Hyppää pääsisältöön
Kuva
Emma Kimiläinen. Kuva Team Brady

Haastavat olosuhteet eivät pysäyttäneet Emma Kimiläistä – Team Brady nousi Kroatiassa palkintokorokkeelle

Teksti
Kuvat
13.6.2026

Emma Kimiläinen ajoi Team Brady -tiimikaverinsa Sam Colemanin kanssa E1-venesarjan Kroatian osakilpailussa toiseksi. 

”Täällä oli ehdottomasti vaikeimmat olosuhteet missä ollaan koskaan ajettu. Tämä oli myös kova kilpailu veneiden kunnon kannalta. Kaikki muut kilpailut voitettiin, mutta tässä viimeisessä finaalissa tultiin toisena maaliin. Ollaan äärimmäisen onnellisia, että päästiin toisena maaliin ja hyvillä pisteillä”, Kimiläinen kommentoi kilpailua. 

Kuva

Olosuhteiden haastavuudesta kertoo se, että Kimiläisen venekunta oli lähellä täydellistä epäonnea.

”Ei ollut kaukana, että meidän koko keula olisi irronnut. Itse asiassa me menetimme peilin ja tuulilasin suojakalvon. Niin kova merenkäynti täällä oli”, Kimiläinen sanoi. 

”Vähän kuitenkin kirpaisee se, että voitto meni ja se meni pahimmalle kilpailijalle.”

Kimiläinen kertoo, että tavoitteena on voitto ja seuraava kilpailu on Monacossa, jossa heillä on siitä kokemusta. 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 4/2026