Imatran ESR Superbike Eemeli Lahden näytöstä – Niko Lehtiranta ja Kenny Koskinen hyvässä iskussa
Eemeli Lahti otti välittömästi paikkansa kärjessä ESR Superbiken sunnuntain kilpailussa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen ero toisena ajaneeseen Kenny Koskiseen oli hieman yli kaksi sekuntia. Kolmantena ajoi Lukas Mauer ja neljäntenä Niko Lehtiranta.
Mauer nousi toiseksi, mutta ero Lahteen oli kasvanut toisella kierroksella jo yli kolmeen sekuntiin. Lehtiranta nousi kolmanneksi jättäen Koskisen neljänneksi.
Sitten tapahtui. Mauer tippui neljänneksi ja kärjessä mentiin järjestyksessä Lahti, Lehtiranta ja Koskinen. Lahden ero toisena ajavaan Lehtirantaan oli kilpailun puolessa välissä 7,5 sekuntia.
Lahden paras kierrosaika oli 1:49.452 ja Lehtirannan 1:50.507. Molemmat herrat olivat omilla sekuntiluvuillaan tässä vaiheessa. Koskisen paras kierros oli 1:51.241.
Lehtiranta pisti kaiken peliin. Hän kellotti kolme kierrosta ennen maalia ajan
1:50.064 ja samaan aikaan Lahti ajoi 1:51.749. Ero kutistui, mutta Lahti vastasi huutoon ja painoi seuraavan kierroksen yli sekunnin nopeammin kuin Lehtiranta.
Lahti jatkoi puskemista ja iski kisan nopeimpansa 1:49.178 taululle. Lehtiranta tippui ja myös Koskinen oli selkeän hajuraon päässä Lehtirannasta. Mauer oli tippunut palkintopallitaistelusta.
Maaliin tultiin järjestyksessä Lahti, Lehtiranta ja Koskinen.
Neljänneksi ajoi Mauer, viidenneksi Ville Valtonen, kuudenneksi Fredrik Matthys, seitsemänneksi Laurent Hoffmann, kahdeksanneksi Anssi Koski, yhdeksänneksi Rasmus Lindström ja kymmenenneksi Pekka Pouhakka.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.