Rallilegenda Henri Toivosen kuolemasta on kulunut 39 vuotta – Klassikkokilpurina Simca 1000 Rallye 2, jolla Toivonen voitti uransa ensimmäisen rallin yleiskilpailun
Henri Toivonen osallistui Simcalla uransa ensimmäiseen rallin MM-osakilpailuun Jyväskylässä 1975 ja Simcalla hän voitti myös uransa ensimmäisen rallin yleiskilpailun Kymen Jäärallissa 1976. VM:n Klassikkokilpurina Kymen Jäärallin voittoauto, 2-ryhmään viritetty Simca 1000 Rallye 2.
Kun Pauli Toivonen vei poikansa Henrin ensimmäisen kerran Keimolan FK-kisoihin, enempää ei tarvittu. Vuosina 1971-1975 autourheilusta innostunut ”Henkka” ajoi mikroautoilla Pohjoismaiden mestaruuden, kaksi SM-kultaa ja kaksi SM-pronssia.
Ajokortin ”Henkka” ajoi elokuussa 1974 ja rallit kiinnostivat kovasti. Kun ralleja ajettiin yleisillä teillä, kisaaminen niissä ei ensimmäisen ajokorttivuoden aikana onnistunut, koska tuore ajokortin omistaja joutui Suomessa tuohon aikaan kantamaan autonsa takaikkunalla 80 km/h:n kattonopeudesta muistuttanutta 80-lätkää.
Tammikuussa 1975 Henri Toivonen sai kuitenkin AKK:n erityisluvalla osallistua autolla jäärata-ajoihin. Kokkolan kaupunginlahden jääradalla ”Henkan” alla oli Simca 1000 Rallye 2, jolla hän sensaatiomaisesti myös voitti ensimmäisen kisansa. Lähdön kakkoseksi ylsi luokkaa isompaa Sunbeam Avengeria ajanut isä Pauli.
Simcalla Suurajoihin
Simcasta tuli Henkalle tavanomaisin kilpaväline seuraavan vuoden kesään asti. Valinta oli luonnollinen, sillä Simcan siirryttyä Chrysler-yhtymälle merkin markkinointi oli maahantuojan Chrys-Auto Oy:n toimitusjohtajana Pauli Toivosen vastuulla.
”Henkka” debytoi Simcalla rallin MM-sarjassa vuoden 1975 Jyväskylän Suurajoissa vain kaksi päivää sen jälkeen, kun hän oli täyttänyt 19 vuotta ja päässyt auton takaikkunan ikävästä 80-lätkästä eroon. Suurajoihin hän osallistui tehtaan 1-ryhmän Simca 1000 Rallye 2:lla kartanlukijanaan Antero Lindqvist.
”Henkan” ja ”Linkku-Lindqvistinä” tunnetun Anteron ystävyys ja tuttavuus oli alkanut jo mikroautoympyröistä.
– Ajoin samaan aikaan kartingia ”Henkan” kanssa. Kun hänellä oli mekaanikko-ongelmia, kerran hän kysyi minua mekaanikokseen. Suostuin ja lähdin rakentelemaan hänen laitteitaan. Hieman myöhemmin ”Pali” (Pauli Toivonen) kysyi minua Chrysler-Sunbeam henkilöautojen maahantuontiyritykseensä Chrys-Auto Oy:lle töihin. Otin myös tämän kutsun vastaan ja siitä alkoi monivuotinen taival Toivosten kanssa, Lindqvist muistelee.
Öljypohja halki
Lindqvist kertoo, että he starttasivat vuoden 1975 Jyväskylän Suurajoihin nuoruuden intoa täynnä. Suurajojen nuotitusvaiheen kaksikko ajoi vielä 80-lätkä auton takaikkunassa.
– Me treenattiin reittiä todella paljon, ihan älyttömästi ja virtaa riitti. Päivät olivat pitkiä, kun me vedettiin teitä yökaudet läpi ja nuotista. Ja se kisa meni meiltä pitkään todella hyvin.
– En muista pätkän nimeä, mutta se oli sellainen nopea tie, jonka lopussa oli paljon korkeuseroja ja hyppyjä, joista yhteen ”Henkka” sitten ajoi hieman liian kovaa. Iskarit olivat kuumentuneet, joten hypyn jälkeen Simcan pohjapanssari löi maahan niin, että moottorin öljypohja halkesi. Huomasimme vasta EK:n maalissa, että moottorin öljynpaineet olivat kadonneet, Lindqvist kertoo.
Erikoiskokeen jälkeen Toivonen ajoi Simcan parkkiin ja hänen kartanlukijansa ryhtyi pysäyttämään takana tulleita.
– Pysäytin autokuntia niin kauan, että saimme heiltä kerättyä neljä litraa öljyä, jonka jälkeen jatkoimme matkaa. Huolto ajoi meitä vastaan, kaverit purkivat panssarin pois, irrottivat öljypohjan ja panivat uuden tilalle, Lindqvist kertoo.
– Kun ”Henkka” käynnisti moottorin, kuulimme sieltä ylimääräisiä ääntä. ”Pali” hoki siinä vieressä jo ennen öljypohjan vaihtoa ”se on loppu tää kisa nyt”, johon vastasimme ”ei me vielä lopeteta, koska on mahdollisuus jatkaa”, hän jatkaa.
Öljypohjan vaihdon jälkeen Toivonen ei enää kierrättänyt Simcan moottoria liikaa. Tosin kaksikko päätti jatkaa rallia siten, että vauhtiansakaan he eivät pudota.
– Seuraavan pätkän (EK 36) Myhinpään maalissa koneesta kuului jo kopinaa. Ei sitä kisaa ollut enää kovin montaa (kuusi) pätkää jäljellä, mutta ei me maaliin selvitty. Moottorin kiertokangen laakeri oli sökönä, Lindqvist ilmoittaa.
Henri Toivonen suhtautui ensimmäiseen MM-keskeytykseen ja kuten myöhempiinkin keskeytyksiin ammattimaisesti.
– Välillä hän vain totesi ”rikki meni, ei voi mitään”. Välillä taas ”Henkka” mökötti omissa oloissaan, mutta ei hän koskaan riehunut tai huutanut. Hän tyytyi kohtaloonsa, Lindqvist kertoo.
Ei armoa autoille
Lindqvist kertoo, että nuottikisoissa ”Henkka” teki ajonopeuden mukaiset nuotit.
– Hänen nuoteissaan nuotin kertoma ajonopeus oli todellinen. Esimerkiksi jotain ysikymppiä edeltänyt seuraava ysikymppi oli usein täys, koska vauhtia ei ollut vielä kovin paljon ja sen mutkan pystyi ajamaan kaasu pohjassa.
– Nuotit kertoivat, miten kovaa mikäkin mutka ajettiin, koska siihen aikaan ne nuotit myös käytännössä kokeiltiin. Sen muistan, että jos nuoteissa luki täys, se oli aina täys ja lappu pysyi tiukasti lattiassa.
Lindqvist sanoo, että ”Henkan” mielestä ralliautojen olisi pitänyt koko ajan kulkea kovempaa.
– Hän halusi aina voittaa koko kisan, oli alla sitten Simca tai mikä tahansa auto. Taso SM-ralleissa oli vain todella kova. Oli mm. Alénia, Mikkolaa ja Mäkistä, jotka vetivät 4-ryhmän peleillä. Mutta ”Henkan” piti aina voittaa koko kisa. Luokkavoitto ei paljoa lämmittänyt.
Lindqvist korostaa, että kisatilanteissa Henri Toivonen ei koskaan luovuttanut.
– Jos äkkitilanne tuli eteen, ”Henkka” aina ajoi autoa niin kauan kuin pyörät pysyivät kyydissä mukana. 1-ryhmän autolla yleiskilpailun voitto oli tietysti vaikea tehtävä, mutta siitä hän aina haaveili ja sen mukaan siellä metsässä mentiin. Äärirajoilla ajettiin koko ajan. ”Henkka” ei autojaan säästellyt.
Tasapainoinen ajaa
Klassikkokilpurillamme Toivonen osallistui Antero Lindqvistin kanssa tammikuussa 1976 Karjaan 100-ralliin, jossa pari sijoittui neljänneksi. Seuraavana vuorossa ollut Riihimäki-ralli päättyi keskeytykseen, mutta tästä kaksi viikkoa myöhemmin ”Henkka” ylsi Simcalla uransa ensimmäiseen rallin yleiskilpailun voittoon. Kymen Jäärallin ykkössijan hän ajoi yhdessä Raimo Almin kanssa.
Talvella 1976 Toivonen osallistui 2-ryhmän Simcalla kaikkiaan viiteen ralliin ennen kuin alle vaihtui 1-ryhmän Sunbeam Avenger.
Mallina Simca oli vuonna 1976 melko vanha, sillä se esitelty jo vuonna 1963. Simca 1000 Rallye 2 oli malliston tehoversio.
1300-kuutioisesta moottorista saatiin 2-ryhmän viritysasteella noin 120 hevosvoimaa, jotka liikuttivat vajaat 900 kiloa painavaa takamoottorista ja takavetoista ralliautoa varsin ripeästi.
Simca 1000 Rallye 2 tunnettiin kansan suussa ”saippualaatikkona”, joka kuvasi osuvasti auton neliskulmaista ulkomuotoa.
Kahden tuplakaasuttimen ruokkima moottori oli luonteeltaan kierroskone. Moottorin suurin vääntö saavuttiin vasta 4 400 r/min käyntikierroksella, jonka jälkeen moottori viimeinkin heräsi kunnolla henkiin. Huipputehoon tarvittiin yli 6 000 r/min.
Simcan ajo-ominaisuuksia kehuttiin, vaikka auto oli takamoottorinsa takia takapainoinen. 2-ryhmässä painoa lisättiin etutilaan tasapainottamaan kokonaisuutta muun muassa polttoainetankilla, akulla ja varapyörällä. Tasaisella tiellä Simcan ajo-ominaisuuksia kuvailtiinkin tasapainoisiksi, mutta kuoppaisella rallitaipaleella painavan takapään takia takajousitus ja -iskunvaimennus ylikuumenivat helposti ja se löi niin sanotusti läpi.
2-ryhmässä Simcan takalevyt olivat Bendixin valmistamat ja ne olivat halkaisijaltaan vakiolevyjä suuremmat. Auton takajousitukseen oli ryhmäsääntöjen puitteissa lisätty myös kallistuksenvaimennin. Simcan takaikkunan hattuhyllyltä löytyy muun muassa Boschin suunnittelema puola, joka käytännössä on kärjettömän sytytyksen jonkinlainen esiaste.
Mieluisa yllätys
Henri Toivosen jälkeen Simca siirtyi Seppo Virtaselle, joka osallistui vuonna 1979 sillä neljään kotimaiseen ralliin. 1970- ja 1980-lukujen taitteessa Simca oli päätynyt Turun seudulle, jossa auto seisoskeli taivasalla erään korjaamon päädyssä. Ari Andersson kiinnostui autosta ja hänen sitkeä yrityksensä ostaa auto palkittiin lopulta, kun hän sai ostettua jo nuhruisen näköiseksi muuttuneen Simcan kotitalliinsa.
Kun tuohon aikaan historic-ralleja ei järjestetty eikä autolle oikein löytynyt luokkaa, jossa ajaa, Andersson purki ja kunnosti auton. Viimeisten 35 vuoden aikana Andersson on osallistunut Simcalla vain kahteen ralliin, joiden jälkeen auto on jäänyt autotalliin seisomaan.
Andersson tiesi, että Simcan ensimmäinen isäntä oli Toivonen, mutta vasta vuosina 2002-2003 Simcan FIA-passituksen yhteydessä hänelle selvisi ”Henkan” osuus auton kilpahistoriassa.
– Kun ”Henkan” kuolemasta tuli viime vuonna kuluneeksi 30 vuotta, olen ymmärtänyt paremmin autoni historiallisen merkityksen ja sen, että Simcallani voisi jotain arvoakin olla. Minulla on ollut autourheiluun aina pientä kipinää ja siksi säilytin tämän auton. Sen myyminen ei ole käynyt ajatuksissakaan, Andersson toteaa.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.