Hyppää pääsisältöön
Kuva
Esapekka Lappi. Kuva Merita Mäkinen

Esapekka Lappi palaa Imatran kaadon jälkeen Jyväskylän sorille – ”Melko iso rutistus”

9.6.2026

Škoda Motorsport Suomi starttaa tulevan viikonlopun SM Jyväskylä Ralliin nimivahvalla kokoonpanolla. Škoda Fabia RS Rally2-ajokeilla SM1-luokan pistejohdossa matkaan ampaisee numero 1 kyljissään Škoda Fabia RS Rally2:lla Esapekka Lappi – Enni Mälkönen ja pistekakkosena heti perään kaksikko Lauri Joona – Antti Linnaketo. Kolme viikkoa sitten Ruotsissa ERC-osakilpailun voittanut kaksikko Mikko Heikkilä – Kristian Temonen starttaavat numerolla 4 kirittämään SM-kärkinimiä. Škoda Young Talent -kuljettaja Lauri Halonen otti edellisessä osakilpailussa SM3-luokan avausvoittonsa Niklas Heinon kartturoimana, joten keskisuomalaisia sorateitä odotetaan innolla.

"Melko iso rutistus olla kisassa mukana. Imatran kaadon jälkeen hankittiin tehtaalta uusi kori ja se vaihdettiin käytännössä viikossa. Iso kiitos siitä kuuluu RTE:n mekaanikoille, hienoa heittäytymistä kaikin tavoin. Kisaviikolla ajetaan vielä testiä, että kaikki varmasti toimii ja on säädöissään. Tiet ovat kisassa taattua keskisuomalaista laatua ja lähtöluettelo on kovatasoinen. Sijoituksista saa varmasti ajaa kunnolla. Korinvaihtohommista huolimatta, kaikki on muuten ok", Lappi kertoo ennen kisaa. 

Ralli SM-kauden viides osakilpailu tarjoilee maailmankuuluilla ralliteillä kaikkiaan seitsemän erikoiskoetta, joille kertyy mittaa 91,3 kilometriä. Kilpailun lähtö tapahtuu Jyväskylän Satamasta perjantai-iltana klo 19, käytännössä näköyhteyden päässä huoltoalueelta. Laajavuoren yleisöerikoiskoe käynnistyy puoli tuntia myöhemmin.

Lauantaina rallikaravaani liikahtaa Paviljongilta puoli kymmenen aikaan aamupäivällä liikkeelle. Päivä avataan Moksissa ja viimeinen erikoiskoe ajetaan Urriassa, mutta reitillä löytyy paljon myös vieraampia tieosuuksia, jotka eivät ole monillekaan tuttuja. Kilpailukeskus ja huolto ovat tällä kertaa MM-rallista tuttuun tapaan Jyväskylän Paviljongilla.

Lauantain kuusi erikoiskoetta on jaoteltu kahden erikoiskokeen ryppäisiin ja huollossa käydään kahdesti: keskipäivän aikaan sekä pian klo 15 jälkeen. Maaliin Jyväskylän Satamaan ensimmäisiä kilpailijoita odotellaan lauantain alkuillassa 18.30 aikaan.

"Jyväskylässä on MM-rallissakin tullut oltua mukana useita kertoja, lieköhän kuusi, ja talvi-SM:ääkin on siellä ajettu. Kesä on itselle ollut se osuvampi olosuhde ja kaikkineen tälle vuodelle on ajotuntumaa saatu aika tasaisesti koko ajan, joten sikäli levollisin mielin lähdetään Jyväskylään mittelemään menestyksestä", Joona sanoo.

 

Kohti kansainvälisiä kisoja

 

Kesäkeli ja SM-ralli Jyväskylässä on nykykuljettajille uusi asia samassa lauseessa mainittuna. Viimeksi SM-pisteistä on Jyväskylän ympäristössä kesäkelillä kamppailtu vuonna 1997, mutta silloinkin samalla ajettiin MM-osakilpailussa. Talvella SM-pisteistä kamppailtiin vuonna 2023, joten alueen tiestöä ei 2000-luvulla ole kesäolosuhteissa juurikaan ajeltu muuten kuin MM-tasolla tai pienemmissä kansallisissa ralleissa.

Nykyisin SM-sarja on varsin kansainvälinen, Jyväskylässä ripauksen lisää kansainvälisyyttä tuo vielä mukaan se, että kilpailu on myös Viron mestaruussarjan osakilpailu. Reitin osalta kuljettajille on luvassa maailmanluokan olosuhteet, tuttua ja tuntemattomampaa tiestöä mukavasti miksattuna.

SM1-luokassa Škoda-kuljettajat Esapekka Lappi, Lauri Joona ja Mikko Heikkilä saavat hyvän haasteen nousevilta virolaisilta sekä japanilaisilta, joista osa puuttui edellisestä osakilpailusta Imatralta samaan aikaan osuneen Ruotsin ERC-osakilpailun vuoksi.

"Mahtavaa, että saatiin tämä mukaan kalenteriimme: ei tule niin pitkää ajotaukoa. Kisasta saadaan hyviä kovavauhtisia kilometrejä Viron ja Suomen MM-ralleja varten. Tuoreen ERC-osakilpailuvoittajan päänahka on varmasti haluttua tavaraa. Kisakuljettajan luonteella nahkaa ei helposti myydä, kun kypärä päähän laitetaan, joten kyllä voitosta täytyy ajaa", Heikkilä tuumii.

SM3-luokassa Lauri Halonen lähtee Imatralla otetun luokkavoiton jatkeeksi tavoittelemaan lisää onnistumisen tunteita. Talvikausi vastusti monella tapaa, joten kesäkaudella on haluja saada pisteitä talteen. Yksi mielenkiintoinen nimi Halosen luokassa on japanilainen ikätoveri Hiroya Minowa, maailman lupaavimmaksi drifting-kuljettajaksi tituleerattu nuorukainen, joka ajaa nyt ensimmäistä ralliaan. 

"Hyvillä mielin odotellaan Jyväskylää. Ennen kisaa on AKK:n ajoleiri Korpilahdella ja siitähän se odotus tulevaan viikonloppuun vain lisääntyy, kun päästään MM-tason pätkistä ja huoltoalueista nautiskelemaan. Koetetaan jatkaa omaa ajoa ylimääräistä puristusta vältellen. Onnistunut tulos tulee sitten sen mukana, jos se on tullakseen", Halonen sanoo.

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 4/2026