Hyppää pääsisältöön
Kuva
Ferrari_Räikkönen

Kimi Räikkösen Ferrari F2007:n väri vaihtui tupakanpunaisesta legendaariseen Rosso Corsaan – Vakoojakauden ykköskilpurin salat paljastuivat oikeudessa

Kukapa olisi uskonut, että Scuderia Ferrarin järjestyksessään 53. formula 1 -auto on yhä tuorein auto, jolla legendaarinen italialaistalli on yltänyt kuljettajien ja valmistajien mestaruuksiin. Ferrari F2007:n pilottina toimi Kimi Räikkönen.
Kuvat
21.10.2025

Formula ykkösten kausi 2007 muistetaan paitsi Ferrarin ja Kimi Räikkösen maailmanmestaruuksista niin myös siitä, että ennen kauden alkua suomalaiskuljettaja oli korvannut tallissa Michael Schumacherin ja siitä, että Ferrarin menestyksen taustalla olleet tekninen johtaja Ross Brawn ja suunnittelujohtaja Rory Byrne olivat jättäneet italialaistallin.

 

Ferrari F2007 oli tallin ensimmäinen F1-auto teknisen johtajan Ross Brawnin lähdön jälkeen. Ferrari oli siis uuden edessä.

F2007:n suunnittelusta vastasivat Aldo Costa, Simone Resta, Tiziano Battistini, Marco Fainello, John Iley ja Marco de Luca. Mario Almondo otti Brawnilta vapautuneen tärkeän roolin tallin teknisenä johtajana ja Giles Simon oli vastuussa yhdessä David Saltersin ja Mattia Binotton kanssa moottorin ja elektroniikan suunnittelusta. 

 

Tallipäällikkö Jean Todt muistutti ennen kauden alkua, että johtohenkilöiden vastuut ja roolit ovat erilaiset kuin edellisillä kausilla.

 

- Esimerkiksi kilpailuissa Luca Baldisserri johtaa ratatoimintojamme. Meillä on erilainen roolijako. Vastuut on jaettu eri tavalla, Todt muistutti.

 

Todt ennakoi tiimille hyvää kautta.

 

Kuva
Kimi Räikkösen Ferrari F2007 on yhä viimeisin legendaarisen italialaistallin kuljettajien ja valmistajien mestaruuksiin yltänyt F1-auto.

 

- Kilpailukykymme osalta simulaatioissa oli nähtävissä parannusta kaikilla tasoilla. Suuri ero edelliseen kauteen syntyy renkaista, jotka ovat uusia ja erilaisia kaikille. Emme odota saavamme niistä mitään etua. Ne ovat kauteen 2006 verrattuna kierroksella 2–3 sekuntia hitaampia, Todt muistutti.

 

Schumacherin ja Brawnin jättämät saappaat olivat isot, mutta Räikkönen osoitti kauden aikana, että moninkertaisen saksalaismestarin bootsit olivat hänelle varsin sopivat. 

 

Tipo 056 V8

 

Ferrari F2007 esiteltiin yleisölle 14. tammikuuta 2007 Ferrarin Fioranon testiradalla Maranellossa Italiassa. F2007 perustui edeltäjäänsä 248 F1-autoon, jolla talli oli edellisellä kaudella yltänyt kuuteen GP-voittoon. FIA oli kyseisellä kaudella tarkentanut moottorimääräyksiään, rajoittamalla sylinterien määrän kahdeksaan ja iskutilavuuden 3,0-litrasta 2,4-litraan. Kaudeksi 2007 V8-moottorin suurin sallittu käyntikierrosmäärä rajoitettiin 19 000 r/min.

 

Ferrarin kehittämä F1 V8-moottori tunnettiin nimellä Tipo 056, jonka suunnittelusta vastasi Paulo Martinelli. Moottorin suunnittelu oli jo aloitettu vuonna 2004 ja vuonna 2005 moottorilla ajettiin ensimmäiset testiajot. Ferrari kilpaili Tipo 056:lla aina kauteen 2014 asti.

Kaudelle 2007 Ferrari rakensi V8-moottorinsa FIA:n sallimat muutokset. Moottorin luotettavuutta sekä sen vääntökäyrää parannettiin päivittämällä moottorin venttiilit ja männät sekä imu- ja pakokammiot. Myös mäntien tapit sekä mäntien jäähdytyssuuttimet sekä moottorin vesi- ja öljyjärjestelmät ja kiinnityskomponentit suunniteltiin uudelleen. V8-koneen huipputeho oli 585 kW (785 hv). 

 

Kuva
Ferrari F2007:n akseliväliä suurennettiin lisäämällä ohjaamon ja etujousituksen väliin 8,5 sentin suuruinen pala.

 

Kuljettajan taakse pituussuunnassa asennetun moottorin perään asennettiin Ferrarin oma 7-vaihteinen puoliautomaattivaihteisto. Auton takapyörien pitoa kontrolloi viimeistä kertaa tasauspyörästöön asennettu luistonrajoitin, joka kiellettiin seuraavaksi kaudeksi. 

Tipo 056 V8 F1-moottorilla ajettiin sen historian aikana kaikkiaan 147 GP-osakilpailua, joista 39 päättyi voittoon. Yksi näistä saavutettiin Sebastian Vettelin toimesta Toro Rossolla. Tipo 056 vauhditti kuljettajansa 29 paalupaikkaan, 48 kilpailun nopeimpaan kierrosaikaan ja 122 palkintokorokesijoitukseen.

 

Lisää pituutta

 

Ferrari F2007 oli evoluutioversio edellisen kauden 248 F1:stä. Ennen kauden alkua tiimi keskittyi koko talven ajan testaamaan auton uutta etujousitusta, jonka myötä Ferrari oli siirtynyt käyttämään kaksoiskolmiotukivarsia. F2007:n alustaa oli muutettu merkittävästi edellisvuoden autoon verrattuna. Auton akseliväliä pidennettiin ohjaamon ja etujousituksen välistä osaa pidentämällä, jotta kyseisen alueen aerodynamiikkapotentiaali voitiin maksimoida. Akseliväli kasvoi 3,050 metristä 3,135 metriin eli kasvua oli 8,5 senttiä. Lisäksi F2007:ssä oli uudelleen muotoillut sivuponttoonit sekä etu- ja takasiivet.

 

Auton runko rakennettiin uusien turvallisuussääntöjen mukaisesti vahvemmaksi. Auto läpäisi tiukemmat etu- ja takatörmäystestit ja sen kylkiä vahvistettiin kuljettajan suojaamiseksi vahvemmalla komposiittimateriaalirakenteella. Muutokset kasvattivat F2007:n painoa vajaalla kymmenellä kilolla.  

 

Ferrari oli ykkösten ainoa tiimi kaudella 2007, jota tuki tupakkavalmistaja. Eurooppalaisen tupakkamainontakiellon kiertämiseksi Ferrarissa käytettiin yksinkertaista punavalkoista "viivakoodia", jonka avulla mainonta Euroopassa tapahtui puhtaasti assosioinnin kautta. 

 

Kuva
Monacon GP:sta eteenpäin F2007:n väri oli Ferrarin legendaarinen Rosso Corsa.

 

Ferrarin ulkoasussa oli huomattavasti vähemmän valkoista kuin aikaisempina vuosina. Monacon Grand Prix'ssa Ferrari vaihtoi autojensa värin Marlboron hieman vaaleahkon punaisesta Ferrarin legendaariseen kilpa-autoväriinsä Rosso Corsaan, joka säilyi auton värinä kauden loppuun.

 

Edellisenä vuonna valmistajien MM-sarjassa toiseksi sijoittuneen Ferrarin kuljettajakaksikko Felipe Massa ja Kimi Räikkönen kilpailivat numeroilla 5 ja 6, vaikka edellisen kauden tulosten perusteella se olisi tarkoittanut numeroita 3 ja 4.  Mutta koska hallitseva maailmanmestari Fernando Alonso vaihtoi Renaultilta McLarenille, niin Renault sai numerot 3 ja 4, kun Alonso vei numeronsa 1 McLarenille mennessään.

 

Mansell ja Räikkönen

 

Kimi Räikkönen ajoi maailmanmestariksi F2007-autolla, jonka rungonnumero oli 262. Suomalaiskuljettajan auto oli järjestyksessään kolmas F2007, jolla hän ensimmäisen kerran kilpaili MM-sarjan neljännessä GP-osakilpailussa Espanjassa. 

 

Räikkönen ajoi autoyksilöllään kaksi paalupaikkaa ja viisi MM-voittoa Ranskasta, Isosta-Britanniasta, Belgiasta, Kiinasta ja MM-kullan ratkaisseesta Brasilian GP-osakilpailusta. Ferrari möi Räikkösen mestaruuden ratkaisseen F2007:n yksityiselle asiakkaalle ja auto on viime vuosien aikana vaihtanut useinkin omistajaansa.

 

Räikkönen kesti paineet erinomaisen hyvin. Hän osoitti ajosuorituksillaan jo kauden avausosakilpailussa Australiassa, miksi Ferrari oli hankkinut hänet: tuloksena paalupaikka, kilpailun nopein kierros ja GP-voitto. Räikkönen oli ensimmäinen Ferrari-kuljettaja sitten kauden 1989 ja Nigel Mansellin, joka ylsi ensimmäisessä Ferrari-kilpailussaan voittoon.

 

Kuva
Ferrarin uudistunut F1-tiimi ylsi heti avauskaudella kaksoismestaruuteen.

 

Räikkönen päätti erittäin onnistuneen debyyttikautensa ajamalla seitsemässä viimeisessä GP-osakilpailussa palkintopallille ja voittamalla näistä kolme. Ratkaisevin voitto syntyi kauden viimeisessä GP-osakilpailussa Brasiliassa, jolla Räikkönen kruunasi itsensä yhden pisteen erolla maailmanmestariksi. 

 

Räikkönen ja Massa hyvästelivät tallipäällikkö Jean Todtin kahdella maailmanmestaruudella. Tuplamestaruuden ohella kaikkiaan yhdeksän GP-voittoa kauden aikana saavuttaneen Ferrari F2007:n ympärille rakennettu uusi tiimi näytti, että Schumacher ja Brawn olivat sittenkin korvattavissa.

 

Myös vakoojien kausi

 

Kausi 2007 muistetaan ykkösissä paitsi Räikkösen ja Ferrarin mestaruuksista niin myös kesäkuukausina paljastuneesta niin sanotusta spygate-saagasta, jossa nyt jo edesmennyt Ferrarin F1-tallin mekaanikon Nigel Stepneyn havaittiin välittäneen Ferrarilta salaisia tietoja McLarenin pääsuunnittelijalle Mike Coughlanille. Tapaus maksoi McLarenille sakkoina 100 miljoonaa dollaria, jonka ohella käytiin oikeudenkäynti, jonka aikana paljastui merkittävä määrä Ferrari F2007:een liittyviä teknisiä tietoja ja salaisuuksia.

 

Yksi oikeudenkäynnin paljastamista ja puhutuimmista aiheista oli Ferrarin renkaissaan käyttämä erikoiskaasu, joka alensi renkaan sisälämpötilaa. Myöhemmin raportoitiin laajalti, että Ferrarin käyttämä kaasu oli hiilidioksidia. Se oli vain osatotuus. Ferrarin käyttämä kaasu oli fluorihiilivety (HFC) -pohjainen seos, joka oli suunniteltu käytettäväksi kilpa-auton renkaissa. 

 

Kuva
Ferrarin Tipo 056 V8-moottorin huipputeho oli 785 hv ja sen kuivapaino ainoastaan 95 kg.

 

Vedystä, hiilestä ja fluorista koostunut kaasu ei koostumukseltaan eronnut juurikaan jääkaapeissa käytettävistä kaasuista. Kaasun HFC-yhdisteet pystyivät tehokkaasti johtamaan renkaan pyörimisen aikana syntyneen lämmön vanteelle enemmän tai vähemmän vakiopaineella. Pyörän vanne toimi järjestelmässä jäähdyttimenä.

 

Ferrari pystyi kaasuseoksen avulla ajaa pehmeällä rengasseoksella pidempää ja käyttää niitä aggressiivisemmin.  

 

Lisää salaisuuksia

 

Oikeudenkäynnin toinen paljastunut salaisuus Ferrarin F2007-autosta oli auton jarrujen ajon aikaisen ohjausmahdollisuuden paljastuminen. TV-kuvissa havaittiin, että Ferrarin kuljettajien havaittiin käyttävän ohjaamon oikealle puolelle asennettua kolmiasentoista vipua useita kertoja kierroksen aikana. Järjestelmän avulla kuljettajat pystyivät käyttämään erilaisia jarruasetuksia ja mutkaan sisään kääntöön helpottavia asetuksia ajon aikana. Järjestelmässä jarrutuksen aloitushetkestä voimakas etujarrupaine siirtyi jarrutuksen aikana enemmän taka-akselille, joka mahdollisti erinomaisen hidastuvuuden.

 

Kuva
Hämmentävä ohjauspyörä, johon on asennettu katkaisin ja toimintoja hurja määrä. Vaihteenvalitsimet ovat ohjauspyörän takana.

 

Myös Ferrarin F2007 lattian sivureunat taipuivat lähes 15 milliä, jonka ansiosta autolla pystyi ajamaan ronskimmin kanttikivien yli. Oikeudenkäynnissä paljastui myös Ferrarin liikkuvien etuvakaajien aikaansaamat tehokkaammat aerodynaamiset ominaisuudet. Ferrari hyödynsi ratkaisussaan sääntöjen sallimaa 15 millin liiketoleranssia.

FIA hyödynsi oikeudessa F2007-autosta esiin tulleita tietoja siten, että se kielsi useimmat niistä säännöillään seuraaviksi kausiksi. 

 


 

Näkökulma: Öljyllä tehoa

 

Voiteluöljyillä ja kilpabensalla on läpi F1-historian ollut merkittävä rooli huipputehojen etsimisessä. Öljy-yhtiö Shell oli 80- ja 90-luvuilla McLarenin tehoylivoiman takana ja myöhemmin Ferrarin. 

F1-voiteluaineella on kolme päätehtävää: voidella, jäähdyttää ja minimoida kitkasta aiheutuva tehon menetys. F1-moottorin männät voivat lämmetä yli 300 asteisiksi, joten moottoriöljyä tulee suihkuttaa mäntien alapuolelle niiden jäähdyttämiseksi. Ilman tätä männät pettävät. Myös F1:n hydraulinesteen tulee olla poikkeuksellisen puhdasta. Tehdäkseen tehtävänsä, hydraulineste suodatettiin Ferrarissa kolmen mikronin suodattimella. 

Kimin mestaruuskaudella moottorin tuli kestää kaksi perättäistä kilpailua. Jokaisen GP:n aikana Ferrareista otettiin yli 40 polttoaine- ja öljytestiä, jotka analysoitiin nopealla aikataululla. Analyysien avulla tiimi tunnisti näytteistä epätavalliset mekaaniset kulumat osissa, jotka olivat jo altistuneet kulumiselle. Tilannekatsaus moottorin kunnosta ja öljyanalyysi kertoivat tiimille oleellisen: miten paljon moottoria pystyi kilpailuissa rasittamaan.

Räikkönen keskeytti mestaruuskaudellaan kahdesti, mutta ei kertaakaan voitelun takia: Espanjan GP:ssa autosta petti sähköt ja Euroopan GP:ssa hydraulijärjestelmän mekaaniseen vikaan.

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 9/2025