Tänä päivänä 20 vuotta sitten Richard Burns menehtyi syöpään, tasan neljä vuotta sen jälkeen, kun hän oli voittanut vuoden 2001 rallin maailmanmestaruuden. Tässä on Burnsin tarina.

Richard Burnsilla diagnosoitiin astrosytooma eli aivokasvain marraskuussa 2003. Hän menetti mahdollisuuden toiseen maailmanmestaruuteen johdettuaan MM-sarjaa suurimman osan kaudesta. Se menetti kuitenkin merkityksensä, kun hänen edessään oli paljon hurjempi lääketieteellinen taistelu. Lääkärien mukaan hänen mahdollisuutensa olivat heikot, mutta hän taisteli ja sinnitteli vastoin todennäköisyyksiä vielä kaksi vuotta. Ihmettä ei kuitenkaan tullut, ja Burns menehtyi sairauden uuvuttamana vain 34-vuotiaana.

1971–1988

Kahdeksanvuotiaana Richard oli päättänyt päästä ajamaan autoa. Parhaaksi vaihtoehdoksi jäi hevostrailerien peruutteleminen sisarensa poni­kerhokäynneillä. Hän siirtyi pian Triumph 2000 -autolla pihan ympäri ajelusta alle 17-vuotiaiden Car Clubiin, jossa hän oppi autonhallintaa, käsijarrukäännöksiä ja Castle Comben radalla Wiltshiressä ajamista yli 160 km/h nopeudella.

Richard ei peitellyt sitä, ettei pitänyt koulusta. Hän ei nähnyt siinä järkeä. Häntä kiinnostivat vain autot. Hän liittyi Craven Motor Clubiin ja löysi rallin. Pian hän istui ensimmäisen kerran ralliautossa, Ford Escort MkII:ssa, Jan Churchillin rallikoulussa Walesissa. Siinä hetkessä hän jäi koukkuun. Kaikki tähtäsi sen jälkeen siihen, että hän pääsi koulusta kotiin tekemään töitä kerätäkseen rahaa rallikuskin uraan.

Jo varhain nähtiin Burnsin erittäin määrätietoinen asenne. Siksi hänen isänsä maksoi 400 puntaa Talbot Sunbeamista. Richard houkutteli kavereitaan auttamaan turvakaarten rakentamisessa, jotta autosta saatiin rallikelpoinen.

Hän suoritti ajokortin pian 17-vuotispäivänsä jälkeen tammikuussa 1988, ensimmäinen ralli oli Newtown Stages toukokuussa 1988. Richard Burns oli vihdoin rallikuski.

1989–1991

Ensimmäisen puolikkaan kauden jälkeen Burns ymmärsi, ettei Sunbeamista tulisi voittaja-autoa ilman rahaa, jota hänellä ei ollut. Hän myi auton ja alkoi lainata kavereidensa MkII Escortteja ja Toyota Corollia. 

Menestynyt liikemies David Williams alkoi kiinnittää huomiota rämäpäiseen nuoreen kaveriin. Jo aiemmin hän oli lahjoittanut Burnsille renkaita.

Lopulta Williams osti Burnsille Peugeot 205:n vuoden 1990 Peugeot Challengea varten. Richard panosti auton valmisteluun täysillä, vaikka Williams onnistui kaatamaan auton testissä ennen kauden alkua. Sarjassa Burns dominoi ja voitti jokaisen maaliin pääsemänsä rallin. Palkinnoksi hän sai N-ryhmän Peugeot 309:n lainaan RAC-ralliin. Vain 18-vuotiaana hän oli luokkansa kolmas ja yleiskilpailussa 28:s.

Kuva

Seuraavana vuonna Burns palasi yksimerkkisarjaan Robert Reid kartanlukijanaan. He voittivatkin kansainvälisen kategorian. Peugeot-pomo Des O’Dell, joka oli ”löytänyt” myös Henri Toivosen, tarjosi Burnsille 309:n kolmeen Britannian mestaruusosakilpailuun. Hän voitti luokkansa joka kerta.

Vuoden 1991 lopulla Burns pääsi maistamaan tulevaa ajaessaan Prodriven N-ryhmän Subaru Legacya Border Counties -rallissa. Ensimmäistä kertaa nelivetoisella kilpaillut Burns oli kolmas. Silti vuoden 1991 Shell Scholarship -stipendi meni Alister McRaelle. Turhautunut Burns–Reid–Williams-kolmikko sisuuntui ja hankki budjetin vuoden 1992 Brittien mestaruussarjaan. Burns voitti mestaruuden kolmannen kerran peräkkäin.

1992–1995

Vuosi 1992 oli tärkeä Burnsin kehitykselle. Nelivetokokemus karttui ja suhde Prodriveen vahvistui. Hän ja Reid tekivät soranuotteja Colin McRaelle. Burns sai myös ajaa testejä tehdastiimin Legacy RS:llä.

Kuva

Vuonna 1993 hän ajoi Alister McRaen kanssa Prodriven junioritiimissä A-ryhmän Legacylla Britannian sarjassa. Hän voitti kauden neljä ensimmäistä kilpailua ja varmisti mestaruuden Mansaarella. Seitsemäs sija lumisessa RAC-rallissa oli kova juttu. Subaru tarjosi kahden vuoden sopimusta.

Vuonna 1994 pääpaino oli Aasian–Tyynenmeren mestaruussarjassa, mutta kausi alkoi Safari-rallilla N-ryhmän Imprezalla. 23-vuotias Burns ajoi viidenneksi ja toiseksi luokassaan. Se oli vuoden kohokohta.

Vuonna 1995 hän sai valikoituja WRC-kilpailuja sekä APC-ralleja. Ensimmäinen MM-voitto jäi uupumaan, ja Subaru ilmoitti, ettei sopimusta jatketa.

Mutta Mitsubishi halusi hänet. Se tarjosi APC-kauden ja kaksi MM-osakilpailua Lancerilla. Burns tarttui tarjoukseen. Jäähyväiset Subarulla olivat komeat, kun RAC-rallissa tuli uran ensimmäinen MM-palkintokorokepaikka Colin McRaen ja Carlos Sainzin jälkeen.

1996–1998

Ensimmäisen kunnon Lancer-testinsä jälkeen Burnsin oli varmasti täytynyt miettiä, olisiko sittenkin pitänyt hyväksyä Subarun mielenmuutoksen myötä tarjoama sopimuksen jatko vuoden 1995 lopulla. Mitsubishin voimansiirto oli täysin erilainen kuin mihin hän oli tottunut.

Parin pettymyksen tuottaneen keskeytyksen jälkeen kauden alussa 1996 Burns havahtui siihen, miten hyvin nämä autot oli rakennettu. Hän kolhi autoa jo ensimmäisessä kisassaan. Erityisesti toiselle sijalle päättyneen Malesian jälkeen miestä ihmetytti; hän oli ajanut päin puuta 100km/h vauhdilla, mutta silti Lancer kesti. Lopulta Burns päätti kauden kiitellen onneaan auton kestävyydestä.

Kuva

Mutta ennen sitä tuli läpimurto Uudessa Seelannissa. Vaikka kisa ei ollut täysi MM-osakilpailu, mukana oli kovaa APC-kilpailua, mukaan lukien Kenneth Eriksson ja Piero Liatti tehtaan Imprezoilla. Burns päihitti heidät hallitulla, nopealla ajolla. 

Voiton jälkeen tuli Lancerin kestävyydelle toinen testi. Reidin harvinainen nuottivirhe sinkautti heidät 150 km/h vauhdissa Katalonian puihin. Molemmat selvisivät. Erityisesti Reid oli onnekas, sillä hänen kypäränsä oli osunut Burnsin penkkiin.

1997

Kolmesta romutetusta Lancerista huolimatta Mitsubishi lisäsi Burnsin MM-ohjelmaa vuodelle 1997. Hän maksoi luottamuksen takaisin parhaalla MM-sijoituksellaan heti kauden alussa Safari-rallissa, missä irtosi toinen sija. Toinen kohokohta tuli Argentiinassa, jossa hän ajoi ensimmäisen pohja-aikansa MM-tasolla.

Kauden loppu 1997 on monelle brittiläisfanille unohtumaton – RAC-rallissa Burns näytti todellista luonnettaan. Colin McRae ei ollut hävinnyt näillä seuduilla sitten vuoden 1993, mutta Burns oli valmis. Radnorin sumussa hän paukutti skotilta karkuun. Burns johti päätösaamuna 15 sekunnilla, mutta rengasrikko pakotti lopulta keskeytykseen. 

1998

Nyt Burns sai vihdoin täyden MM-ohjelman. Ensimmäinen MM-voitto tuli Safari-rallissa. Huuto maalissa oli railakas kirosanojen tulva, eikä Burnsia juurikaan kiinnostanut, että miljoonat katsojat näkivät hetken TV-lähetyksen incar-kamerasta; hänestä oli tullut todellinen voittaja.

Vuonna 1998 tuli vielä toinen voitto RAC:n kotirallissa, mitä hän oli erityisesti tavoitellut. Mutta tuossa vaiheessa hän oli jo palaamassa Subarulle. Tommi Mäkinen oli uransa huipulla ja Burns tiesi tulevansa olemaan suomalaisen kakkoskuski. 

1999–2000

Vuonna 1999 Subaru-tiimissä oli kolme kuljettajaa: nelinkertainen maailmanmestari Juha Kankkunen, Bruno Thiry sekä Richard Burns. Mitsubishiin tottumisen jälkeen Impreza WRC99 tuntui kulttuurisokilta, H-kaavioinen vaihteisto ja heikko ajotuntuma haittasivat.

Kuva

Kausi alkoi kulkea noin sarjan puolivälissä. Argentiinassa Burns johti alusta asti ja oli matkalla kohti ensimmäistä Subaru-voittoaan, mutta moottori sammui 10 sekunniksi toiseksi viimeisellä erikoiskokeella. Kankkunen pääsi sekunnin päähän. Tiimi määräsi olemaan taistelematta viimeisellä pätkällä kaksoisvoiton varmistamiseksi, mutta Kankkunen hyökkäsi ja voitti.

Argentiinan opetuksista suivaantuneena Burns kiri toiseksi seuraavassa kisassa Suomessa, ja haastoi Kankkusta tämän kotimaisemissa.

Vuonna 1999 Argentiinasta kauden loppuun Burns oli jokaisessa maaliin päätyneessä kisassa ykkönen tai kakkonen. Mahdollisuus mestaruuteen kaatui Sanremon vaihteistovikaan. Mutta kausi osoitti, että oikealla autolla mestaruus olisi mahdollinen vuonna 2000.

Uusi Impreza oli edellistä kevyempi, ketterämpi ja tehokkaampi. Burns rakasti sitä. Hän voitti heti ensimmäisen kilpailun Portugalissa ja teki saman Argentiinassa. Mutta Peugeot ja Marcus Grönholm olivat pysäyttämättömiä vuonna 2000. Taistelu oli kauden loppuun asti tiukkaa, mutta Grönholm piti pintansa. Burns myönsi suomalaisen olleen yksinkertaisesti parempi. Mutta nyt hänkin oli lähempänä mestaruutta kuin koskaan, eroksi tuli viisi pistettä.

2001

Jälkikäteen katsottuna Burnsin mahdollisuudet mestaruuteen olivat paremmat vuonna 2000 kuin 2001. Monte Carlo toi nolla pistettä, Ruotsi päättyi lumipenkkaan ja ensimmäiset pisteet tulivat vasta Portugalin nelossijasta.

Argentiinassa hän oli lähellä voittoa, mutta Akropolis ja Safari toivat lisää pettymyksiä. Erityisesti Kenia. Burns oli voittanut Safari-rallin kahdesti kolmella edellisellä yrityksellä. Nyt jousitus petti heti alussa – ja useimmat ajattelivat mestaruussauman menneen. Ero kärkeen oli jo 25 pistettä, jaossa oli enää vain 60.

Kuva

Safarin keskeytys saattoi kuitenkin olla onnenpotku. Burns, kartturi Reid ja pääinsinööri Simon Cole kävivät jokaisen osa-alueen läpi Nairobissa. He tekivät David Lapworthin kanssa tarkan suunnitelman kauden kuuteen viimeiseen ralliin. Strategia oli: ei ajatella mestaruutta, keskitytään yksittäisiin ralleihin.

Suunnitelma lähti käyntiin kakkossijalla Jyväskylässä. Uudessa-Seelannissa Burns otti riskin ja ajoi avauspäivän hitaasti välttääkseen tien auraamisen. Lauantaina hän oli täysin pysäyttämätön, ajoi pohjat kuudelle kahdeksasta erikoiskokeesta ja lähti viimeiseen päivään 43 sekuntia McRaen edellä. Voitto tulikin.

Sanremo toi keskeytyksen, ja Korsika nelossijan. Australiassa Burns oli toinen, ja kotiin Britanniaan mentiin neljän kuljettajan mestaruustaistossa (Burns, McRae, Mäkinen, Sainz).

Mestaruustaistelu oli ohi yllättävän pian. Mäkinen ajoi ulos EK2:lla, McRae murskasi autonsa pari pätkää myöhemmin. Kun Sainzkin putosi, nelossija riitti. Burns ajoi kolmanneksi ja hänestä tuli ensimmäinen englantilainen rallin maailmanmestari.

Vuonna 2001 hän tapasi myös Zoe Keenin, josta tuli hänen pitkäaikainen kumppaninsa. Samalla hän kävi oikeustaistelua Subarun kanssa tulevaisuudestaan.

Peugeot uudelleen

Burns siirtyikin Peugeotille 2002. Mutta 206 WRC oli vaikea auto, eikä lähellekään niin luonnollinen kuin Impreza, jolla hän oli loistanut kolme edellistä kautta. Kolmen rallin jälkeen tuli ensimmäinen palkintokoroke, kolmas sija Korsikalla. Seuraavassa rallissa Kataloniassa hän oli toinen.

Valitettavasti se oli parasta, mitä Peugeotin kanssa saavutettiin. 23 seuraavassa kisassa Burns oli viisi kertaa toinen ja viisi kertaa kolmas, mutta voittoa ei tullut.

Se ei kuitenkaan johtunut yrityksen puutteesta. Burns teki järkähtämätöntä työtä auton kanssa ja otti lukemattomia riskejä. Vuoden 2002 Uuden-Seelannin ulosajo oli poikkeuksellisen raju. Vuoden 2003 puolivälissä tuli uutinen: Burns palaisi jälleen Subarulle kaudelle 2004. Kaikki odottivatkin paluuta vesi kielellä, sillä Peugeot-vuodet eivät tuoneet odotettuja voittoja. Ja hiukan ironisesti Burns oli silti lähellä mestaruutta – hän johti sarjaa suurimman osan kaudesta.

Mutta matkalla Brittein MM-ralliin hän menetti tajuntansa ratissa. Sairaalassa todettiin astrosytooma. Hän ei enää koskaan ajaisi kilpaa.

David Williams - mies, joka käynnisti Burnsin uran

David Williams kuvaa Richardia ystävällisimmäksi, lempeimmäksi ja herkimmäksi ihmiseksi, jonka hän oli tavannut. Burns rakasti eläimiä, taidetta, musiikkia ja perhettään, erityisesti isovanhempiaan. Rallin maailmanmestari oli ennen kaikkea herrasmies.

Williams kertoo, että uran alussa kahdeksankin henkeä nukkui neljän hengen huoneissa, ajopuvutkin maksettiin itse. Glamour oli kaukana. Peugeot 205 pidettiin silti aina virheettömän näköisenä, vaikka Burnsin uran alkuvuosina Williams oli enemmän mutasuojien ja tarrojen kiinnittäjä kuin autoteknikko.

Tarina heidän ensimmäisestä testistään päättyi siihen, että kaaduttuaan Williams komensi Richardia olemaan irrottamatta turvavöitään – jolloin Richard tietysti irrotti, putosi Williamsin päälle ja käytti tämän kasvoja tikkaina päästäkseen pois. Vuodet MM-sarjassa olivat heidän yhteinen seikkailunsa – mutta suurin ylpeydenaihe Williamsille ei ollut mestaruus, vaan se, miten Richard kohtasi sairautensa ilman valitusta ja täynnä päättäväisyyttä.

David Lapworth - Subarun pääinsinööri ja ystävä

Lapworth kuvaa Burnsia ainutlaatuiseksi starategikoksi. Vuonna 2001, kun mestaruus näytti kaukaiselta, Richard laski kylmästi, että hänen piti ottaa vain kaksi pistettä McRaelta ja Mäkiseltä jokaisessa kisassa, ei ollut tarve voittaa kaikkia. Suunnitelma toimi.

Burnsin nopeutta epäiltiin monesti, mutta Lapworth muistuttaa, että hän oli yksi harvoista, jotka pystyivät lyömään Marcus Grönholmin Jyväskylässä.

Radalla Burns oli keskittynyt ja määrätietoinen, mutta kisojen ulkopuolella lämmin, sivistynyt ja laaja-alainen ihminen. Lapworth muistelee heidän moottoripyöräretkeään katsomaan Doningtoniin MotoGP:tä. He olivat aivan kuin tavalliset fanit.

Hän uskoo, että Burns oli juuri siirtymässä uransa parhaaseen vaiheeseen ennen sairastumistaan.

Simon ”Crikey” Cole: Subarun insinöörin muistot

Cole kuvaa Richardia erittäin ammatilliseksi, täsmälliseksi ja teknisesti syvälliseksi kuljettajaksi. Hänen työskentelytapansa oli lähempänä rata-autoilijaa kuin rallikuskia.

Vuoden 2001 mestaruuskampanja näytti puolivälissä epätoivoiselta, mutta kukaan ei lakannut uskomasta. RAC:ssa Burns ajoi juuri sen verran kuin tarvitsi – kolmas sija ja mestaruus.

Kun Burns ilmoitti lähtevänsä Peugeotille, Cole päätti myös siirtyä uusiin haasteisiin F1:n pariin. ”Aikakausi päättyi”, Cole sanoo.

Colin McRae: kilpakumppani ja ystävä

Vuonna 2007 dramaattisesti helikopterionnettomuudessa menehtynyt McRae kertoi, että Burnsin todellinen nopeus tuli näkyviin Subaruun paluun myötä. He olivat hyvin erilaisia kuljettajia: McRae ajoi usein yli rajojensa, Burns rakensi vauhtinsa vähitellen.

Vuosina 2000–2001 heidän välillään oli todellista kipinää sekä mediassa että ralleissa. Mutta he eivät kantaneet kaunaa. He puhuivat keskenään, eikä kumpikaan ottanut julkisia kommentteja henkilökohtaisesti.

Kaikki huipentui vuoden 2001 Britannian ralliin ja mestaruustaistoon. McRae muisteli, miten Burns kertoi rehellisesti olleensa itsekin ulkona radalta, mutta selvinneensä. Mestaruuskamppailun jälkeen he olivat jälleen ystäviä; söivät yhdessä, joivat oluen ja unohtivat paineet. Se merkitsi molemmille paljon.

(Lähde: Autosport 2005)