Mikko Anttila halusi olla oman elämänsä sankari ja kulkea siitä missä polkua ei ole – Tuunasi enduropyöränsä käsittämättömällä tavalla
On normaalia, että kisakäyttöön laitteita rakennettaessa niiden moottori vaihdetaan alkuperäistä tehokkaammaksi. Mutta on päinvastaisiakin tapauksia. Mikko Anttilalla on enduromoottoripyörä, johon hän on asentanut 50-kuutioisen mopon moottorin. Miksi ihmeessä?
Alun perin tarkoituksenani oli parantaa hapenottokykyäni ja pitää selkäni kunnossa. Tarvitsin liikuntaa, mutta punttisali tai lenkkeily eivät motivoineet.
Pojaltani jäi mopo ja aloin sillä ajella Vantaan ”Hansiksella”. Endurossa saan 100 tuntia vuodessa hyvää liikuntaa. Kun menen ajamaan, olen siellä yleensä koko päivän. Yritän käydä joka viikko ajamassa. Ajaminen on motivoinut minut myös hiihtämään.
Olen ajanut enduroa vähän yli kolme vuotta. 2019 olin Päijänteen Ympäriajon kuntoluokassa Rieju-mopolla. Se oli ensimmäinen kisani. Toinen virallinen kisani oli nyt joulukuussa Kärme Kustaa. Se tosin jäi kesken ekan kierroksen jälkeen, kun mäntä meni.
Riejussa oli huono alusta, eikä sille voinut oikein tehdä mitään, joten ostin 125-kuutioisen Hondan. Vaihdoin siihen mopon 50-kuutioisen Minarelli-moottorin, kun se on jotenkin hauskempi.
Kun mopon moottori ei ole niin tehokas, sitä saa ajaa erilaisella tatsilla; aggressiivisemmin. Tehoa on kahdeksan hv. Kun voimaa ei ole liikaa, tunnen hallitsevani pyörän paremmin.
Isommalla moottorilla pyörä lähtisi kurvista paremmin, joten tällä on pakko ajaa kurvitkin lujaa, jos aikoo menestyä. Toisaalta kun kampiakseli ja vauhtipyörä ovat tässä pienemmät, myös hyrrävoimat ovat pienemmät. Tällä ajaminen on kuin ajaisi polkupyörällä metsässä; pyörää pystyy heittelemään jalkojensa välissä nopeasti. Isompi pyörä on kuin juna; sitä ei voi liikutella nopeasti.
Ihmiset kysyvät miksi olen tällaisen tehnyt? Luin yhdestä kirjasta, että oman elämänsä sankari kulkee siitä missä ei ole polkua, vaan luo oman polkunsa kulkiessaan. Kun tällaista yhdistelmää ei saa valmiina, rakentaminen on ollut kivaa. Runko on 2007-mallinen. Moottori on 2008 vuodelta.
Yleensä olen ajanut vakiosylinterillä, mutta nyt tässä on Athena-sylinteri, missä on pakoaukon säädin. Vakiona moottorissa on 16-millinen Dellorton kaasutin, mutta nyt tässä on 20-millinen.
Jos haluaisi enemmän tehoa, kaasuttimen pitäisi olla 26-millinen, mutta silloin alavääntö häviäisi. Hevosvoimia tulisi, mutta ajaminen vaikeutuisi.
Moottori alkaa vetää vasta kymppitonnista. Tällä sylinterillä moottori on oikein huono vetämään alhaalta, mutta vakiosylinterillä se on vähän parempi. Vakiosylinterillä moottori kiertää 12 000 r/min, mutta vääntöalue on hyvin kapea.
Mieluummin pitää kaasun pohjassa ja ajaa täysillä kierroksilla kuin vaihtaa suuremmalle vaihteelle. Tässä on kuusi vaihdetta, joista endurossa eniten käytän kolmosta. Kyllä tässä kuitenkin sen verran tehoa on, että olen saanut nilkan ja kylkiluuni poikki.
125-kuutioisen crossi-Hondan jousitus on tehty 65-kiloiselle kuskille. Nyt jouset ovat vielä löysemmät; ja minä painan 80 kiloa. Jossakin patissa pohja ottaakin kiinni, mutta olen silti pitänyt jousituksesta.
Isolla pyörällä pystyy teholla nostamaan keulaa, jotta pääsee juurakoiden yli. Kun tässä ei ole tehoa, minun pitää roikkua takana ja nypätä sarvista keula ylös. Kun takapää on jo valmiiksi maassa, se on helpompaa. Juurakot ylittyvät hyvin, vaikka en pystykään kiihdyttämään; kunhan roikun takana.
En tiedä mikä on seuraava kisani. Päijänne-Ajo on mielessäni, mutta vielä en uskalla luvata mitään.
Mieleni tekisi ajaa Päitsi C-luokassa, jossa Päijänne kierretään. Kuntoluokka, jossa ei ajeta koko reittiä, on vähän ”huijausta”.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.