Kuva

Ralliautoilun Juniori Cup- ja myöhemmin virallinen SM-sarja oli 1980-luvun hienoimpia sarjoja kaikki kotimaiset moottoriurheilulajit huomioiden. Kilpailu oli tasaväkistä sekä tasa-arvoista ja osallistujia sarjaan riitti.

Esimerkiksi vuonna 1985 kylmän tammikuun toisena viikonloppuna ympäri Suomea järjestetyissä karsintaosakilpailuissa nähtiin yli 700 autokuntaa pyrkimässä SM-sarjaan, johon 180 kilpailijaparia pääsi tulostensa perusteella mukaan.

Onnistunut luokkajako, joka käsitti aluksi seitsemän ja myöhemmin kahdeksan luokkaa, sekä luokittain osallistujamäärän mukaan jaetut pisteet olivat tasapuoliset, joten mestariksi oli käytännössä mahdollisuus ajaa luokasta riippumatta. Myös sarjan sääntöjä hiottiin yhdessä kilpailijoiden kanssa.

Sarjan pääyhteistyökumppanit Vauhdin Maailma, Mobira, Yrittäjäin Fennia, Lampinen Ski sekä SKOP Rahoitus myönsivät kauden jälkeen yhdelle kuljettajalle 50 000 markan (15 500 €) stipendin. Olin valitsijaraadin jäsen, koska kiersin VM:n toimittajana/kuvaajana jokaisen osakilpailun.

Olin jo muutaman vuoden ehdottanut mestaruuden voittaneen kuljettajan sijasta stipendin saajaksi mielestäni kauden nopeinta kuljettajaa, joka ei jonkun syyn takia menestynyt sarjan yhteispisteissä.

Vastaus ehdotuksiini oli aina sama; me emme voi sivuuttaa sarjan mestaria.

Kun vuoden 1988 SM-sarja oli saatu päätökseen ja Marcus Grönholm oli uusi juniorimestari, totesin puhelinkeskustelussa ”Tänä vuonna mestaria ei tarvitse sivuuttaa”.

Kun myöhään syksyllä 1988 Espoon Leppävaarassa koitti sarjan palkintojenjakotilaisuus SKOP Rahoituksen pääkonttorilla, yllätys oli minullekin melkoinen. Tavoitellun stipendin saajaksi oli valittu sarjassa toiseksi ajanut Mikko Kalliomaa, jonka nimi ei ollut esiintynyt aikaisemmin käydyissä stipendikeskusteluissa.

Hämmennys oli suuri, koska kysymyksessä oli ensimmäinen ja myös ainoa kerta sarjan historiassa, kun mestari sivuutettiin. 

Mikko on ja oli hyvä sekä nopea kuljettaja. Mutta jo tuolloin jokainen sarjaa seurannut oli varmasti nähnyt Grönholmin vauhtipotentiaalin.

Kun tiedustelin päätöksen perusteita, minulle kerrottiin, että Kalliomaalla oli valmis suunnitelma lähteä ajamaan kansainvälistä sarjaa Saksaan. Se ratkaisi päätöksen. Vastaava kv-suunnitelma oli Grönholmillakin, mutta se ei tällä kertaa riittänyt stipendin saamiseksi.

Yllätystä seurasi toinenkin yllätys. Kun Kalliomaa oli vastaanottanut 50 000 markan stipendin, Markku Alén astui lavalle. Hän antoi Grönholmille tiettävästi omasta pussistaan 20 000 markan stipendin.

Tätä ei ollut aikaisemmin nähty, eikä vastaavaa tämänkään jälkeen koskaan tapahtunut. Palkintojenjakotilaisuus olikin kaikinpuolin yllätyksellinen ja ikimuistoinen.

Kalliomaa lähti Saksaan ja ajoi hyvin. Myös Grönholm onnistui urallaan.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kalliomaan kakkosohjaaja Timo Rautiainen hyppäsi myöhemmin Grönholmin vierelle ja he tekivät autourheiluhistoriaa.

Lisäksi Mikko Kalliomaa oli koko Grönholmin MM-uran hänen tärkeänä etuautokuljettajanaan.