Pentti Elo kaatui pahasti ja päätti lopettaa ajamisen – tyhjiö täytettiin hienolla veneellä ja harrasteautoilla, mutta kilpailuvietille ei voinut mitään
Artikkeli on julkaistu Vauhdin Maailman numerossa 5/2018.
Pentti Elo on kestomenestyjä RR:n Classic Racingin EM-sarjassa. Hänellä on eri luokista peräti 27 Euroopan mestaruutta. Minun ajoneuvoni on Elon 250-kuutioinen Aermacchi.
Aloitin 2-pyöräharrastukseni 11-vuotiaana, kun enoni pyysi minua huoltamaan pappa-Tunturiaan. Sillä tiellä olen edelleenkin, kun olen korjannut koko ikäni mopoja ja moottoripyöriä.
Kilpailemisen aloitin 1972 Jarno Saarisen MM:n innoittamana. Ensin olin muutaman kaverin mekaanikkona ja sitten mulle ”kanitettiin” Frantisek Stastnyn Jawa. Tietenkin sitä piti käydä kokeilemassa Keimolassa. Se oli saman tien vientiä.
1989 alkukesästä ajoin pahan mällin PM-kisoissa Tanskassa. Silloin päätin, että kilpailemiseni on siinä.
Ajattelin, että ”musta aukko” olisi helposti paikattavissa. Ostin hienon veneen, harrasteautoja ja kaiken maailman vehkeitä, mutta eipä kilpailuviettini sillä kuittautunutkaan.
Olin viisi vuotta kokonaan pois kisavarikoilta, vaikka yhä teinkin jätkille moottoreita. Yhtenä päivänä ystäväni Jaakko Vepsäläinen soitti Alastarosta. Hänellä oli 250-kuutioinen Aermacchi, jota hän ei saanut toimimaan.
Heitin perheen sekä vermeet autoon ja kurvailin Alastaroon. Tunnin verran teimme töitä ja saimme pelin toimimaan. Päivän aikana Jaakolle iski kytkinkäteen paha jännetuppitulehdus. Tästä nousi tietenkin maansuru, kun Jaakko ei päässyt viivalle.
Sitten äijät keksivät panna kolehdin kiertämään, jolla he saivat minulle ilmoittautumis- ja kertalisenssirahat. En voinut enää siinä vaiheessa kieltäytyä.
Aika-ajoissa ajoin pohjat ja kisassa olin toinen. Viikko tuon jälkeen olin etsimässä itselleni kilpuria. Mikäli Jaakon puhelinsoittoa ei olisi tullut, tuskin olisin palannut radoille.
1995 siirryin Classiciin. Minulla oli ensin 350-kuutioinen Aermacchi. Tämä nykyinen, kaksipuolikas Aermacchini on tehty ruotsalaiselle Bo Granathille.
Pyörä oli Stig Holmlundin kokoelmissa, eikä sillä ajettu vuosiin. Sitten Holmlund tarjosi pyörää minulle. Järjestelin talousasiani niin, että sain pyörän ostettua.
Nyt pyörään on kehitetty joka vuosi jotakin uutta, jotta paino vähenisi ja vauhti lisääntyisi. Nykyisin kierroksella mennään 5–8 sekuntia kovempaa kuin silloin, kun näillä ajettiin oikeasti arvokilpailuja.
Nyt on opittu ymmärtämään jousitusasioita. Renkaat ovat kehittyneet kaikkein eniten. Pito on paljon parempi kuin silloin aikoinaan.
Myös moottoriteknologia on kehittynyt. Tehoa löytyy 32 hv takapyörästä. ”Kampuran” päästä mitattuna tehoa on noin 40 hv. Kierrosluvun rajoitin on 10 500 r/min. Korkeakierroksinen työntötankokone on haastava pitää ”juoksevana”. Se pitää osata säätää oikein, silloin se on melkein yhtä nopea kuin 2-tahtiset. Toisaalta se on 4-tahtisena paljon kestävämpi.
Aikoinaan tehoa oli 2–3 heppaa vähemmän. Silloin tehoalue oli älyttömän kapea. Nyt alue on paljon leveämpi ja sen ansiosta pyörä onkin paljon nopeampi.
Minulla on pyörään 5-, 6- ja 7-vaihteiset laatikot. Käytän yleensä 5-vaihteista, koska Classic-kisoissa ajamamme radat ovat aika kippuraisia. Mitä vähemmän vaihteita ja jos moottori pysyy aina oikealla kierrosalueella, sitä parempi kierrosaika.
Classicissa pyörän täytyy näyttää alkuperäisen aikakautensa mukaiselta kolmen metrin – kymmenen jalan – päästä. Kaikki muu on vapaata. Ainoat rajoitukset ovat luokan kuutiotilavuus ja vapaasti kaupan oleva polttoaine.
Kaikki aina kysyvät miten Aermacchi liittyy Harley-Davidsoniin. Aermacchi on italialainen lentokonetehdas, joka valmisti myös jonkin verran katu- ja kilpapyöriä. Tehdas ajautui taloudellisiin vaikeuksiin 1960.
Harley-Davidson hankki 50 % tehtaan osakekannasta 1961 saadakseen ostaa italialaisia moottoreita Amerikassa valmistamiinsa 250- ja 350-kuutioisiin pyöriin. Siitä lähtien pyörän nimi on ollut Aermacchi Harley-Davidson.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.