Vastaus on brittiläisvalmisteinen Allard. Tässä jutussa esittelemme Al-lardin, jolla osallistuttiin kahdesti Monte Carlon ajoihin ja jonka ratissa Vilho Hietanen ylsi kolmannen Jyväskylän Suurajot -rallin voittoon.

Kuva

Kouvolalainen autokauppias, Kouvolan Keskusauton omistaja ja brittiläisen Allard-automerkin Suomen maahantuoja Vil-ho Hietanen oli nopea kuljettaja. Hietanen osallistui ensimmäisellä Suomeen maahantuodulla Allard P1:llä vuonna 1951 historian ensimmäiseen Jyväskylän Suurajot -tapahtumaan ja ylsi kilpailussa yhdeksänneksi. 

Ajosta innostuneena hän päätti osallistua uudemman kerran vuonna 1952, mutta kilpailu jäi Englantiin Allardin tehtaille suuntautuneen liikematkan takia väliin. Vuotta myöhemmin Hietasen nimi löytyi lähtölistasta. Autona hänellä oli sama Allard P1 Saloon, jolla Onni Vilkas oli osallistunut jo kahdesti Monte Carlon ajoihin.

Ensimmäisellä kerralla vuonna 1952 Vilkas joutui Montessa keskeyttämään, kun rallin voittoon ylsi Allardin luoja, au-totehtailija Sidney Allard yhdessä apukuljettaja Guy Warburtonin ja navigaattorina olleen Tom Lushin kanssa. Sidney Allard voitti Montessa muun muassa uransa ensimmäiseen ralliin osallistuneen ja kilpailussa toiseksi sijoittuneen tulevan ajajalegendan Stirling Mossin.

Vuotta myöhemmin tammikuussa 1953 Onni Vilkas oli jälleen samalla Allardilla Monte Carlon ajojen lähtöviivalla. Täl-läkään kerralla Vilkas ei saanut nauttia Monten menestyksestä, sillä kesäisissä ja siksi helpoissa sääoloissa ajettu kilpailu ratkaistiin lopulta maalipaikalla Monacossa järjestetyssä kiihdytys- ja jarrutusloppukokeessa, jonka jälkimmäisessä osassa Vilkas epäonnistui eikä siten sijoittunut.

Kaksi mieleen painuvaa pätkää

Monte Carlon jälkeen Allard palautui Vilkkaalta Hietaselle. Hietanen osallistui autolla muun muassa Porvoo–Loviisa-ajoon, jonka hän voitti. Kauden päätapahtuma oli kuitenkin Jyväskylän Suurajot, jonka reitti oli sillä kertaa vedetty Lapin Pallastunturille saakka. 

Reitti oli todella pitkä. Hietanen kertoi käyneensä reilua kahta kuukautta aikaisemmin Lapin Muoniossa ja Pallastuntu-rilla katsomassa, minkälaisia maanteitä ja minkälainen tiekanta heitä myöhemmin syyskuussa ajettavassa Suurajoissa odotti. 

Hietanen kertoi, että pitkässä rallissa hänen kartanlukijansa Olof Hixén ajoi lähes kaikki matkataipaleet. Kun he lähes-tyivät erikoiskoetta, siinä vaiheessa Hietanen siirtyi ratin taakse. 

- Matka-ajosta ajoimme noin puolet kumpikin. Hixén oli hyvä ajaja ja hyvä kartanlukija – tärkeä mies meidän menes-tyksessä, Hietanen muistutti.

Kuva

Jyväskylän Suurajot oli fyysisesti rankka kilpailu. Kilpailijat ajoivat Pallastunturilla vietettyä neljän tunnin taukoa lukuun ottamatta yhtä soittoa koko 2 170 km:n mittaisen reitin lähdöstä maaliin. 

Hietaselle jäi vuoden 1953 kisasta mieleen kaksi Suurajot-erikoiskoetta. Ensimmäinen näistä ajettiin Pallastunturilla vietetyn tauon jälkeen ja sillä oli mittaa 16 kilometriä.

- Ajoin erääseen jyrkkään alamäkeen kaasu pohjassa. Siinä alamäen keskikohdassa sijaitsi iso hyppyri, josta muuta-man kymmenen metrin päässä eteemme tuli kapea silta. Hyppäsimme kovasti ja siinä oli autossa pitelemistä, että py-syimme sillalla emmekä ajaneet jokeen, Hietanen hymyili.

Kuva

Toinen Hietaselle mieleen painunut erikoiskoe oli juuri ennen rallin maalia Konneveden seudulla ajettu lähes 20 km:n mittainen pikataival, joka oli hurja tie hyppyineen ja korkeuseroineen. 

- Ajoimme sen tien todella kovaa. Pikataipaleen maalissa muutama auto peräämme startannut Onni Vilkas ei ollut us-koa aikaamme, joka oli lähes minuutin hänen ajamaansa aikaa nopeampi. Eräänä salaisuutenamme olivat renkaat, joita meillä oli kaksin kappalein mukana. Pikataipaleille vaihdoimme automme alle aina karkeakuvioiset Hakkapeliitat, jotka pitivät mainiosti hiekkatiellä. Matkaosuuksille vaihdoimme tavalliset maantierenkaat takaisin automme alle, Hietanen paljasti. 

- Hakkapeliitoista oli kiusallista harmia etenkin ohitettaville, koska renkaat heittivät kiviä autojen niskaan ikävällä ta-valla. Muun muassa rallissa neljänneksi ajanut Paavo Korpivaara tuli meille kiroamaan, kun ajoimme niin karkeilla ren-kailla; häneltä olivat ohituksen jälkeen rikkoutuneet Citroënin etulyhtyjen lasit renkaidemme vuoksi, hän jatkoi.

Tourulan saunalle lopputulokset

Hietanen kehui Allardia nopeaksi ja hyväksi autoksi ajaa, vaikka se oli kooltaan iso ja oli varustettu ainoastaan kolmivaih-teisella vaihdelaatikolla. Allardin nokalla oli iso Ford 100 -kuorma-auton yliporattu 3,9-litran V8-moottori, joka väänsi hyvin ja josta irtosi tehoa noin 135 hevosvoimaa. 

- Allardin ajovaihteet pikataipaleilla olivat 2- ja 3-vaihteet. 2-vaihteella saimme autoon vauhtia noin 135 km/h, kun 3-vaihteella huippunopeus kohosi 170 km/h:iin. Suurajojen aikana tuo huippunopeus tuli useaan otteeseen koettua, koska reitillä oli osuuksia, joita joutui ajamaan kaasu pohjassa. Allardin ajettavuus oli mielestäni erinomaisen hyvä, Hietanen sanoi.

Vuoden 1953 reitin varrelle oli sijoitettu erilaisia kokeita, joista jokaiselta jaettiin erikseen palkintoja parhaille. Hietanen kertoi, että Suurajojen jälkeen sunnuntaina Hotelli Jyväshovin edustalla heille jaettiin yhteensä 16 eri palkintoa. 

- Voitimme muun muassa neljä matkaherätyskelloa, joka oli tuohon aikaan autokilpailuissa tarpeellinen ja suosittu pal-kinto. Voitosta saimme 100 000 markan rahapalkinnon, joka vastaa tänä päivänä noin 150 euroa. Kun saavuimme rallin maaliin, menimme Olof Hixénin kanssa heti huuhtomaan reitin pölyt niskastamme Tourulan tehtaan isolle saunalle, joka sijaitsi Jyväskylän ulkopuolella. Saunan lauteilla istui jo edellisen vuoden voittaja Eino Elo. Hänen kanssaan ajoimme sitä kilpailua siinä vielä lävitse ja pohdimme, kuka mahtoi tänä vuonna voittaa. Kumpikaan ei tuloksista tiennyt mitään, mutta arvelimme sijoittuneemme kärkipäähän.

- Kesken kylpemisen saunan ovi aukesi ja miesääni kysyi ”Ovatko Hietanen ja Elo täällä?”, johon vastasimme myöntä-västi. Mies kuulutti, että olin voittanut rallin ja Elo oli sijoittunut toiseksi. Lopputulokset tiedotettiin silloin tällä tavalla. Ei maalikorokkeista tiedetty mitään. Kun tulos oli selvillä, Elo onnitteli minua reilusti ja jatkoimme saunomista, Hietanen kertoi 15 vuotta sitten.

1970-luvun latolöytö

Allard P1 Saloon –autoja tuotiin Suomeen ainoastaan neljä kappaletta ja Hietasen voittoauto on ainoa tiedossa oleva. Hietanen myi 50-luvun puolivälin jälkeen voittoisan Allardin Helsinkiin, josta se matkasi Klaukkalaan. Muutaman käyttö-vuoden jälkeen vanhahtava auto varastoitiin tarpeettomana kuivaan latoon.

Kuva

Noin kymmenen vuotta myöhemmin latoautosta vihjeen saanut Reijo Koivunen välitti tiedon Allardia etsineelle Martti Ikoselle, joka osti auton vuonna 1970. Latolöytö oli Ikosella aina vuoteen 2006 asti, jolloin Clas Palmberg osti auton Voi-koskelle .

Allard pysyi pitkään piilossa, sillä Ikonen oli ulkoiluttanut sitä vain kerran, kun hän käytti Allardia 1990-luvulla tyttären-sä hääautona. 2000-luvun puolivälissä Ikonen asetti Allardin niin sanottuun ”hiljaiseen myyntiin”, josta auton nykyinen omistaja Clas Palmberg sai tiedon.

- Soitin välittömästi ja ostin auton sitä näkemättä, Palmberg kertoo.

Kuva

Kuva

Kuva

Palmberg sanoo, että hänen kiinnostuksensa Allardiin syttyi vuonna 1954 Kouvolan raviradalla.

- Olin todistamassa Kouvolan raviradalla kahden Allardin ajokilpailua toinen toistaan vastaan. Autot osuivat välillä toi-siinsa ja se näky lähinnä itketti. Kun ajoimme Kouvolasta kotiin Voikoskelle, isäni Svenin kysyi ”taisit olla aika innostunut kilpa-autoista ja erityisesti Allardeista?”

- Ja näinhän asianlaita oli. Autot näyttivät hyviltä ja kuulostivat hyviltä, ja kulkivat sivuluistossa todella kovaa. Isäni ker-toi minulle, että toinen autoista oli myynnissä. ”Vilho Hietanen myy sitä ja ajattelin käydä ostamassa sen”, hän totesi. Kun hän palasi aikanaan ostoreissulta, hänellä ei ollutkaan Allardia kotiin tuomisina. Kun kysyin miksi? Hän vastasi ”auto oli liian ahdas ja siinä oli vain kaksi ovea”.

- Minua se harmitti suunnattomasti ja pitkään. Kun ensimmäisen kerran näin Allardin vuonna 2006, tiesin heti, että ky-seessä oli sama yksilö, jonka näin pikkupoikana Kouvolan raviradalla. Piti odottaa 50 vuotta ennen kuin Allard pääsi toi-sella yrittämällä Voikoskelle, Palmberg hymyilee.

Esillä WHD-automuseossa

Allardin konehuoneeseen oli vuosien saatossa eksynyt vanha paloauton moottori. 

- Allardin aito ja alkuperäinen, mutta heikkokuntoinen 3,9-litran V8-moottori löytyi Ikosen pihamaalta kuusen alta. Me halusimme sen moottorin, ja saimme sen kaupanpäällisinä. Myöhemmin kunnostimme moottorin ja se on nyt Allardin nokalla. Jossain vaiheessa Allardin kori oli myös maalattu pensselillä mustaksi.

Kuva

Vaikka Allard oli Voikoskelle saapuessaan käyntikunnossa, sen entisöinti vei aikaa kuusi vuotta. 

- Ennen entisöinnin aloittamista kokeilimme, miten Allard kulkee soratiellä. Ja hyvinhän auto kulki ja kovaa. Ajoimme vauhdilla kohti Voikoskea ja ennen Voikosken siltaa tajusin, että autossa ei ole enää jarruja, eikä kytkintä ja moottori keittää. Onneksi tehtaan portti oli auki, joten pääsin ajamaan jarruttoman Allardin tehtaan pihalle, jossa auto pysähtyi, Palmberg muistelee.

Koeajon jälkeen Allard Palmbergin luottomekaanikko Olavi Summanen rakensi auton entiseen loistoonsa. Auton jokai-nen osa on käyty läpi. Upea ja historiallinen ralliauto on nähtävänä Voikoskella WHD-automuseossa Mäntyharjulla. 

Allard P1 Saloon

Mallivuosi: 1951

Kori: Erillinen teräsrunko. Alumiinista ja puusta valmistettu 2-ovinen Saloon-mallinen kori.

Moottori: Yliporattu Fordin noin 3,9-litran V8-moottori. Kaksi kaasutinta.

Puristussuhde: 6.1:1

Sylinterin halkaisija/iskun pituus (mm): halk. 77.8 mm, isku 95.2 mm

Kuutiotilavuus (cm3): 3962 

Teho (hv): Noin 135 hv/3800 r/min. 

Huippunopeus (km/h): 170

Vaihteisto: Fordin 3-vaihteinen käsivaihteisto, vaihdevipu ohjauspyörän yhteydessä. 

Jousitus: Edessä jaettu etuakselisto, takana jäykkä akselisto. Edessä jouset ja vipuvarsitangot, takana lehtijouset.

Jarrut: Rumpujarrut edessä ja takana.

Mitat (mm): Pituus 4724, korkeus 1524, leveys 1803. Akseliväli 2845. Raideleveys edessä 1422, takana 1473.

Renkaat: 5x16”, vanteet 16 tuumaa.

Polttoainetankki (l): 75

Kuivapaino (kg): 1180