Hyppää pääsisältöön
Kuva
Niki Tuuli. Kuva  Gpagency

Niki Tuuli sai rajun tällin päähänsä ja hakeutui lääkärin pakeille – Seuraavana päivänä syntyi kauden paras tulos

Kuvat
7.9.2025

Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-sarja jatkui kesätauon jälkeen Magny-Coursin radalla Ranskassa. Kiinalaisessa QJMotor Factory Racing -tallissa ajava Niki Tuuli sai alleen uuden pyörän ja avasi pistetilinsä sunnuntain kilpailussa.

Uutta pyörää oli odotettu, sillä Tuuli on sanonut testityön olevan asia, johon keskitytään. Pyörä ei ole ollut sellainen, jolla ajetaan heti kärkivauhtia, mutta uskoa tekemiseen on ollut. 

Aika-ajossa Tuuli todisti pyörän kehityksen ja nappasi kauden parhaan lähtöpaikan ruudusta kolmetoista.

Lauantain kilpailussa odotukset olivat korkealla, mutta jo ensimmäisellä kierroksella kilpakumppani kaatui suoraan Tuulen eteen. Tiukassa tilanteessa väistäminen oli mahdotonta ja Tuuli törmäsi radalla olleeseen pyörään ja kaatui samaan kasaan.

”Ei se nyt mennyt niin kuin oli suunniteltu. Vähän huono lähtö uudella pyörällä ja sitten vielä Jaume Masia kaatui eteen. Eihän siinä ollut mitään tehtävissä, vaan törmäsin suoraan sitä pyörää päin.  Takarengas osui aika kovasti kypärään ja vähän aikaa viskoi päässä oikein kunnolla”, Tuuli kommentoi kisaa tiedotteessa.

Sunnuntain kilpailuun Tuuli starttasi ruudusta neljätoista. Startti ei ollut taaskaan paras mahdollinen, mutta vauhtia riitti ja kisan edetessä Tuuli nousi kierros kierrokselta ja taisteli paikasta kymmenen parhaan joukossa viimeisille kierroksille asti. Maalissa Tuuli oli kahdestoista, ja nappasi kauden ensimmäiset MM-pisteet. Viikonlopun molemmat kilpailut voitti sarjaa johtava Stefano Manzi.

”Oli aika vaiherikas viikonloppu. Tänään kilpailun alkupuolikas oli hyvää tekemistä, mutta sitten alkoi ukko vähän lopussa hyytymään. Eilinen tälli päähän myös varmaan vähän vaikutti ja kun vielä olkapääkin sai kipeää siinä samassa rytäkässä niin ajokunto ei ollut paras mahdollinen. Kahdestoista sija uudella pyörällä on kyllä todella lupaava, ja kunhan saadaan ajoasento ja muut säädöt kohdilleen niin hyvä tulee”, Tuuli kommentoi. 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 8/2025