Kari Kivenne debytoi kaudella 1992 Mitsubishin ratissa.

Hyvinkääläisen lisäksi Galant VR-4 Evo -malliset autot tulivat myös Jarmo Kytölehdolle ja Jouko Puhakalle. Kolmikosta Kiventeen auto valmistui ensimmäisenä loppuvuodesta 1991.

- Kävin ajamassa kaksi kansallista rallia ja kummassakin voitin yleiskilpailun. N-ryhmän SM-sarjan avauskilpailu oli KAT-ralli Porvoon seudulla tammikuun alussa. 

- Lähdimme Porvooseen voitontahtoisina, mutta vaihdelaatikosta irtosi putkisokka ja keppi irtosi siirtäjistä. Leikki jäi siihen. Myöhemmin se muutettiin kaikkiin Mitsuihin siten, että jokaiseen tuli tuplasokat.

Vaikka Kivenne oli väläyttänyt vauhtiaan uudella autolla, häntä ei silti tunnuttu noteerattavan.

- Olin vähän Mr. Nobody suuremmalle porukalle, mutta ei se minua juuri haitannut. Ajattelin, että seuraavassa kisassa näytetään. 

Se oli Tunturi, jossa Kivenne yllätti koko porukan voittamalla yleiskilpailun N-ryhmäläisellä. 

Ärräpäitä ilmassa

Tunturin jälkeen ajettiin Hankiralli, joka Kiventeeltä päättyi ulosajoon jo toisella erikoiskokeella. Talvikauden neljäs SM-ralli ajettiin Savonlinnassa. Kivenne ja kartanlukija Juha Oksa ajoivat siihen aikaan valkoraitaisilla TAKI-piikkirenkailla.

- Se oli ensimmäinen kerta, kun olin ylipäätään Savonlinnassa ajamassa rallia. Olosuhteet olivat aika haastavat, hirveästi oli sellaista lumipöperöä. Ykköspätkälle lähdettiin työntämään Juhan kanssa. Silloin ei ollut nuotteja, ainoastaan Tunturissa sai käyttää nuotteja.

Kiventeellä ei ollut ”mitään hajua reitistä”, mutta se oli enemmänkin positiivinen asia.

- Se ei minua haitannut, koska olin yleensä aina ajanut hyvin, kun mentiin tuntemattomille teille. Se on jotenkin sopinut minulle ja on löytynyt rohkeutta laskea menemään.

- Jälkeenpäin kuulin, että Mäkelän Timo oli ollut katsomassa ykköspätkällä. Timppa oli todennut, että nyt kyllä osuu tuleminen tuolla.

Kivenne ja Oksa olivat luonnollisesti tietämättömiä kehuista, eikä kilpailijapari ollut EK:n maalissa aivan yhtä haltioissaan suorituksestaan.

- Juha katsoi sekunteja ja kirosi minulle, että hemmetti mehän olemme ihan eri minuutilla. Mahtoikohan Juha laskea, että olisimme jääneet lähes 40 sekuntia pohjista siinä kohtaa. Aloimme haukkumaan renkaita, että ne eivät pidä yhtään, ja hirveä urputus meillä oli siinä keskenämme.

Kaksikko lähti liukumaan pätkän maalista kohti Ralliradion haastatteluryhmää, joka pysäytti heidät ison tien risteyksessä. 

- Avasin ikkunaa ja totesin, että ei oikein osunut. Radioporukka oli vähän ihmeissään, että ”ai ei osunut vai? Te olette ihan eri minuutilla kuin kukaan muu!”. Olimmekin ajaneet ihan hirveät pohjat ja saman tien muuttui ääni kellossa, että jestas, kun renkaat pitivät hyvin ja kyllä tultiin mahtavasti.

Romahdus

Vauhdistaan yllättynyt parivaljakko jatkoi seuraavalle pikataipaleelle ja kuvitteli jo ratkaisseensa kisan voiton heti kättelyssä. Eroa Kytölehtoon oli 16 sekuntia. 

- Kakkosella painettiin taas miljardia, mutta ei kuitenkaan ollut mitään tilanteita. Takakontti tökkäili siellä pöperöllä vähän väliä johonkin, mutta yhdessä mutkassa auto lähti pöperöstä ja putosi ojaan. Kuului paukahdus ja heti kolinasta huomasin, että nyt ei ole kaikki kunnossa.

Pyörä oli irronnut ja lentänyt metsikköön. 

- Ainoastaan vanteen keskiö jäi paikoilleen pyöränmuttereiden alle. Konttasin kolmella pyörällä pätkän maaliin ja putosimme johtoasemasta koko kisan viimeisiksi. 

Se oli aikamoinen vuoristoratatilanne heti rallin alkuun.  

- Mutta ei mitään, pojat laittoivat huollossa ehjän vanteen paikalleen ja vinoilivat, että taasko olin savipaakkuun osunut. Totesin vaan, etten todellakaan tiedä, mihin osui, mutta herkästi kyllä hajosi. 

Irronnut rengas kuitenkin löytyi.

- Setäni oli siinä paikassa katsomassa ja hän toi karanneen renkaan myöhemmin huoltoon. Kun vannetta tutkittiin, selvisi, että se oli saanut jo aiemmin kipeää ilmeisesti Tunturissa tai jossain testeissä, mutta sitä ei ollut kukaan huomannut. Vanne ei vipottanut, mutta puolat olivat saaneet sen verran osumaa, että ne murtuivat.

Kaikki pelissä

Matka jatkui ja epäonnestaan tulistunut Kivenne lähti tosissaan syöttämään. Kirittävää oli, mutta onneksi oli taivallettavaakin.

- Nousin koko ajan ylöspäin sieltä. Tilanne oli viimeiselle pätkälle lähdettäessä sellainen, että olimme yleiskilpailun kuudentena. Jari Latvala oli edellämme ja kävin vanhaan tapaan pyyhkimässä hänen peilejään. Sanoin, että kannattaa olla erittäin tarkkana, sillä nyt ei nostella ja täältä tullaan ohi vielä.

Latvala ja kartturi Asko Sairanen naureskelivat suunsoitolle ja antoivat Kiventeen uhota rauhassa.

- Viimeiselle pätkälle lähdettiin ihan veren maku suussa. Muistan, että ennen maalia oli pitkä oikea ja mietin, että tuikkaisinko vielä vitosta sisään. Saatoin käyttää vitosen siinä ja kyytiä oli. Nojasin valliin ja lippu kun heilahti, näin Kytölehdon auton keskellä tietä. Yleisöä oli siinä ympärillä vasemmalla ihan perkuleesti ja järjestäjän Volvo toisella puolella.

Kivenne jarrutti pari kertaa ja löi pienempää pykälää sisään, mutta vauhti ja käytettävissä ollut jarrutusmatka eivät sopineet samaan yhtälöön.

- Mieleen välähti, etten ajaisi ainakaan Kytölehdon takaluukkuun. Jos auto olisi osunut siihen, hän ei pääsisi maaliin. Käänsin vielä tiukemmin lumipenkkaan kiinni, mutta auto ei mennyt siitä läpi. Ei ollut muuta tehtävissä, kuin laskea sen 200-sarjan Volvon keulaan. Volvo lähti, ja me ilmestyimme siihen Kytölehdon rinnalle. ”Jamppa” oli vähän ihmeissään, että mitä oikein tapahtui.

Kartturi Oksa pinkaisi ulos autosta ja riensi kysymään AT-autosta, että saittehan te ajan. 

- Sieltä tokaistiin, että kumman haluatte, lipulta tulleen vai tämän tästä kolarista. Hirmuiset pohjat ajettiin sinnekin. Kakkospätkää lukuun ottamatta olimme olleet nopeimmat jokaisella EK:lla. Latvala jäi yleiskilpailussa meille ja nousimme lopulta viidenneksi. 

Loppu hyvin

Tapahtumat eivät suinkaan loppuneet siihen, sillä osuma Volvoon ei ollut mikään hipaisu.

- Meiltä menivät kaikki valot, ohjaustehostimen jäähdyttäjän putket, syylarit ja välijäähdyttimet. Ne olivat kaikki tuhannen solmussa. Autosta alkoi putoilla nesteitä ja soitettiin äkkiä huoltoon, että maaliin pitäisi päästä, mutta tämä tötterö vuotaa kuin seula.

- Pojat ampuivat sinne ja parsivat auton sellaiseen kuntoon, että pystyttiin hiipimään maaliin. Nykysäännöillähän olisimme jääneet sinne, mutta siihen aikaan autoja sai huoltaa vaikka jokaisen pätkän jälkeen.

Viimeisen EK:n tapahtumat olivat kulkeutuneet tuomariston korviin ja Kivenne joutui puhutteluun.

- Sanoin, että jos tulen 170 km/h ja jarrutusmatka on noin 40–50 metriä tuollaisella pöperöllä, luuletteko, että auto pysähtyy. Kuulusteluun otettiin muistaakseni myös Laakson Jorma, joka ajoi siihen aikaan pikku-N:ää. ”Jore” sanoi, ettei ole mitään mahdollisuuksia pysähtyä sillä matkalla.

Lopputulema oli, että järjestäjän vakuutuksesta korvattiin sekä AT-henkilökunnan Volvon vauriot että Kiventeen Mitsubishin vammat.

- Varma voitto suli ja lopullinen onnettomuus oli viimeisen pätkän maalissa. Seitsemän pohja-aikaa ja viimeisellä EK:lla kolari. On se ainakin mieleen jäänyt, Kivenne naurahtaa.