Hyppää pääsisältöön
Kuva
Honda Civic ja Markus Martelius
Honda Civic ja Markus Martelius

Jo pelkästään YouTubessa yli puoli miljoonaa katselukertaa kerännyt Markus Marteliuksen Civic-projekti on varmasti kaikkien aikojen puhutuin jokkisauto

Teksti
Kuvat
24.10.2025

Videosisältöjä jo pidempään tuottanut Markus Martelius piti pitkän puoleisen kilpailutauon ajettuaan aikanaan mm. rataa Road Sport -luokassa. Kovakulkuisella Toyota Supralla kilpaillut laitilalainen kokeili myös driftingiä aikana, jolloin laji oli vasta kasvupolkunsa alussa. 

Viime vuonna Legendsien sorasarjasta ja muutamasta jokkiskokeilusta lähtenyt paluu kilparadoille otti kunnolla kierroksia talvella. Martelius osti Toni Ketomäen aikanaan rakentaman jokamiehenluokan Civicin. Tai lähinnä sen, mitä muinaisesta voittaja-autosta oli enää jäljellä. 

Rusina-Civiciksi kastettu kyhäelmä muutti muotoaan, kun Timo Vähälummukka lahjoitti Kauhavalla pari vuosikymmentä aiemmin kuusen alle ajetun endurance-Civicin elimenluovuttajaksi. 

Lopulta Ketomäen taidolla rakentama Nissan Primeran tekniikka siirtyi ehjempään koriin ja Ketomäki itse haki rusinan oman projektinsa kohteeksi. Yllättäviä käänteitä on siis riittänyt somekansan ihmeteltäväksi. 

Kuva

Mutta palataanpa vielä koko hankkeen juurisyihin. Miksi ihmeessä jalojen ratalajien mies työntää kätensä ja videokameransa jokkisprojektiin?

– Tavoitteena oli tietoisuuden lisääminen ja lajikiinnostuksen herättäminen. Halusin raja-aitojen rikkomista ja sitä, että ihmiset tulevat ulos omista poteroistaan. Nähdäkseni monet jokkista koskevat ennakkokäsitykset perustuvat lähinnä oletuksiin, Martelius pohtii. 

Median ammattilainen halusi teoillaan ja videoillaan osoittaa, että jokamiehenluokan auton ei välttämättä tarvitse olla kooste ilmastointiteippiä ja rautalankaa. Autoa tehtiin omalla tyylillä ja asiaan kuuluvalla pieteetillä. Mikä myös näkyi loppua kohden kiristyneenä aikatauluna.

– Kolme kuukautta oli aika lyhyt aika ja kiirehän siinä tosiaan tuli. Testiaika jäi minimiin ja ensi kerran taitoin autolla mutkaan vasta Kemoran treenipäivässä, Martelius myöntää. 

Kuva

Kooste kahdesta Civicistä 

Tammikuun lopussa Laitilaan kulkeutunut rusina luovutti turvakaaret Kauhavalta kotiutuneeseen Civiciin, joka alkukauhistuksen jälkeen osoittautui kunnostuskelpoisemmaksi. Markus Martelius purki molemmat Civicit isä-Arton avustamana pikavauhdilla, ja kilpajuoksu kalenterin kanssa oli alkanut. 

Nissan Primeran moottori ja voimansiirto siirtyivät kaarien seuraksi ehjempään koriin. Kokeneena ratamiehenä Martelius panosti jousitukseen. Korkeussäädettävä alusta ei ole jokapäiväinen näky jokkisautossa. Japanilaisten esikuvien hengessä Kanjo Raceriksi rakennettuun Civiciin asennettiin BC-Racingin kilpa-alusta. 

Kuva

Samaa, jokkisessa harvinaisempaa linjaa edusti maalaus, johon Martelius panosti turvakaaria, sisustaa ja moottoritilaa myöten. 

– Oli tarkoituksena osoittaa, ettei jokkisauton ole pakko olla mikään perunasäkki. Varikolla tyyli tuntui puhuttelevan erityisesti varttuneempaa väkeä, vaikka odotin, että nuorempi porukka olisi eniten innostunut tästä autosta, Martelius toteaa. 

Etuveto/kardaaniluokassa kisa päättyi kolariin keräilyerissä, mutta yleisen puolella Martelius eteni Hondallaan aina välieriin saakka. 

– Laskin, että olin yli 400 ajajan joukossa 90 parhaan joukossa. Hankkeen aikatauluun ja aiempaan jokkiskokemukseen nähden on oltava tyytyväinen. Auton vauhdin puolesta olisi ollut eväitä mennä vielä välieristäkin pidemmälle, mutta kuskit olivat jo niin taitavia, että ohittaminen oli liian vaikeaa ja tie nousi pystyyn, Martelius kertaa. 

Kuva

– Nälkää jäi. Se on selvä. Se nälkä tulee siitä, että niinkin kiireellisellä valmistautumisella pääsin näin pitkälle. En faktisesti lähtenyt Asfalttikunkkuun pärjäämään, vaan pikemmin show-mielessä. Koko hulluus eskaloitui siinä kolmen kuukauden aikana, Martelius nauraa. 

Auto meni odotetusti kaupaksi 2 000 eurolla.

– Ilman somenäkyvyyttä ei auton rakentaminen olisi ollut mahdollista. Näkyvyys toi tukijoita, mikä teki hankkeen tällä aikataululla mahdolliseksi, Martelius muistuttaa. 

 

 

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 9/2025