
Marcus Grönholm tarvitsi apua ja yllättäen hänen pihalleen ilmestyi Günther Steiner – entisellä F1-pomolla oli käsissään vastaus ongelmiin
Ison N-ryhmän Lancia HF Integrale on Marcus Grönholmin rallin PM-mestaruusauto 1989, jolla hän voitti myös FIA Junior Teams Cupin sekä joukkueiden PM-kultaa. Miten entinen F1-tallipäällikkö Günther Steiner liittyy autoon ja Marcus Grönholmiin?
Rallin A- ja N-ryhmän luokitukset otettiin B-ryhmän jälkeen Fiat-konsernin Lancialla tosissaan. Se rakensi ensimmäiselle A- ja N-ryhmän MM-kaudelle 1987 Lancia Delta HF 4WD:n, jota se vuosittain luokitusten ehdoilla kehitti.
1988 esitelty HF Integrale erosi edeltäjästään niin paljon, että lehdistössä puhuttiin jo lähes uudesta mallista. Näkyvimmät muutokset olivat lokasuojien levitykset, etu- ja takapuskurit, jäähdytysilmanottoaukko konepellissä ja sivuhelmalevikkeiden muodot.
Uutuusmalli oli viisi mm edellistä pidempi ja peräti kahdeksan cm leveämpi. Akseliväliä oli suurennettu viisi mm ja raideleveyttä kasvatettu edessä 17 mm ja takana kaksi mm.
Toinen evoluutio
HF Integralen tekniset ratkaisut saneli Fiat-konsernin kilpailuosasto. Edessä poikittain on 4-sylinterinen nestejäähdytteinen turbomoottori. 8-venttiilinen kahdella yläpuolisella nokka-akselilla varustettu sylinterikansi on kevytmetallia. Moottorin ohjauksesta vastaa Weber-Marelli.
Uutta oli Garrettin T3-turbo ja isompi välijäähdytin sekä myös muita pienempiä uudistuksia, joilla moottorin teho saatiin nostettua ilman katalysaattoria edeltäjän 121 kW:sta (163 hv) 136 kW:iin (182 hv). Välijäähdytin ja kaikki tarvittavat lauhduttimet olivat aiempaa suuremmat. Myös polttoaineensuihkutus- ja sytytysjärjestelmät olivat uudet
Tehokkaamman jäähdytyksen ansiosta turbon maksimipaine nousi 0,85 barista 1,0 bariin. Moottorin puristussuhde säilyi 8,0:1.
HF Integralessa on jatkuvatoiminen neliveto. Etu- ja takatasauspyörästöjen välissä on Ferguson-viskotyyppinen planeettapyörästö, joka jakaa voimaa 56 % eteen ja 44 % taakse. Lancia käytti takana Torsen-tyyppistä tasauspyörästöä.
N:ssä tärkeä välitys oli ralliin paremmin sopiva tiuhempi. Aikaisempi 2.994 välitys vaihtui 3.111:ksi.
Suuremmat ja tehokkaammat jarrut otettiin Lancia Themasta. Edessä ovat jäähdytetyt ja takana normaalit levyjarrut. Vaihteisto on 5-vaihteinen. Myös kytkin uusittiin.
HF Integralessa joustintuet ja hydrauliset iskunvaimentimet asennettiin jokaiseen nurkkaan, kuten myös kallistuksenvaimentimet. Taka-akselille asennettiin poikittaiset sekä pitkittäiset tukivarret.
8-venttiilisellä sylinterikannella varustettua HF Integralea valmistettiin 7 475 kpl, joista Suomeen päätyi 55.
Autokaupoille Belgiaan
Tuore rallin juniorien Suomen mestari Marcus Grönholm oli syksyllä 1988 asepalveluksessa, kun Christer Ekegrenin autotallilla Espoossa mietittiin jo hänen seuraavaa siirtoaan. Grönholmin Opel Ascona oli myyty ja tilalle piti hankkia KV-luokiteltu ralliauto.
Belgiassa oli N-ryhmän Lancia, jota Klaus Kavanne ja Juha Repo lähtivät tarkastamaan. Kavanne osti asvalttikunnossa olleen N-ryhmän auton Suomeen.
– Ei meillä ollut mitään hajua esimerkiksi iskunvaimentajien säätämisestä. Ennen ensimmäistä rallia Lancia oli säädöiltään sinne päin. Ajateltiin, että ”ralliauto kuin ralliauto”, Grönholm naureskelee.
Grönholmin ensimmäinen kilpailu Lancialla oli vuoden 1989 alussa Lopen ja Karkkilan alueilla ajettu Car Parts -ralli. Ralliin Grönholm lähti Ilkka Riipisen kanssa, joka opetti hänelle nuotittamista.
Nelivetodebyytissään Grönholm ajoi yleiskilpailussa kuudenneksi ja N:n ykköseksi. Seuraavana ohjelmassa oli Tunturiralli, joka päättyi Grönholmilta jo ennen kuin se ehti edes alkaa.
– Olin nuotittamassa reittiä, kun tulin kipeäksi. Kuumetta 40 astetta ja kotiin.
Tunturirallin jäätyä väliin Grönholmin talven pääkisa oli EM-SM-Hankiralli, joka sujui lähes maaliin asti erinomaisesti.
– Johdimme N-ryhmää jo yli minuutilla, kun yhdessä mutkassa roikuimme ojassa. Sitten reilut kilometri edellisestä etupyörä taittui alle. Lancian heikko kohta oli alapallonivel, joka roikkumisessa sai osumaa.
Saksassa KV-debyytti
Seuraavana kesänä Finnish Junior Rally Teamiin kuulunut Grönholm osallistui ensimmäiseen ulkomaalaiseen ralliinsa, joka oli 20-kertoimisena ajettu Saksan EM-osakilpailu Rally Deutschland.
Ennakko-odotusten vastaisesti Grönholm toi yli 30 asteen hellesäässä ajetussa asvalttirallissa herkästi rikkoutuvan Lanciansa maaliin. Tuloksena 16:s sija yleiskilpailussa ja N:ssä neljäs.
– Kytkin luisti. Kaadoimme kokista kytkimeen pullotolkulla. Se oli hirveätä säätöä, mutta maaliin pääsimme ja voitimme maiden FIA Cupin, Grönholm hymyilee.
Grönholm kertoo, että N:n Lancia oli heiveröinen auto ralliin.
– Nauroimme, että N-ryhmän Lancialla ei voinut ajaa täysillä edes jäätyneeseen hevosen paskaan, kun jo vanne meni kieroksi tai alapallonivel petti.
Yllätysvieras Steiner
Kesällä 1989 Grönholmin talleille Espooseen kurvasi ennen Jyväskylän Suurajoja yllätysvieras; Haasin F1-tallin nykyinen tallipäällikkö Günther Steiner [kirjoitettu vuonna 2023. Nykyään omistajana MotoGP Tech3-tallissa], joka oli Robert Gröndahlin hyvä ystävä. Kaksikko oli tutustunut Mazdan tehdasrallitallissa Belgiassa.
1989 Steiner oli töissä italialaisella Top Run Motorsportilla, jonka Lancioilla voitettiin neljä N-ryhmän MM-titteliä.
– Tiesimme, että esimerkiksi Lancian tallipäällikön pojan Alessandro Fiorion N:n Lancia kesti huomattavasti muita vastaavia autoja paremmin. No, Steiner toi meille Italiasta alatukivarret, joiden muoto ja vahvuus vastasivat täysin vakiomallia. En tiedä mistä materiaalista osat olivat valmistettu, mutta ne kestivät, Grönholm hymyilee.
Grönholmin ensimmäinen Suomen MM-ralli oli italialaisista alatukivarsista huolimatta selviytymistarina. Hän ajoi Jyväskylässä maaliin ja oli 23:s yleiskilpailussa ja viides N:ssä. Auton etupää kesti, vakio takapää ei.
– Ensimmäistä kertaa huollossani ollut Jari Sopanen sai hitsata Lancian takakelkkaa jokaisessa huollossa. Vahvikkeeksi piti laittaa työkalujakin, jotka hitsattiin kelkkaan kiinni, Grönholm muistelee.
Myöhemmin syksyllä voitti Grönholm Lanciallaan kerrasta poikki -systeemillä ajetun rallin Pohjoismaiden henkilökohtaisen ja joukkuemestaruuden Nokialla.
– Mestaruus auttoi meitä pääsemään Toyotan maahantuojan Korpivaara Oy:n rallitiimiin, Grönholm toteaa.
Hangosta Inkooseen
Seuraavalla kaudella Grönholm kilpaili maahantuojan tiimissä N:n mestaruudesta Toyotalla. Voittoisa Lancia löytyi kymmenisen vuotta sitten Hangosta, jossa se oli ollut edelliset 20 vuotta.
Kun tieto tavoitti Grönholm, hän soitti hyvälle ystävälleen Bjarne Knappsbergille; ”Käytkö katsomassa auton”.
– Kävin katsomassa Lancian. Otin siitä kuvia, jotka lähetin ”Bosselle”. Hän totesi ”Osta auto. Siirrän rahat tilillesi”. Auton myyjä Markku Roos totesi ”Ei tarvitse heti maksaa, luotan kyllä ”Bosseen”, Knappsberg kertoo.
Kun Roos kuuli, kenelle Lancia palaisi, hän ei hilannut hintaa ylöspäin.
– Päinvastoin. Markku halusi olla projektissa mukana ja nähdä entisöinnin edistymisen. Hän oli tyytyväinen, että Lancia palaa kotiin, Knappsberg kertoo.
Kori suoraksi
Lancia kuljetettiin Hangosta Espooseen, jossa se purettiin.
– Joka suuntaan vinossa ollut kori asennettiin vetopenkkiin. Halusimme varmistaa, että osat mahtuisivat ja sopisivat niille varattuihin reikiin.
Koripenkissä selvisi, että yksikään ovi tai luukku ei sopinut paikalleen.
– Kori oli saanut sen verran siipeensä, että ainoakaan ovi ei mennyt kiinni, koska auton katto oli pudonnut alas.
Kun kori oli suorassa, osien metsästys alkoi.
– Ensimmäisen 4–5 vuoden aikana saimme lähes kaikki tarvittavat osat. Totesin ”Bosselle”, että hänen on turha osia etsiä ja niiden perään soitella, koska sen seurauksena hinnat nousivat merkittävästi.
– Löysin jokaiseen oveen alkuperäiset sivupaneelit Italiasta. Muutaman sadan euron hinta nousi ”Bossen” yhteydenoton jälkeen 6 000 euroon. Ne osat jäivät ostamatta, Knappsberg hymyilee.
Hinnat kysyjän mukaan
Lancian rakentamisen perusajatuksena on ollut, että autoa ei rakenneta uudelleen uudeksi, vaan se ennallistetaan ja korjataan ajokuntoiseksi.
– Kori ovitiivisteisiin asti, peltiosat, sivuhelmalevikkeet ja puskurit maalattiin kuusi vuotta sitten. Sen jälkeen auto on odottanut puuttuvia osia.
Grönholmin Lancia on paria pientä yksityiskohtaa vaille valmis. Sen valmistumista seurasi tragedia.
– Kun Lancia oli maalattu ja suurimmiltaan osilta kokoon kasattu, soitin Markku Roosille. Hän lupasi tulla seuraavana päivänä Lanciaa katsomaan. Valitettavasti hän kuoli samana päivänä sairaskohtaukseen, eikä koskaan nähnyt autoa kunnostettuna.
! | Tekniikka |
Lancia HF Integrale Mallivuosi: 1988 Kori: Viisiovinen hatchback-teräskori; turvakaaret Moottori: Nelisylinterinen vesijäähdytetty rivimoottori edessä poikittain; kaksi sylinterikannen yläpuolista nokka-akselia; kaksi venttiiliä/sylinteri; Garrett T03 -turboahdin, ahtopaine 1.0 bar, välijäähdytin; polttoaineen epäsuora ruiskutus; Weber-Marelli moottorin ohjaus Kuutiotilavuus (cm3): 1995 Sylinterin halkaisija, iskun pituus (mm): 87.0 x 90.0 Puristussuhde: 8.0:1 Teho kW (hv) r/min): 136 (185) /5 300 Vääntö (Nm/r/min): 304/3 500 Huippunopeus (km/h): 215 Kiihtyvyys 0–100 km/h (s): 6,6 Voimansiirto: Jatkuva neliveto; Ferguson-tyyppinen keskustasauspyörästö, Torsen-tasauspyörästön lukitus takana; voiman jako 56 % eteen ja 44 % taakse; välitys 3.111; 5-vaihteinen käsivaihteisto; kuiva kaksilevyinen kytkin Ohjaus: Tehostettu hammastanko-ohjaus; 2,8 kierrosta laidasta laitaan Jousitus: Edessä ja takana erillisjousitus, McPherson joustintuet; edessä kierrejouset, hydrauliset iskunvaimentimet ja kallistuksenvaimennin; takana kahdet poikittaiset tukivarret, pitkittäinen tukivarsi, kierrejouset, hydrauliset iskunvaimentimet ja kallistuksenvaimennin Jarrut: Edessä jäähdytetyt levyjarrut, takana levyjarrut Pituus/leveys/korkeus (mm): 3 900/1 700/1 380 Akseliväli (mm): 2 480 Raideleveys edessä/takana (mm): 1 426/1 406 Vannekoko: 15-tuumaa Polttoainetankki (l): 57 Paino (kg): 1260 |
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.