Ralli on toisinaan terveellistä, ainakin laji pelasti laulaja Kake Randelin hengen.

Artisti Randelinin ura lähti nousukiitoon 1980-luvulla, jolloin hän ajoi myös aktiivisesti rallia.

– Keikkoja saattoi olla neljänä viitenä iltana peräkkäin, ja välimatkat olivat tosi pitkiä, Randelin, 70, muistelee.

Randelin on aina ajanut itse keikoille. 

– Ajan 85–90-prosenttisesti. Vielä tänä päivänäkin teen niin, koska en saa autossa unta, vaikka olisin kuinka väsynyt.

Yhden kerran Randelin kuitenkin nukahti autossa – rattiin. 

– Taisi olla silloin keikka Rukalla, ja ajattelin, että, hitto, ajan sieltä kotiin Mäntyharjulle. Se oli talvi 80-luvulla. Lopottelin itärajaa pitkin alas ja tulin Mikkeliin, josta lähdin vitostietä ajamaan Mäntyharjua kohti. 

Randelin alla oli Porsche 928. 

Yhtäkkiä Randelin havahtui. Raskaat silmäluomet olivat painuneet kiinni, mutta niiden välistä kajasti kirkasta valoa aivoihin.

Porsche oli ajautunut pitkässä alamäessä tien vasemmalle kaistalle, ja kirkas valo oli peräisin vastaan tulevasta rekasta, jonka kuljettaja yritti hädissään saada pitkiä väläyttelemällä Randelinin havahtumaan.

Talvista ylämäkeä noussut täysperävaunu ei voinut jarruttaa.

– Jotenkin niiden läskien silmäluomien välistä tajusin, että hetkinen, mitäs tässä tapahtuu. Ja siinä samassa heitin Porschen omalle kaistalle. Onneksi pyörä piti.

Nopean väistöliikkeen jälkeen Randelinin auto kimpoili kuin flipperinkuula. Porsche osui ensin tien oikean laidan lumipenkkaan, josta se ponnahti takaisin vasemmalle kaistalle ja sieltä penkan kautta jälleen tien oikealle puolelle turvaan.

Rekka ehti ohittaa Randelinin, kun tämä piipahti oikealla kaistalla, eikä sen perässä onneksi tullut muita vastaantulijoita. Adrenaliinin pullistama Randelin kääntyi Mäntyharjun-tielle, pysähtyi ja hyppäsi ulos autosta. 

– Ei siinä pystynyt vähään aikaan autolla ajamaan. Tupakka ei kestänyt kädessä!

Randelinilla oli tuolloin jo paljon kokemusta ralliautoilusta, ja laulaja on varma, että se pelasti hänen henkensä pitkässä alamäessä. Rallitaustan ansiosta hän hallitsi auton ja ennen kaikkea osasi reagoida sekunnin murto-osassa refleksinomaisesti oikein – väistämään eikä jarruttamaan. 

– Joku olisi voinut painaa jarrut pohjaan ja jumiin, ja se olisi ollut silloin naks.

Kuva

Hankirallia hangessa

Kauko Randelin oli kuusivuotias, kun hän ihastui ralliautoihin. Kotitalon vierestä Mäntyharjun Varpasen kylässä kulki Hankirallin siirtymä. 

– Katsoin ikkunasta, että mitäs autoja nämä ovat. Pörinä oli kova.  

Äidin kiellosta huolimatta Kauko veti karvalakin päähän ja lapaset käteen ja lähti jalan seuraamaan noita jännittäviä menopelejä. 

– Hyppäsin aina vallin päälle, kun ralliautot menivät tiellä ohitse. Eivät ne kovaa ajaneet, kun oli siirtymä.

Kun Kauko pääsi erikoiskokeen alkuun, hän kaivautui kaulaansa myöten hankeen. 

– Karvalakki oli korvilla ja kuutamo paistoi. Se oli ensitatsini ralliin. Silloin päätin, että tuota voisin kokeilla, jos se vain joskus olisi mahdollista. Siitä alkoi moottoriurheiluinnostukseni.

Mopojen ja moottoripyörien jälkeen Randelinin ensimmäinen auto oli vanha Mini, jonka hän sai 18-vuotiaana. Sillä oli hyvä harjoitella auton hallintaa. 

Musiikki oli Randelinin intohimo, josta jalostui myös ammatti, mutta hän ehti opiskella myös viinuriksi Jyväskylässä. Ravintola-alan kautta hän pääsi tutustumaan harvinaisella tavalla Suomi-rallin kulisseihin.

Saunaosaston AT-asema

Randelin oli 1970-luvulla harjoittelijana eli nissenä hotelli Laajavuoressa, joka oli Suomen MM-rallin keskuspaikka.

– Silloin siellä asuivat kilpailijat, huoltomiehet, perheet, katsojat, kaikki. Koko sen ralliviikon se hotelli oli niin täynnä kun olla ja voi. Siellä minut laitettiin suden suuhun.

Harjoittelija Randelinin eteen lyötiin tarjoilukärryt, joissa oli lämmintä ruokaa ja kori kylmää olutta. 

– Saunaosastolle, mars, kuului käsky.

– Ja kun menet sinne, siellä täytyy olla sekunnilleen oikeaan aikaan. 

Kuva

Kaikki hotellin työntekijät kammoksuivat tuota saunaosastoa, jossa ralliväki kokoontui. Tiedossa oli nimittäin takuuvarmasti haukut, sillä kukaan ei ollut vielä onnistunut viemään tarjoiluja tarpeeksi täsmällisesti ja vielä oikean lämpöisinä perille.

Randelin painoi saunaosaston ovella summeria.

– Saunaosastolla oli rallipäälliköitä, mutta oli yksi, jolta kaikki olivat saaneet moitteita siitä, että eivät olleet ajallaan tai että ruoka ei ole lämmintä tai juomaa kylmää. Hän oli Timo Putkonen, Suomen Fordin päällikkö ja Kyösti Hämäläisen kartanlukija, Randelin kertoo.

Ovella kuria pitänyt Putkonen katsoi Randelinia ja sanoi: 

– Kerrankin täysin ajallaan. 

– Hän oli kartturi, ja ajatteli, ettei tule rangaistusta aikatarkastusasemalla.

B-ryhmän Lancian ratissa

1981 ilmestyi Randelinin ensimmäinen albumi nimeltään Kake Randelin, joka myi kultalevyn verran. Samana vuonna hän toteutti sen, mistä unelmoi kuusivuotiaana lumikuopassa – pakkasessa totta kai.

Randelin ensimmäinen rallikisa oli Kymen jääralli, jossa hän ajoi Sunbeam Avengerilla. 

– Sitten minulla oli välikoppa-Escort, jolla ajoin pirun pitkään. 

Randelinin kolmas ralliauto oli Talbot Sunbeam Lotus, kunnes hän vaihtoi A-ryhmän Mazdaan.

– Se on minulla vieläkin himassa. Mazda 16 turbo. Moni on kysynyt, että myynkö sen, ja kyllä sen joskus myyn.

Randelin kilpaili aktiivisesti, muun muassa Jyväskylän MM-rallissa. Laulajan suosio oli kuitenkin sen verran suurta, että harjoittelemaan ja testaamaan hän ei juuri ehtinyt.

Toisaalta hän tutustui moniin aikansa huippukuljettajiin.

– Olen ollut Salosen Timon, Alenin Markun ja Toivosen Henkan kyydissä ja saanut heiltä opetusta ja sitä fiilinkiä, mitä oli rallimaailman huippu-ukoilla.

Kuva

Erityisesti mieleen on jäänyt Markku Alenin tulisieluisuus.

– Markun silmät paloivat, kun mentiin yöllä Lancialla pätkille ajamaan. Lancian etuauto meni edessä: antaa tulla, ei tule ketään.

Kerran Randelin oli Henri Toivosen B-ryhmän Lanciassa. Toivonen ajoi Jyväskylän suunnasta kohti Jämsä-hotellia ja pysähtyi linja-autopysäkille tupakalle.

– Siinä Henkka sanoi minulle, että no niin, hyppäähän puikkoihin. Että kokeiles vähäsen. Sain ajaa Lancian siitä Jämsä-hotelliin. Vieläkin täytyy suupielet vetää tuolta niskan takaa, kyllä oli hymy herkässä! Se oli hieno elämys, Randelin kertoo. 

Nuo viisi–kuusi kilometriä B-ryhmän Lancialla 80-luvun puolivälissä nousevat kirkkaasti Randelinin elämän kohokohtien joukkoon.  

– Joo. Siinä vaiheessa, kun laulu ei soi eikä ratti käänny ja joutuu vain muistelmaan näitä. Oli se hieno juttu. Kyllä se auto vastasi heti siihen kaasuun. Sai makustella tuollaista autoa, jonka näkee vain Juha Kankkusen museossa, mutta ajamaan sillä ei kukaan pääse. 

Kului noin vuosi, ja Henri Toivosen B-ryhmän Lancia vei Randelinin tunteiden toiseen äärilaitaan. 

Randelin muokkasi kotipihassaan kukkapenkkiä, kun vaimo tuli hakemaan hänet puhelimeen. 

– Olin ollut ulkona, enkä tiennyt mitään. Kaveri sanoi puhelimessa, että Henkka oli ajanut pihalle ja kuollut, Randelin kertoo. 

– Se oli niin kovia juttu, että siinä piti istua alan vähäksi aikaa. Sanat eivät riitä kertomaan, kuten laulussa sanotaan.

Seikkailu Neuvostoliitossa

1987 Randelin sai päähänsä, että olisi hauskaa ajaa rallia Neuvostoliitossa, tarkemmin Tallinnan Piritassa.

Rallissa sai ajaa vain itäautolla, mutta Randelin sai vuokrattua Tampereelta ralli-Ladan.

Matkaan tarvittiin myös paimen.

– Jonkun piti olla päällikkönä, päällykäisenä, joka hoitaa, että se homma ei repeä ihan käsistä, kun mennään Neuvostoliittoon, Randelin muistelee.

Randelin soitti vääpeli Aarne Korpiselle, johon oli tutustunut varusmiespalveluksessa. Hän halusi ehdottomasti armeijan kapiaisen tiimipäälliköksi.

– Vääpeli Korpinen oli sellainen, että se kun karjaisi, niin kaikki oli heti jonossa.

Kuva

Randelin esitti vääpelille asiansa puhelimessa:

– Aarne, se on sellainen juttu, että nyt lähdetään Neuvostoliittoon.

– Mitä, onko sota syttynyt, vääpeli Korpinen vastasi.

– Tavallaan. Lähdetään ajamaan kilpaa, ja sinä lähdet päälliköksi.

Vääpeli Korpinen oli hetken hiljaa, kunnes sanoi: 

– Kuule Kauko, tilanne on se, että siihen maahan ei lähdetä kuin ylipäällikön päiväkäskyllä.

Randelin maanitteli vääpeliä, mutta tämä ei taipunut.

– Lähde nyt perkele, ei tätä joukkoa voi sinne viedä, jos ei ole joku paimentamassa. Ei reissusta muuten tule mitään.

En lähde, vääpeli toisti, kun Randelin pommitti ja väsytti häntä puheluillaan. Vihdoin kuudes soittokerta johti läpimurtoon. 

– Ei hitto, kai se on pakko lähteä.

Team Randelin tapasi Mäntymotellissa. Huoltojoukko lähti torstaina laulajan keikka-autolla viemään ralli-Ladaa trailerilla maanteitse Nuijamaan kautta Tallinnaan. 

Randelin, vääpeli Korpinen ja kartanlukija Kari Talonen matkustivat Viroon Georg Ots -laivalla perjantaina.

Huolto-Mersu oli ladattu täyteen länsituotteita, jotka olivat itärajan takana erittäin haluttuja ja joiden avulla elämä helpottui huomattavasti: sukkahousuja, naisten alusvaatteita, deodoranttia, kokista, hammasharjoja, Karjala-olutta, farkkuja, sukkia…

Niiden vieminen Neuvostoliittoon oli tietysti kiellettyä.

Kartanlukija Talonen oli ammatiltaan poliisi ja kotoisin Pohjanmaalta. Hän katsoi auton tavaramäärää ja totesi:

– Notta perkele, ei ne päästä edes Suomen tullista läpi.

Sopimaton julkaisu räjäytti auton

Randelin ja kumppanit saapuivat laivalla Tallinnaan, jossa he odottivat malttamattomina Ladaa, sillä kohta olisi rallin shakedown.

– Niiden piti jo olla siellä jo perjantaiaamuna, mutta ketään ei näkynyt.

Huolto-Mersu oli juuttunut Neuvostoliiton tulliin.

– Se oli keikka-autoni, ja sieltä oli löytynyt sopimaton julkaisu, Randelin kertoo hymyillen.

Yksi muusikoiden Mersuun unohtama pornolehti johti siihen, että koko auto purettiin rajalla osiin.  

– No, hitto, penkit pois, lattiat auki, katosta ja kojelaudasta kaikki irti. Auto oli kuin olisi kolmen kilon pommi pamautettu.

Totta kai neuvostoviranomaiset löysivät myös kaikki kielletyt länsituotteet: sukkahousut, rintaliivit, deodorantit… Huolto-Mersun miehistö Aarno Isoaho ja Heikki Kankimäki joutuivat tuntikausiksi kuulusteluihin.

– Heikki on sellainen perisuomalainen, oikein metsästä repäisty jätkä. Ne alkoivat Heikkiä ahdistamaan siellä tullissa.

Kuulustelija vaihtui joka kerta korkeammaksi upseeriksi, mutta kysymys lukuisista naisten alusvaatteista ja muista länsitavaroista pysyi samana:

– Mitä nämä ovat? 

Neuvostoliittoon sai viedä vain lahjoja, joten Kankimäki lukitsi aina saman vastauksen:

– Lahjoja.

Isoaho kypsyi neuvostogrillin epäsuorassa lämmössä ja tiuskaisi Kankimäelle, että tämän pitäisi pikkuhiljaa keksiä joku toinen vastaus, muuten he eivät pääsisi koskaan pois. 

Kuulusteleva majuri kysyi Kankimäeltä, että käytätkö näitä rintaliivejä ja sukkahousuja itse.

– Sano nyt perkele, että käytät niitä itse, Isomäki huudahti Kankimäelle, joka lopulta kakisti: 

– Käytän.

Ahaa, ne olivat omaan käyttöön, tullivirkailijat totesivat ja päästivät suomalaiset jatkamaan matkaa kohti Piritaa ja rallia.

– Vieläkin, kun näemme Heikkiä, kysymme, että mitkä sukkahousut sinulla on jalassa.

Ilman passia ja viisumia

Lada saapui vihdoin varikolle, ja se laskettiin kiireellä trailerilta, jotta Randelin ehtisi ajaa edes yhden vedon shakedownissa. Mutta Lada ei käynnistynyt millään. Suomalaisten lukuisat kirosanat houkuttelivat Ladan luokse kaksi miestä, joilla oli yllään valkoinen lääkäritakki. He olivat paikallisia insinöörejä ja lupasivat tulkin välityksellä hoitaa Ladan kuntoon, jos saisivat viedä sen mennessään ja palauttaa aamulla.

Näin tehtiin, ja seitsemältä aamulla Lada tuotiin takaisin. 

– He olivat tehneet parannuksia siihen Ladaan, jäykistäneet takapään ja niin edelleen. Se Lada pirisi hienosti kuin herätyskello!

Neuvostoinsinöörit eivät suostuneet ottamaan rahaa vastaa, mutta hetken kursailtuaan he ilmoittivat, että kaikki olisi kuitattu käytetyllä momenttiavaimella ja Bridgestonen punaisella haalarilla.

Rallin palkintona oli suolakurkkuja, mutta ne jäivät Randelin–Talonen-kaksikolta haaveeksi, vaikka kisan alku sujui hyvin.

– Jouduimme keskeyttämään kolmannen tai neljännen pätkän alussa.

Osa Ladasta jatkoi kuitenkin rallissa. Jari-Matti Latvalan isän Jari Latvalan autosta oli vääntynyt kardaani, ja Randelin luovutti tällä omansa.

Kuva

Randelinin seikkailu rautaesiripun takana ei päättynyt ralliin. Hän oli antanut kaikki paperinsa kartanlukija Talosen huostaan varmuuden vuoksi. Konstaapeli Talosen salkkuun oli sujautettu Randelinin passi, sotilaspassi ja viisumi. Valitettavasti Talonen joutui palaamaan Suomeen ennen Randelinia, ja hän vei vahingossa mennessään kaikki laulajan matkustusasiakirjat.

– Se oli vakava tilanne olla ilman papereita Neuvostoliitossa. Tuurillani olen kohta Siperiassa, totesin silloin.

Randelin sai apua rallin kilpailutoimistosta, vaikka sielläkin voivoteltiin asetelmaa. 

Satamassa oli vastassa vakavailmeisiä sotilaita kymmenen metrin välein Kalashnikov-rynnäkkökiväärien kanssa.

Kakea kuumotti.

– Se oli miehitetty valtio, ja kaikkia epäiltiin: onko tuo vakooja.

Randelinin ralliseurueeseen oli kaiken kukkuraksi kuulunut poliisi ja upseeri. Oli muutenkin aika epätodennäköistä, että kukaan pääsisi puhumalla ulos Neuvostoliitosta, mutta niin vain kilpailutoimiston väki onnistui vakuuttamaan viranomaiset.  

– Kun pääsin Helsinkiin, totesi että voi helvata! Johan oli reissu.

Nollausta nolla-autolla

Vielä 1991 Randelin kävi ajamassa A-ryhmän Mazdalla muun muassa Etelä-Ruotsissa ja Saksassa. Jyväskylän rallin jälkeen hän ajatteli pitää rallista pienen tauon.

– 30 vuotta oli sitä taukoa.

Sitten rallihammas kolotti taas.

– Arki oli muutenkin niin harmaata, että jotta vähän saisin jotain erilaista tähän elämään, hommasin Subaru Imprezan.

Kuva

Nyt Randelinin ralliautona on Toyota Yaris N5, jolla hän ajaa esimerkiksi SM-rallien nolla-autona. Randelin on tälläkin hetkellä erittäin suosittu artisti, ja sen mukana tulevat samat ongelmat kuin 1980-luvulla.

– Tämä oma ammatti häiritsee vähän kaikkea muuta toimintaa. Tietysti pitää tienata, että saa harrastaa. Se testaaminen ja kaikki jää vähälle. Aina se vähäinenkin äly kaikkoaa, kun laittaa kypärän päähän, joten täytyy vähän saada testiä alla ennen kuin lähtee ajamaan. Pitää tutustua autoon ja tekniikkaan, kun se on päivitetty auto, ettei heti kippaa sitä selälleen.

Todistajien mukaan ralliautoilu nuorentaa Randelinia vähintään 55 vuotta. 

– Länsirannikon rallissa juuri sanottiin, että olen kuin 15-vuotias poika, hymy on herkässä. 

Rallissa Randelinia viehättää totta kai vauhti ja kilpailu, mutta ennen kaikkea se on harrastus, jossa hän saa nollattua päänuppinsa. 

– Ralliauton rattiin kun hyppää ja saa luvan kanssa ajaa kovaa, niin keskittymisen pitää olla todella intensiivistä. Siinä ei ole varaa mihinkään muihin ajatuksiin.

Randelin muun muassa nikkaroi ja maalaa taidetta.

– Niissä se keskittyminen ja ajatusten nollaaminen ei ole niin intensiivistä kuin rallissa.

Randelinin mukaan ralli on todellista luksusta. Nolla-autolla ajaminen on nimensä veroista.

– Ei tarvitse miettiä seuraavaa keikkaa tai biisiä tai muuta. Se tyhjentää todellakin aivokapasiteetin.