VM 60 vuotta

Keijo Rosberg oli Vauhdin Maailman kolumnisti – lue kuinka itseään lappalaiseksi tituleerannut Keke lasketteli ilman paitaa ja taisteli radoilla Euroopassa

Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme juttuja vuosikymmenten takaa. Vauhdin Maailman kolumnisti Keke Rosberg kirjoitti seikkailuistaan 1975:

Keken kertomaa

Salzburgin kapinan jälkeen hiihtelimme muutaman päivän ajan Varjosaaren Jussin ja Arpiaisen Mikan kanssa Itävallan Alpeilla. Lomastahan se kävi, sillä ei ollut yhtään hassumpaa lasketella paidattomana pitkin ja poikin tuolla valtavien lumimassojen keskellä. Työt kuitenkin kutsuivat jälleen ja vuorossa oli Nürburgring, missä ajettiin Castrol-sarjan 4. osakilpailu. Samalla kisa oli osakilpailu Saksan mestaruudessa. Jokseenkin tärkeä siis.

Ennen kisaa uhosin kuitenkin varmuutta, sillä olen aina ajanut erittäin mielelläni tuolla erittäin vaikealla 23 kilometriä pitkällä radalla, jolla on kaiken kaikkiaan yli 70 mutkaa!

Pientä huolestumista joukoissamme aiheutti järjestäjien päätös ajattaa 6 kierrosta, sillä aina aikaisemmin olemme ajaneet ainoastaan 5 kierrosta, johon polttoaine riittää varmasti. Yhden lisäkierroksen suhteen emme sen sijaan olleet niinkään varmoja, vaikka Maestro Bergmann väittikin, ettei ollut mitään syytä huoleen. Aikaisempien Ringillä suorittamien testien perusteella päätin ajaa kisan ilman "siipiä”, sillä uskoin näin olevani nopeampi. Kaikki muut sen sijaan suunnittelivat uskollisesti ajamista "sipien" kanssa.

Harjoitukset kuitenkin osoittivat, ettei ratkaisuni ollut ainakaan täysin metsässä, sillä paransin edellisessä kisassa ajamiani kierrosaikoja noin 4 sekunnilla. Silti olin vielä hitaampi kuin viime vuotinen paras aikani! Sitä oli tietenkin vaikea hyväksyä, mutta kun ei, niin ei.

Toiseksi nopein harjoituksessa oli ATS-Teamin Manfred Trint, joka tosin hieman liikaa innostuen poisti ajokkinsa Teamin kalustovahvuudesta toisessa harjoituksessa, eikä näin ollen kyennyt osallistumaan itse kilpailuun. Kolmantena olikin sitten jälleen Kozarowitzkyn Mikko ja hänen kanssaan melkein samalla ajalla neljäntenä Kennerth Persson.

Startista pääsin keulille ja painuin ensimmäisenä ns. metsäosuudelle, jolla yleensä tarjoutuu ensimmäinen mahdollisuus muusta joukosta irtipääsyyn. Tällä kertaa en kuitenkaan onnistunut, sillä välittömästi tultuamme ulos pitkälle suoralle meni Arpiaisen Mika ohitseni ja keulille. Melkeinpä jokaikisessä mutkassa käytti Mikan Veemax tarkoin hyväkseen niin radan kuin sen reunuksena olevan ruohikonkin. 

Noin kisan puolessa välissä olin päässyt omasta mielestäni melkoisen mukavasti karkuun, mutta tällöin kostautuivat "siivettömyyden" haittatekijät melkoisen tylysti. Ilman noita apueviä ajettaessa on nimittäin Kaimanin muodostama imu valtaisa ja kukapa muukaan siihen tarttui kuin vanha kunnon Koza. Eikä mokoma edes tyytynyt pelkkään imuun, vaan latoi saman tien ohi. Ja siitähän se kisa sitten alkoikin. 

Yritimme vuoron perään päästä karkuun kummankaan siinä kuitenkaan onnistumatta. Viimeinen kierros olikin sitten omalaatuinen, sillä Mikko oli keulilla, mutta ei tuntunut erikoisemmin viihtyvän, silla vähän väliä yritti herra yllättävillä, kovilla jarrutuksilla pakottaa minut ohitukseen. Syykin oli selvä, sillä Nürburgringin rata päättyy noin 2 kilometriä pitkään suoraan, jolla on kohtalaisen helppo ohittaa imuista. Ja niinhän siinä kävi, että suoran loppuvaiheissa ohitin Mikon ja uskoin pelin olevan jokseenkin selvän. Olin kuitenkin aliarvioinut imun suuruuden ajaessani ilman "siipiä", sillä melkeinpä välittömästi ohitukseni jälkeen siirtyi Mikko uudelleen imuistani rinnalleni. Sen jälkeen olikin puhtaasti kysymys siitä kenen kantti kestää, sillä tuo suora päättyy melkoisen vihaiseen chikaaniin, jota edeltää yksin täysillä ajettava S-mutka.

Ennen S-mutkaa ei vielä löysännyt kumpikaan, joten siihen mentiin rinnakkain! Temppu onnistuu varmasti vain kerran! Chikaaniin mentäessä olin kuitenkin sen verran edellä, että Mikko katsoi parhaaksi antaa periksi ja kisa oli ohi, sillä chikaanista on maaliin enää pari sataa metriä. Olimme kuitenkin ajaneet viimeisen kierroksen niin hitaasti yrittäessämme taktikoida suoraa silmällä pitäen, että Mika oli kuin varkain päässyt myöskin jo aivan tuntumaan Se se vielä olisi puuttunut…

Seuraavaksi pyhäksi siirtyi koko sirkus kohti Ruotsia ja Anderstorpia, missä olimme saaneet kyseenalaisen kunnian kilpailla ensiluokkana F1-luokalle. Tästä pyhästä olikin sitten muodostuva aivan oma tarinansa muistelmiini...

Anderstorpin rata on melkoisen hidas ja siinä mielessä Supereille erittäin sopiva. Ensimmäisessä harjoituksessa tuntui kaikki kohtalaisen mukavalta ja viihdyin. Tuloksena tuosta viihtymisestä oli sekunnin pohjat, jota uskoin pystyväni parantamaan vielä tuollaiset viisi kymmenystä toisessa harjoituksessa, joten näytti hyvältä. 

Kuten selvää oli, paransivat muut aikojaan toisessa tilaisuudessaan, mutta mikä ei ollut suunnitelmienmukaista, oli se, että itse en kyennytkään parantamaan omaani! F1:set olivat treenanneet ensimmäistä kertaa juuri ennen meidän harjoitustamme ja jättäneet tuota "halpaa" ja helposti kuluvaa kumiaan rataan koko polun täydeltä. Ja moisella kumimatolla ei Kaimanini viihtynyt sitten alkuunkaan. Vikaa ei saatu poistettua – aliohjautuvaisuus – treeniksen aikana ja koskapa muita tilaisuuksia ei kokeilemiseen enää ollut, jouduimme mekaanikkojeni kanssa muuntelemaan autoa kisaa varten noin niin kuin sormituntumalta. 

Pohjista vastasi Manfred Schur, joka tuntui onnistuvan ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Toinen oli Koza, joka tuntui viihtyvän Anderstorpin radalla Lolansa kanssa erinomaisesti. Harjoitusten jälkeen oli jälleen yllätyksiä vuorossa. Joskaan ei tällä kertaa niinkään positiivisia. 

Jury kutsui minut luokseen ja herjasi keltaisella lipulla ohituksesta. Tiesin tarkoin tilanteen, sillä olin syyllistynyt tähän pitkällisen harkinnan jälkeen. Lähestyin toisessa harjoituksessa radan eräällä suoralla osuudella hidasta vasenta mutkaa, missä heilui keltainen lippu. Koska aikaisemmin ei kuitenkaan ollut näytetty minkään valtakunnan lippua katsoin olevani oikeutettu ohittamaan edelläni olevan huomattavasti hitaamman kilpailijan. Jury ei kuitenkaan ollut kanssani samaa mieltä, vaikka vallitsevan systeemin mukaan tulee heiluvaa keltaista edeltää paikallaan oleva keltainen lippu. Tällä kertaa ei kuitenkaan näin ollut. Tämän vahvisti myös lippumies.

Periaatteessa ­– ainakin omassani – olin siis ollut oikeassa, sillä varoituslipun vaikutushan alkaa vasta lipulta! Periaatteestani poiketen tuomitsi kuitenkin kilpailun jury minut sakkoihin ja mitäs siihen on sanottavaa, kun virkavalta kerran päättää, että olet rikollinen. Ei hyvä – purnaan vieläkin. Jatkoa kuitenkin seuraa...

Kisassa erosimme Kozan, Schurtin ja Personin kanssa kärkeen. Neljännellä ajettavista 20:sta ohitin Schurtin imuista pitkällä suoralla ja painuin sisäpuolta hieman hänen edellään chikaaniin. Näin kuitenkin, ettei vierelläni oleva Schurti halunnut myöntää minun olevan oikeutettu painumaan edellä chikaaniin huolimatta siitä, että olin todella edellä sekä lisäksi sisällä. No, keltainen Lolahan siitä lähti niin kuin jo edellä oli selvää. Katsoin peileistäni hänen hätäisiä piruettejaan ja totesin kuten niin monta kertaa ennenkin – yksi vähemmän! Tämä on se kylmän luokan lakoninen toteamus, josta on Supereissa tullut jo lähes fraasi. Mikon kanssa alkoi kuitenkin samalla lähes Ringin tapainen totinen taisto. Johdimme vuoron perään, mutta kummankaan ei tälläkään kertaa onnistunut karata, kunnes...

Olin tiiviissä tuntumassa Mikon takana ja näin edessämme lauman epäjärjestyksessä eteenpäin pyrkiviä kierroksella ohitettavia kanssakilpailijoita. Siinä siis tilaisuus. Kova jarrutus, ohi Mikosta ja jäljellä olevalla kierroksella brutaalisti ohi koko varvattavien letkasta. Ja niinhän siinä kävi kuin olin laskenutkin eli Mikko jäi. Tuli siis taas voitto, kukkia ja kimallusta sekä samalla tuiki tärkeitä pisteitä kovassa EM-sarjassa. 

Koza oli kuitenkin toista mieltä ja valutti samalla kylmän suihkun niskaani. Olin kuulemma ohittanut hänet keltaisella lipulla. Taas kuulusteltiin, järjestäjien mukaan tapaus oli kiistaton, itse olin täysin tietämätön asiasta. Rangaistus oli siis odotettavissa. Ja Kozan mielipide voitostaan ilman minun ohitustani sääntöjenvastaisesti oli järkähtämätön. Päätös saatiin tunnin verran kisan jälkeen ja se kului kylmästi: auton nro 6 tulos on hylätty keltaisella lipulla tapahtuneen ohituksen vuoksi. Pisteet meni, kunnia meni. Tiedä sitten kuinka positiivisessa mielessä, sillä ei todellakaan ollut mieltä ylentävää lueskella eräästä ruotsinkielisestä päivälehdestämme erään autourheiluexpertin kirjoituksia siitä, kuinka hengenvaarallinen ja vastuuntunnoton kanssakilpailija allekirjoittanut on!

Vastoinkäymisiä on oltava ja nyt niitä on mielestäni ollut tarpeeksi. Kausi alkaa olla puolessa välissä ja vaikkei

Suomen osakilpailu valitettavasti toteutunutkaan jatkuu kausi entistä tiiviimpänä muualla. Ja vielä se aurinko paistaa risukasaankin. Kovan kilpailuohjelman ohella on tarkoitukseni tästä eteenpäin keskittää kaikki tarmoni ensi kauden järjestelemiseen, sillä Superit eivät enää tule kysymykseenkään. Katsotaan nyt sitten mitä "lappalaisen" haaviin tarttuu.