Liian hyvinhän tämä vuosi olisi kai mennytkin, jos vielä Jyväskylässäkin kaikki olisi onnistunut. Se pitää ihmisen aina vähän nöyrempänä, kun tulee takaiskuja.

Tässä tapauksessa onnistunut kenraaliharjoitus ei tosiaankaan tiennyt hyvää, jos kenraaliharjoitukseksi katsotaan Suurajojen harjoitusten lomassa tehty pikavisiitti Burmähralliin Skotlannissa. Se tapahtui viikkoa ennen Suurajoja ja varsin vauhdikkaissa ja värikkäissä merkeissä.

Perjantaiaamuna löin liinat kiinni harjoituksissa Heinolan korkeudella kello 6. Kolme tuntia myöhemmin lähti kone Helsingin lentoasemalta Lontooseen, jossa vaihdoin Glasgowiin menevään koneeseen. Siellä oli Roger Clark vastassa ja heitti minut Dunoon-nimiselle paikkakunnalle, jonne pääsemiseksi oli suoritettava merenlahden ylityskin lautalla.

Ralli käynnistyi puolelta yötä ja heti ensimmäisellä pätkällä tuntui siltä, että ajamisesta ei tule yhtään mitään. Jyväskylän harjoitusauton jälkeen oli taas vaikea tottua äkisti kilpailutrimmissä olevaan ajoneuvoon. Se ei kerta kaikkiaan ollut kestää käsissä.

Niinpä mentiin taas kerran maisemiin.

Päästyämme takaisin tielle ja jatkoon havaitsimme tiekirjan kadonneen. Mitäpä muuta kuin peruutusvaihde päälle ja äkisti ulosajopaikalle. Taskulampullakaan ei metsästä löytynyt kirjaa ja istuimien allahan se lopulta olikin, kun maltoimme mielemme katsoa tarkemmin. Pohjista jäätiin toista minuuttia ja kisa näytti olevan ohi.

Ulosajossa olivat sisäisen radioyhteyden johdot irronneet ja se kosti nelospätkällä, kun en kuullut Peterin varoitusta eräästä merkitystä pahasta paikasta. Lokasuoja vääntyi portinpylvääseen osuttuaan sivulle kuin lumiauran siipi ja se oli revittävä irti. Onneksi pyörälle ei sattunut vahinkoa. Huolto teippaili uuden lokasuojantapaisen entisen paikalle ja lopulta me jopa voitimme koko kilpailun.

Tyydytyksen tunne oli tietysti erinomainen, sillä on harvinaista, että näissä ralleissa ennättää enää paikkaamaan tuollaisia vahinkoja. Yleensä tapellaan aivan muutaman sekunnin rajoissa ja yksikin lipsahdus riittää.

Suurajot jäi mieleen lähinnä ensimmäisenä vakavana kokemuksena nuottien käytöstä. Siihen tehtävään olisi tuskin osuvampaa kumppania kuin Atso Aho voinut löytää. Hänellähän on kansainvälistä kokemusta tavattomasti ja kyky opettaa myös tällaista alokasta.

Vastaisuutta silmällä pitäen teimme nuotit englanniksi. Alusta saakka on hyvä tottua tähän kieleen, sillä sen hallitsevat kaikki kansainväliset kartanlukijat.

Käytännössä systeemi pelasi paljon paremmin kuin olin uskaltanut kuvitellakaan. Atso on kakkonen, joka lukee juuri oikeaan aikaan ja rauhallisen selkeästi. Vaikka kuinka osaisit pätkät ulkoa ja olisit sata kertaa ne ajanut, tuntuu tavattoman itseluottamusta lujittavalta, kun kartanlukijan ääni soi taustalla oman muistin tukena.

Parille pätkälle emme olleet tehneet nuotteja ja niillä ennätin jo tuntea itseni aivan orvoksi.

Ralli sinänsä ei lähtenyt sujumaan lainkaan mieleni mukaisesti. Ajoin alkupätkät jopa sopimattomilla renkailla ja vasta Ehikissä löysin mieleiset alle. Siitä ote paranikin selvästi. Sillä on muuten hämmästyttävän suuri psykologinen vaikutus, kun jatkuvasti jää muille, vaikka on täysin menevinään. Siinä alkaa epäillä kaikkea eikä vähiten omaa taitoaan.

Toisaalta sitten taas kun rytmi löytyy, on valtavan suurta painaa menemään. Merkillisesti silloin häviää pelko tiukkojen vinkkeleittenkin suulla; ne ikään kuin pyöristyvät auton edessä yhdeksi pitkäksi loivaksi kaareksi, vaikka nuotit vakuuttavat toista. Se on fantastinen tunne.

Vaan eihän sitä pitkään riittänyt.

Ensin kolahti pyörä kiveen (EK10) ja McPhersonit vääntyivät. Seuraava pikiskin oli ajettava vääntyneellä pyöränripustuksella ennen kuin huolto sai asian järjestykseen.

Enonlahdessa (EK13) alkoi kypäräpuhelimen yhteys katkoa; välillä kuului, välillä ei. Ehkä hätäännyimme siinä hiukan ja huomio keskittyi liiaksi tähän asiaan; raplailin johtoja toisella kädellä, eikä muuta tarvittu...

Siinä oli sellainen pitkä mäen ylitys. Nuoteissamme luki ”roikuu alussa, lopussa sisälle”. Alku meni nuottien mukaan, mutta lopussa olimme ulkona.

Vauhdin Maailma 10/1976