Tuleva rallilegenda ja myöhemmin alkuperäisiin The Flying Finn -kuljettajiin lukeutunut Timo Mäkinen valmistautui elokuussa 1959 starttaamaan uransa ensimmäiseen rallikilpailuun valkoisen Triumph TR3:n ratissa Jyväskylässä. Edessä oli rallin Euroopan ja Suomen mestaruusosakilpailu Jyväskylän Suurajot. Mäkisen rallidebyytissä kartanlukijana oli hänen isoveljensä Harri. Veljesten lähtönumero oli 2.

Mäkiset starttasivat 14. elokuuta klo 18.02 Jyväskylän Harjulta matkaan ja he saapuivat kahta vuorokautta myöhemmin käytännössä yhtäjaksoisen ajamisen jälkeen Jyväskylän Postitalon eteen rallin maaliin. Varatuomari Seppo Ahokkaan ja ylioppilas Martti Kolarin suunnitteleman reitin kokonaispituus oli 1771 km.

Se kiersi Jyväskylästä Tuohikotin ja Kouvolan kautta Helsinkiin, josta matka jatkui takaisin Kymenlaaksoon ja Haminaan. Sieltä suunnattiin Etelä-Savon Punkaharjulle, josta kilpailijat palasivat takaisin Jyväskylään. Rallin toinen lenkki kiersi Jämsän, Tampereen ja Vilppulan kautta takaisin maalipaikalle Jyväskylään.

Kuva

Kuva

Kuva

Reitillä oli kaikkiaan 14 kiritaipaletta (95,7 km), yksi mäkikoe (1,1 km), kaksi rata-ajo- (6,0 km) ja kaksi taitoajokoetta (0,7 km), joiden osuus kokoismatkasta oli tämän päivän rallikilpailuun verrattuna varsin vaatimaton 5,8 prosenttia. Huomioitavaa toki oli se, että elettiin vapaan nopeusrajoituksen aikakautta ja vajavaisen tieverkkomme heikohkoon kuntoon nähden rallin siirtymätaipaleiden keskinopeuspyynnit olivat tuohon aikaan varsin korkeita.

Elettiin elokuun 16. päivän sunnuntaiaamua ja kello oli hieman yli kahdeksan. Ralliin oli startannut 69 autokuntaa ja Mäkisen veljekset selviytyivät 60 muun autokunnan tavoin kilpailun maaliin.

He sijoittuivat Ruotsin Erik Carlssonin ja Rauno Aaltosen jälkeen luokkansa kolmansiksi. Yleiskilpailussa kaksikon tulos oli teknisten ongelmien takia Timolle varsin vaatimaton 38:s.

Suoraan arvokilpailuihin

Timo Mäkinen oli vuosina 1956 ja 1957 ajanut kokeiluluonteisesti jää- ja maarata-ajokilpailuja perheensä 4- ja myöhemmin 6-sylinterisellä moottorilla varustetulla omalla Citroën Berlinellään. Kilpa-ajo kiinnosti Mäkistä, etenkin moottoripyörät ja kaksipyöräisten lajeista speedway. 

Mäkinen tunsi 1950- ja 1960-lukujen speedway-legenda Kauko ”Nappi” Jousasen, jonka kilpapyörää hän pääsi koeajamaan. Jousasen ansiosta Mäkinen kertoi myöhemmin ymmärtäneensä muun muassa välitysten merkityksen moottoriurheilussa.

Keväällä 1959 Mäkinen sai puhuttua isänsä Anteron Holger Laineen autoliikkeeseen Helsinkiin, jossa myytävänä oli piikkirenkain varustettu speedway-kilpapyörä. Kilpapyörän pitkät piikit nähtyään Antero oli todennut Timolle ”toi ei ole kuule fiksun näköistä touhua ajella tuollaisilla piikeillä. Eikö tuo Triumph voisi olla kivempi?” ja osoitti moottoripyörän vierelle ajettua valkoista vuosimallin 1957 Triumph TR3 -vaihtoautoa. Timo suostui ehdotukseen ja Triumph vaihtoi omistajaa.

Uudella autollaan Mäkinen halusi heti osallistua autokilpailuihin. Jotain Timosta kertoo se, että hän päätti aloittaa uransa suoraan kotimaisista suurkilpailuista. Mäkisen ensimmäinen kilpailu Triumphilla oli toukokuussa äitienpäivänä järjestetty Suomen suurin autourheilukilpailu Eläintarhanajot. Toiseksi kilpailukseen ja rallidebyytikseen Mäkinen valitsi rallin EM- ja SM-sarjaan kuuluneen Jyväskylän Suurajot. 

Menestystä asvaltilla

Mäkisen Triumph on vuosimallia 1957. Kaksiovisen avoauton tarkka mallinimi on TR 3A. Kyseessä on brittiläinen urheiluautomallilegenda, jota vauhdittaa nelisylinterinen Massey Fergusonin lohkoon rakennettu 2-litrainen moottori, jonka huipputeho on tasan sata hevosvoimaa. 

Takavetoisen auton voimansiirron jatkeena on nelivaihteinen käsivalintainen vaihteisto, jonka 2-, 3- ja 4-vaihteet on varustettu sähkötoimisilla ylivaihteilla. Triumph TR3 jäi historiaan ensimmäisenä brittien valmistamana sarjatuotantoautona, johon oli jo vakiona asennettu levyjarrut eteen.

Kuva

Ralliautoksi Triumph TR3 on pieni, matala, kapea, mutta yllättävän painava (904 kg). Autoon sai kovakaton, joka kiinnitettiin neljällä pultilla paikoilleen. Triumphin sivuille oviaukkoihin asennettiin neppareilla kiinnitettävät sadesuojat. Autolla menestyttiin kansainvälisissä asvalttiralleissa ja muun muassa Le Mansin 24-tunnin ajossa, mutta soraralleihin lyhyillä joustovaroilla varustettu Triumph ei ollut niinkään omiaan.

Triumph oli varsin suorituskykyinen auto. Se kiihtyi 0-100 km/h 10,5 sekunnissa ja saavutti 164 km/h huippunopeuden. Mäkinen osallistui kilpailuihin vakiokuntoisella autolla.

Loistavia kiritaivalaikoja

Mäkisen ralliura käynnistyi enemmän kuin lupaavasti. Hän kellotutti uransa ensimmäisellä kiritaipaleella Jyväskylän Harjulla nopeimpana suomalaiskuljettajana kilpailun kolmanneksi parhaimman ajan, jota GT-luokassa ajaneen Mäkisen EK-tuloksissa heikennettiin jokaisella kiritaipaleella tai ajokokeessa kertoimella 1,03.

Kerroin pudotti hänet EK-ajoissa seitsemänneksi. Saavutus oli silti hurja, sillä vastassa olivat muun muassa Volvon, Saabin ja Volkswagenin tehdaskuljettajat. 

Mäkinen antoi näyttönsä nopeudestaan välittömästi, sillä esimerkiksi Hankasalmen raviradalla ajetussa kokeessa veljekset ajoivat nopeimman ajan, mutta jäivät kertoimen seurauksena tuloksissa toiseksi.

Helsingin Eläintarhan taitoajokokeessa sijoitus oli kertoimen kera kolmas, rallin pisimmällä kiritaipaleella (20 km) Tampereen pohjoispuolella Pengonpohjassa Mäkiset karauttivat Triumphilla yleiskilpailussa kuudenneksi ja rallin loppukokeessa Jyväskylän Lutakossa seitsemänneksi.

Kuva

Kuva

Sanomalehti Keskisuomalainen kysyi Lutakon jarrutus- ja pujottelukokeen jälkeen Mäkisen kommentit päättyneestä rallista ja ne kuuluivat lyhykäisyydessään seuraavasti.

– Triumph ei ole paras auto tällaiseen soraralliin.

Ja näin varmasti asianlaita myös oli!

Suurajoissa Mäkinen menetti korjaustoimien takia paljon aikaa. Hankaluuksia aiheuttivat auton jäykkä jousitus yhdistettynä olemattomaan maavaraan.

Matka pysähtyi kahteen otteeseen melko pitkäksikin aikaa, koska irtokivet rikkoivat Triumphin suojaamattoman bensaletkun ja auton kaasuvivusto rikkoutui tärinän vaikutuksesta kertaalleen. Myös laturi lakkasi kerran toimimasta.

Myös onnea oli matkassa, sillä moottorin kaksoiskaasuttimien toimintaa hoitavan vivuston tärkeä kulmaosa löytyi korjaamolla auton pohjapanssarin päältä.

Takaisin kotiin

Timo Mäkisen Triumphin hankki takaisin kotiin hänen veljensä Tapio. Triumphin ensimmäinen omistaja oli Helsingin Myllyn omistajasukuun kuuluva Jüri Puhk. Triumphin oli hankkinut Suomeen merkin maahantuoja Korpivaara Oy Helsingin Kisahallissa pidettyyn autonäyttelyyn, josta se siirtyi suoraan Puhkien omistukseen. 

Puolentoista vuoden jälkeen Triumph päätyi Laineen autoliikkeestä Mäkisille. Timo ajoi autollaan vuoroin Ilta-Sanomia ja kilpaa vielä vuonna 1960, jonka jälkeen auto myytiin.

Mäkinen harjoitteli ajotaitoa jakelutehtävissä. Tiet tuohon aikaan olivat mutkaisia, savisia ja mäkisiä. Kun hän oli ensiksi yöllä ajanut kuorma-autolla Helsingin Sanomat Turkuun, aamupäivällä oli vuorossa Ilta-Sanomat, jonka jakelureitti kulki Helsingin alueelta Tuusulan ja Nukarin kautta Hyvinkäälle ja Riihimäelle. 

Muun muassa Riihimäellä yleisöä kerääntyi seuraamaan Mäkisen kovasta vauhdista tekemää taidokasta käsijarrukäännöstä kioskin eteen. Katsojien joukossa oli muun muassa rallin tuleva maailmanmestari Timo Salonen.

Kuva

Myös toisaalla jakelureitin varrella Mäkisen lennokasta tuloa odotettiin. Muun muassa Nukarin koululla opettajat tuskastuivat, jos Timon ajo ei osunut väli- tai ruokatunnin kohdalle, koska heillä oli suuria vaikeuksia saada oppilaansa sisälle luokkiin ennen kuin Mäkinen oli ohittanut Triumphillaan koulun.

”Minun se on”

Tapio Mäkinen kertoo, että ilman turvakaaria varustettu avomallin Triumph oli ralliautona hengenvaarallinen laite.

– Jos auton kaataa, katto lähtee ensimmäisenä irti. Ohut kuori on vain neljällä pultilla kiinni. Piti olla varma kuski, että ei aja ainakaan ulos.

– Timo kehui Triumphin pitkäiskuisen moottorin hyvää vääntöä. Hän kertoi, että Triumph opetti ajamaan isolla vaihteella ja suoraviivaisesti. Myös auton matala painopiste oli eduksi. Triumph oli Timon ja myös minun mielestäni hyvä auto ajaa.

– Sen sijaan auton hyppyominaisuudet olivat olemattomat. Triumph lensi suoraan nokalleen alas. Autossa on hieno, nopea ohjaus; vain vajaat kaksi kierrosta laidasta laitaan. Timo kertoi, että Triumphilla ajaminen muistutti vähän kuin olisi formulaa ajanut.

Mäkiseltä Triumph lähti vaihtoon tammikuussa 1961. Kahden lyhytaikaisen omistajuuden jälkeen Triumph päätyi perheeseen, joka omisti auton aina 2010-luvulle asti. Tapio Mäkinen osti seitsemän vuotta varastossa seisoneen auton vuonna 2011.

– Auton omistajan ja minun yhteinen tuttavamme, jonka tallissa Triumph oli varastoituna, soitti minulle. Auto oli tekniikaltaan täysin alkuperäinen. Myös penkit ja sisustus olivat alkuperäiskunnossa. Ostin auton ja sain sen pienen elvyttelyn jälkeen myös katsastettua. 

– Päädyin teettämään Triumphiin täydellisen entisöinnin, jonka toteutuksesta vastasi Grips Garage. Tavoite oli rakentaa auto täysin vastaavanlaiseksi kuin se vuoden 1959 Suurajoissa oli ja lopputulos on onnistunut.

Ennen entisöintiä Tapio ajoi Triumphin perheyhtiönsä pääkonttorin etuoven eteen Luhtaanmäkeen ja pyysi veljeään Harria hakemaan auton hankinnasta tietämättömän Timon paikalle. Kun Timo saapui ja näki Triumphin, hän totesi ”oletko varma että tämä on minun?”

Tämän todettuaan hän käveli auton vierelle ja totesi ”ota konepelti auki”. Timo Mäkinen katsoi Triumphin konehuoneeseen ja vahvisti ”minun se on”. 

Kuva

Kuva

Kuva

Suurajoissa 1959 ennen Eläintarhassa ajettua taitoajokoetta Triumphiin piti vaihtaa akku. Timon isä Antero ja Tapio etsivät kaupungilta uuden akun, joka osoittautui Triumphin akkukoteloon liian isoksi.

Timo otti lekan käteensä, paukutti hetken aikaa akkukotelon reunoja niin, että akku mahtui. Työnsä hän viimeisteli kiristämällä akun nahkaremmillä koteloon kiinni.

Lekalla toteutetun hienosäädön jäljet näkyvät vieläkin ja tarkoituksellisesti konehuoneen akkukotelossa.

Kuva

Näkökulma: Vedenjakajavuosi

Kuva 1959 Jyväskylän Suurajojen yleiskilpailun kärjessä komeili kolme ruotsalaista ja yksi norjalaiskuljettaja. Rallin paras suomalainen Esko Keinänen oli viides.  Suomalaislupauksista Pauli Toivonen oli kahdeksas, toista kertaa Suurajoihin osallistunut Rauno Aaltonen 17:s ja ensikertalainen Timo Mäkinen 38:s. Rallin Suomen mestari Carl-Otto Bremer keskeytti, mutta voitti vuoden 1960 Suurajot. Vuoden 1959 voittaja, Ruotsin 32-vuotias Gunnar Callbo, jäi Suurajojen historiaan suurimpana yllätysvoittajana koskaan. Volvo-autotehtaan testi- ja koeajokuljettaja osallistui Suurajoihin vain kerran. Callbolle karttaa luki myöhemmin Rauno Aaltosen kanssa Suurajot voittanut Väinö Nurmimaa. Suurajojen voitto Volvo PV 544:llä jäi Callbon uran merkittävimmäksi ykkössijaksi. – Meillä yksityiskuljettajilla auton viritys oli lähinnä moottoriosien kiillottamista. Volvon moottorista irtosi noin 85 hevosvoimaa, eivätkä säännöt juuri sallineet auton painoon kohdistuvia kevennyksiä, Callbo summasi. Callbo oli asentanut Volvoon Konin valmistamat iskunvaimentimet. Autossa oli myös pohjapanssari ja kartanlukijaa varten hakuvalo auton katolla. Kuljettajille olivat kahden pisteen turvavyöt sekä kypärät. – Minulla oli Pirelliltä saatu ajopuku, joka periaatteessa suojasi myös tulelta. Puku ei kuitenkaan estänyt minua ajamasta Michelineillä, Callbo paljasti. Callbo ajoi ralliautonsa Ruotsista Jyväskylään, ajoi rallin ja palasi sen jälkeen ajamalla Ruotsiin. Hänellä ei ollut huoltoa tai huoltoautoa. Autossa oli yksi vararengas. Kaksikko pysähtyi huoltoasemille tankkaamaan ja silloin Volvon vesi- ja öljymäärät tarkistettiin. – Ainoa erikoiskoe, jonka ennalta tunsin, oli Harju. Muilla erikoiskokeilla luotin täysin Nurmimaan kartanlukutaitoon, Callbo muistutti. Juuri ennen rallia työnsä Suomen televisiossa aloittanut Nurmimaa sai ajatuksen kuvata ajoa ensimmäisellä pikataipaleella auton sisältä. – Painoin kaasun pohjaan ja lähdimme kiipeämään Harjun ylämäkeä. Pidin kaasun pohjassa myös mäen päällä. Ylityksen jälkeen tajusin, että tiellä oli huomattavasti enemmän löysää hiekkaa kuin olin muistanut. Lisäksi alamäki päättyi tiukkaan 90 asteen mutkaan talon taakse. Heitin välittömästi autoni poikittain. – Väinö sukelsi jarrutuksessa kojetaulun alle kamera sylissään. Sain pidettyä auton tiellä, vaikka todennäköisesti kameran välittämä kuva todisti jotain aivan muuta, Callbo muisteli.