
Teemu Asunmaa villillä kortilla Puolaan
Drift Masters -sarjan viimeinen osakilpailu ajetaan syyskuun puolessa välissä Varsovassa, Puolassa.
Sarjan kärkikuskit jatkavat taisteluaan mestaruudesta, mutta mukana on myös 12 villin kortin kuskia kahdeksasta eri maasta. Villin kortin kuljettajia on mukana kirjava joukko aina kansainvälisistä huipuista kansallisiin sankareihin. Mukana on myös suomalaisväriä, sillä Teemu Asunmaa lukeutuu tähän listaan.
”Oon tosi yllättynyt, en todellakaan odottanut sitä. Mutta niin vain sieltä tuli tieto, että tervetuloa Puolaan. Viime vuonna olin siellä katsojana ja mietin, että olisipa hieno paikka, jos tänne pääsisi joskus ajamaan. Mietin silloin, että tämä on juttuja, mitä joskus tulevaisuudessa tavoitellaan, mutta en todellakaan uskonut, että jo vuoden päästä olen mukana”, Asunmaa sanoi.
”Osallistujalista on tosi kova, ihan huippukuskeja ympäri maailman. Varmasti kovin kisa, mitä Drift Mastersissa on. 55 000 katsojaa mahtuu stadionille, voi olla aika huikea fiilis. Nyt vain kovaa treeniä ja radan läpikäymistä simulaattorissa, että saataisiin hyvä tulos sieltä. Omaa ajoa lähden tekemään, pitää saada itsestä paras irti. Katsotaan, mihin se johtaa. On jo valtavan iso juttu, että pääsee tuollaiseen kilpailuun”, Asunmaa jatkoi.
Hänen lisäkseen mukana ovat muun muassa lajin legenda Adam LZ, 15-vuotias Hiroya Minowa, sekä Irlannin kovimpiin kuuluva Alan Hynes.
Villin kortin kuljettajat
Hiroya Minowa – JPN
Adam LZ – USA
Matt Field – USA
Amanda Sorensen – USA
João Barion – BRA
Bartosz Ostałowski – POL
Alexy Holovnia – UKR
Konstantin Shchurenco – UKR
Alan Hynes – IRL
Teemu Asunmaa – FIN
Edward Alexander Husa – NOR
Łukasz Tasiemski – POL
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.