Kuninkaallisissa ilmavoimissa työuransa aloittanut Colin Chapman innostui toisen maailmansodan jälkeen enemmän urheilullisista autoista kuin lentokoneista. Ensimmäisen autonsa Chapman rakensi 1948 modifioimalla Austin 7:n, jota hän kutsui Mark 1:ksi ja jolla hän osallistui paikallisiin koeajotapahtumiin. 

Ensimmäisen asiakkaalle rakentamansa urheiluauton Chapman kehitti edelleen Austin 7:stä, jonka hän nimesi Mark 3B:ksi. Kun Chapman oli saavuttanut kehitysversioissaan järjestysluvun Mark 6, kysyntää oli jo niin paljon, että hän päätti aloittaa autojen valmistamisen sarjoina.

1950-luvulla Chapman ryhtyi rakentamaan kilpa-autoja. Hän nimesi autonsa Lotukseksi. 1952 Chapman perusti Lotus Cars -yhtiön päämääränään nousta menestykselliseksi autovalmistajaksi moottoriurheilumaailmassa. Määrätietoinen tavoite johti hänet ja Lotuksen aluksi Le Mansin 24 tunnin ajoon ja sieltä lopulta formula ykkösiin. 

Chapmanin rakentamat Lotus-urheiluautot sekä -formulat olivat kooltaan muita pienempiä ja kevyempiä. Taistelussa huomattavasti tehokkaampia Ferrareita sekä Maserateja vastaan Chapmanin suunnitteluideologiasta muodostui kilpa-autorakentamisen perusfilosofia; tehon ja voiman lisääminen tekee sinusta nopeamman suorilla, painon vähentäminen tekee sinusta nopeamman kaikkialla.

Ford Angliasta liikkeelle

Mike Costin ja vaihteistoinsinöörinä työskennellyt Keith Duckworth tutustuivat toisiinsa Lotuksella, jossa myös Costinin vanhempi veli Frank työskenteli kilpa-autosuunnittelijana. Lotuksella työskennellessään kaksikko päätti ansaita elantonsa yksinomaan kilpamoottoreista. He perustivat sukunimiensä ensimmäisistä tavuista syntyneen Cosworth-nimisen moottorien virityspajan vuonna 1958. 

Kuva

Lotuksen alumiinilevyistä rakentama runko painoi vain 27 kg ja koko auto ainoastaan 349 kg.

Duckworth on todennut, että yhtiön perustamisen aikaan he olivat varmoja siitä, että kilpamoottorit tuovat heille elannon ja elämä niiden ympärillä on huomattavasti mielenkiintoisempaa kuin siviiliautojen moottorien kanssa. Ja oikeassahan hän oli.

Duckworth lähti Lotukselta ja työskenteli yksinomaan Cosworthin palkkalistoilla, kun taas Costin jäi pitkän sopimuksensa takia Lotukselle. Hän teki vapaa-ajallaan töitä Duckworthille.

Cosworth erikoistui Fordin moottoreihin, joista ensimmäiseksi yhtiö otti työstettäväkseen Ford Anglian 998-kuutioisen ”Kent” 105/107E -työntötankomoottorin. Duckworth kehitti ja kokeili moottoriin A2- ja A3-nokka-akseleita, joilla hän sai lähes kaksinkertaistettua 39-hevosmaisen vakiomoottorin tehon noin 70 hevosvoimaan.

Cosworthin suhde Colin Chapmaniin ja Lotukseen pysyi erinomaisena. Chapman tutustui Duckworthin suunnittelemaan ensimmäiseen Mk1-moottoriversioon ja innostui tuotteesta.

Kaksikko solmi yhteistyösopimuksen 1960. Siihen kuuluivat Cosworthin virittämät Fordin 997-kuutioiset työntankomoottorit yksinoikeudella asennettaviksi Chapmanin suunnittelemaan Lotus 18 Junior -luokan formulaan.

Voitosta voittoon

Cosworthin ensimmäinen Lotus Type 18 -mallin prototyyppiauto täytti niukin naukin Formula Junior -säännöt. Team Lotus debytoi autolla tapaninpäivänä Brands Hatchissa Formula Junior -luokan lähdössä 1959. Lotuksen ja Cosworthin moottoriurheilutaipaleen alku ei ollut erityisen hohdokas, sillä Alan Staceyn ajamana tiimi sijoittui debyyttikilpailussaan seitsemänneksi.

Reilua viikkoa myöhemmin kauden 1960 alussa Cosworth oli saanut Mk2-moottoriversionsa (75 hv) valmiiksi. Se asennettiin jälleen kerran Lotus Type 18 Junior -autoon – ja loppu on moottoriurheiluhistoriaa. Auton ja moottorin suorituskyky olivat muihin verrattuna eri tasolla. Menestystä edesauttoi se, että Cosworthin virittämästä Anglian Mk2-moottorista saatiin 75 hv ja Mk3:sta jo tuohon aikaan käsittämättömän kovat noin 90 hv.

Kuva

Lotuksessa käytettiin 15-tuumaisia renkaita.

Keith Duckworth suunnitteli nokka-akselit, sylinterikannen ja keinuvivut, kun Mike Costinin vastuulla olivat moottorin edistyksellinen öljynkeräysjärjestelmä ja öljypumput, joiden ansiosta moottorin voitelu oli turvattu jokaisessa ajotilanteessa. Costinin suunnittelun ansiosta Cosworth Junior -moottorin ja myöhemmin Lotuksen F1-moottorin luotettavuus koheni merkittävästi.

Lisäksi Team Lotus oli palkannut riveihinsä kolme lupaavaa nuorta kuljettajaa. Heistä Jim Clark ja Innes Ireland kilpailivat Iso-Britannian täyden Formula Junior -kauden 1960.

Cosworthin ensimmäistä moottoriurheiluvoittoa ei tarvinnut kauaa odottaa. 19.3. tuli kuluneeksi 62 vuotta siitä, kun Clark voitti Lotus 18 -autolla Formula Junior -luokan lähdön Goodwoodin radalla Englannissa. Juuri kyseinen auto on tämänkertainen klassikkokilpurimme.

Runko alumiinilevyistä

Jos Cosworthin rakentama moottori oli ylivoimainen, sitä oli myös Lotus Type 18 -formula. Se edusti uutta ajattelua. Autossa toteutettiin lukuisia kilpa-auton korisuunnittelussa tehtyjä innovaatioita. 

Ennen Type 18 -formulaa Chapman ja Lotus olivat ottaneet pohjakosketuksen 1958 Type 16 -formulallaan. Auton menestymättömyys kilparadoilla oli projektissa mukana olleille suuri pettymys.

Suunnittelussaan epäonnistunut Chapman linnoittautui viideksi viikoksi työhuoneeseensa. Hän mietti asioita ankarasti ja lopulta ymmärsi, että Type 16:n suunnittelussa nopean kilpa-auton perusasiat eivät olleet kunnossa.

Chapman päätti, että suunnittelun painopiste tuli kohdistaa yksinkertaisiin perusasioihin, eikä monimutkaisiin teknisiin yksityiskohtiin. Chapman päätti suunnitella autosta mahdollisimman kevyen, jonka painopiste olisi mahdollisimman alhaalla ja keskellä akselien välissä. 

Kuva

Fordin 997-kuutioinen 39 hv:n työntötankomoottori, jonka Cosworth viritti 75-hevosvoimaiseksi.

Chapmanin suunnittelema alumiinilevyistä valmistettu runko oli vahva ja vääntöjäykkä. Se painoi ainoastaan 27 kg.

Hän älysi myös siirtää moottorin rungon etuosasta kuljettajan taakse keskelle. Moottorin sijainnin ansiosta auton etuosan pinta-ala pieneni. Se paransi merkittävästi aerodynamiikkaa, painojakautumaa sekä pienensi auton kokoa.

Nerokas jousitus

Viiden piirustuspöydän äärellä vietetyn viikon lopputulos oli Lotus Type 18, jota Chapman piti hänen ja Lotus Carsin ensimmäisenä oikeana Formula 1 -autona. Samasta Type 18 -mallista Lotus valmisti kilpa-autot F1:n lisäksi myös F2- ja Formula Junior-luokkiin.

Keskimoottoriratkaisu ei ollut Chapmanin ainoa neronleimaus. Hän rakensi etujousituksen päällekkäisistä kolmiotukivarsista. Kun auton takakorkeus ei ollut hänen mielestään riittävä, hän suunnitteli takajousituksen, joka perustui poikittaisiin alempiin yhdystankoihin sekä kahteen reaktiotankoon.

Nykyään Lotus Type 18 muistetaan parhaiten F1-autona, jolla edesmennyt Sir Stirling Moss ajoi kaikkien aikojen ensimmäisen F1-voiton Team Lotukselle. Sateen kastelemassa Monacon ruhtinaskunnan GP:ssä 29.5.1960 Mossin vauhti oli täysin ylivoimaista. Hän toi Lotuksen ruutulipulle lähes minuutin ennen Bruce McLarenia.

Lotus F1:n kone oli 2,5-litran suora 4-sylinterinen Coventry Climax (237 hv), joka 1961 uusien F1-sääntöjen seurauksena vaihtui 1,5-litraiseksi.

Kopioiduin formula

Cosworthin vauhdittamana Lotus Type 18 dominoi Formula Junior -luokkaa. 1964 luokan säännöt sallivat 1,1-litran moottorit, jolloin Anglian moottori porattiin 1098-kuutioiseksi. Samalla Cosworth nosti Anglian 39-hevosvoimaisen perusmoottorin tehot Lotus 18 Junior -kilpamoottorissa jo 120 hevosvoimaan. Cosworthin virittämät työntötankomoottorit olivat ensimmäisiä, jotka rikkoivat moottoriurheilussa maagisen 100 hevosvoimaa/litra rajan. 

Lotus Type 18 Junior oli myös myyntimenestys, joka nosti Lotus Cars -yhtiön arvostetuksi kilpa-autovalmistajaksi. Junior-luokan autoja myytiin reilut 120 yksilöä. F1- ja F2-autoja myyntiin runsaat 20 kappaletta.

Kuva

Lotus 18 Juniorissa istuttiin makaavassa asennossa ja vaihteita vaihdettiin vasemmalla kädellä.

Lotus Type 18 oli aikakautensa nopein formula. Se oli kevyt, erinomainen ajaa ja kaarteissa todella nopea. Auto oli myös poikkeuksellisen matala. Sen korkeus kuljettajan eteen asennetun tuulilasin yläreunasta maahan oli ainoastaan 78 senttiä ja korikorkeus 66 senttiä. 

Uutta oli myös se, että kuljettaja istui autossa edistyksellisessä puolimakaavassa asennossa, joka tänä päivänä on lajissa arkipäivää. Ei olekaan ihme, että Lotus Type 18 on kopioiduin formula.

Cosworth jatkoi Formula Junior -moottorin kehitystä 1964 loppuun, jonka jälkeen yhtiö otti haasteekseen Ford Cortinan 116E-lohkoon yhdellä sylinterikannen yläpuolisella nokka-akselilla varustetun 1,0-litraisen moottorin, joka Lotuksen F2:ssa tuotti jo hurjat 140 hv. Pian Cosworth suunnitteli oman kahdella sylinterikannen yläpuolisella nokka-akselilla ja neliventtiilitekniikalla varustetun sylinterikannen, joka 1,6-litraisena tuotti noin 220 hv.