhteensä. Siltä ajalta alkoi tulla jo tuloksiakin; luokkavoittoja ja muita hyviä sijoituksia. 

Huippuopettajat

Randelinin ensimmäinen kv-kisa oli vuoden 1984 Jyväskylän Suurajot, jolloin hän oli kartturina Harri Uotilalle. 

– Meillä oli A-ryhmän Ascona ja Humalamäessä olimme seuraavana autona odottamassa lähtövuoroa, kun tuli tieto, että pätkä ajetaan siirtymänä.

Brittikuljettaja Julian Roderickin Vauxhall oli syöksynyt paloaukean suoran hypystä yleisön joukkoon.

– Onnettomuuden vakavuus selvisi, kun ajoimme siitä ohitse. Onneksi siinä ei käynyt pahemmin.

Positiivisiakin muistoja Jyväskylään liittyy.

– Pääsin 1982 Timo Salosen kyytiin, kun hän ajoi Datsun Silvialla. Ouninpohjassa oli rengastestit ja pääsin muutaman kerran istumaan siihen vierelle. Sitä kautta meistä tuli kavereita ja myöhemmin pääsin B-ryhmän Peugeotin kyytiinkin. Se oli huimaa kyytiä. 

– Alénin Markun kyytiin pääsin Lancia-vuosina monesti ja samalla hän opetti, miten ajolinjoja kannattaa hakea – markkumaiseen tyyliin tietenkin. Kivimäen Ilkka oli hotellilla kirjoittamassa nuotteja puhtaaksi ja me Markun kanssa lähdimme yöhön ajamaan.

– Toivosen ”Henkan” kyydissä sain olla, kun he testasivat Saalahdessa. Kun olimme tulossa pois pätkältä, jäimme linja-autopysäkille tupakille. ”Henkka” heitti, että hän istuu nyt kartturin paikalle ja sinä saat kokeilla.

Ehdotus yllätti Randelinin täysin, mutta kauaa häntä ei tarvinnut taivutella.

– Olin aluksi, että enhän minä, mutta ”Henkka” sanoi, että hyppää vaan puikkoihin ja anna mennä. Ajoin siitä Jämsään ja hymy oli varmasti korviin asti. Oli nimittäin aika kokemus ja ”Henkka” vielä korosti, ettei autossa ole mitään rajoittimia.

– Nyt näille kaikille kokemuksille antaa enemmän arvoa, kun aikaa on kulunut ja Bostonia palanut, Randelin toteaa.

Kipinä kytee vielä 

Escortin jälkeen Randelinin talliin tuli 16-venttiilinen Talbot Lotus.

– ”Lotari” oli Haimakaisen Alin rakentama ja sillä ajoin todella paljon, muun muassa kahdesti Jyväskylän Suurajoissa. Se oli todella hieno auto laskea menemään. 

– 1986 Rapsulassa ajoin samaan reikään kuin Alén ja Malcolm Wilson. Oli juuri satanut, eikä auto kääntynyt mihinkään, vaan meni ihan sukkana. Onneksi siinä oli jengiä nostamassa ja päästiin jatkamaan matkaa. Vähän jouduttiin kyllä vielä pätkän varrella huoltohommiin; oiottiin etulokareita, jotta pyörät kääntyivät kunnolla, Randelin muistelee.

Kun B-ryhmäläiset kiellettiin, myös Talbotin oli lähdettävä. Tilalle tuli N-ryhmän Mazda.

– Se oli melkein uusi, mutta kun oli tottunut tehokkaaseen autoon, se tuntui ihan lapaselta. Se vei intoa pois. Kyllä vähintään 250–350 hevosvoimaa pitää olla. Sitten on kivaa ajaa ja tietyllä tapaa varmempikin. Monesti tulee oho-tilanteita, kun voima loppuu, Randelin pohtii.

Randelin ajoi Mazdalla ”kymmenkunta” kisaa, mutta sitten oli pakko saada tehokkaampi auto. Merkki pysyi samana, mutta luokitus vaihtui A-ryhmäläiseen.

– Se oli sitä aikaa, kun Sundströmin Mikko ajoi samanlaisella. Autossa oli Xtracin vaihdelaatikko ja täysi tehtaan peli. Sillä tuli ajettua ulkomaillakin; Etelä-Ruotsin ralli ja Saksassa pari kertaa. 

Auto löytyy Randelinilta edelleen. Seuraavaksi se pitäisi kuitenkin laittaa atomeiksi ja putsata kauttaaltaan.

– En tiedä, jos sen laittaisi sitten myyntiin. Sen verran kytee vielä kipinä, että joku kilpa-auto tekisi mieli vielä ostaa. Jos ei muuta, Historiciin sitten ja pari kolme kisaa vuodessa voisi ajella. Koskaan ei kannata sanoa ei. Kyllä mä vielä joku päivä lasken menemään