Hyppää pääsisältöön
Kuva
Ismo Leikola. Kuva: Taneli Niinimäki

Ismo Leikola tähdittää Vetomies-rallia Jyväskylässä, Lindroos tavoittelee neljättä voittoaan

28.7.2025

Vetomies-tittelistä kilpaillaan jälleen Suomen MM-rallin yhteydessä kaksipäiväisessä kilpailussa. Aikojen kuluessa kilpailulle on ennättänyt muodostua oma fanikuntansa niin yleisön kuin kuljettajienkin parissa. Kuljettajille kilpailu tarjoaa äärimmäisen haasteen ja suuren yleisön, yleisö puolestaan saa vastineeksi näyttäviä ajosuorituksia. Tänä vuonna mukana kuljettajajoukossa on myös Stand Up-komiikan maestro Ismo Leikola.

 

Yhdeksän erikoiskoetta, kokonaisreitin mitta 598,41 kilometriä, josta erikoiskokeiden osuus on 129,55 kilometriä. Siinä lähtökohdat arvostettuun ja haluttuun titteliin, jonka tavoittelusta on monille tullut yksi vuoden kohokohdista. Vetomies Ralli ajetaan MM-rallin ohessa sangen vaativilla tiestöillä pääluokkien "jalanjäljissä" ja se onkin yksi iso osa suurta haastetta. Kilpailukalustona käytetään ajokkeja joiden kansainvälinen luokitus on päättynyt ja niille ei ole MM-rallin puolella luokkaa. Kisan alkupään ajokit ovat ns.vakioautoja, eli V1600-ajokkeja, joista nopein palkitaan maalissa. Sen jälkeen matkassa ovat 2WD Vetomies-tittelistä kilpailevat ja lopuksi 4WD Vetomies-kilpailijat. Menestyjille on esinepalkinnon lisäksi tiedossa rahapalkinto. Vetomieheen ilmoittautui 69 autokuntaa, joista 64 on vielä listalla kun kilpailuviikko on alussa.

 

Vetomies soveltuu sekä urallaan menestyneille, että nousua tavoitteleville

Kilpailun historiaa kaivellessa, löytyy voittajalistauksista moniakin mielenkiintoisia nimiä, kuten esimerkiksi Toni Gardemeister BMW M3:lla vuodelta 2007, sekä nelivedoissa Jarkko Nikara vuonna 2016 Mitsubishi Lancer EVO 9:llä. Molemmilla oli MM-osakilpailustakin aiempaa kokemusta, jopa pääluokan kalustollakin ennen osallistumistaan Vetomieheen. Vastakohtaisesti Vetomies toimii myös nuorille kuljettajille hyvänä harjoitusmahdollisuutena kohti parrasvaloja. Siitä hyvä esimerkki on Tuukka Kauppinen, joka ajoi vuonna 2023 2WD Vetomiehessä toiseksi Ford Fiesta R2:lla ja on nyt jo toista vuotta mukana MM-osakilpailun puolella Rally2-kalustolla. Toinen nouseva kotimainen nuori, Ville Vatanen on kahtena viime vuonna ollut nopein V1600-luokan kilpailija, tänä vuonna hän kamppailee Secto Rallyn puolella Rally3-menestyksestä. Kenties samaa suuntausta tavoittelee tänä vuonna V1600-kalustolla Vetomiehessä mukana oleva Roope Hirvonen, Mikko-isältä varmasti on monista erikoiskokeista kuultu väkeviä muisteloita.

 

Seuratuimmat kuljettajat eivät välttämättä ole kuohujuomaa suihkuttamassa

Kilpailemisessa paras palkinto on omiin tavoitteisiin pääseminen. Toisilla se on voitto tai vähintään podium, toisilla maaliin pääseminen tai vaikkapa näyttävästi suoritettu neulansilmä Harjun alussa. Osallistujajoukosta kahden autokunnan välille voidaan helposti luoda leikkimielinen kaksintaistelu, vaikka voitosta kumpikaan autokunta ei kamppaile. Numerolla 222 ovat matkassa "Nappisilmä-Ladalla" Matti Friman (AL-Kangasniemi) - Petri Seppänen (MikUA), joiden lupsakkaa tarinointia ajamisen ja autonrakentelun ohessa seuraa somessa iso joukko ihmisiä. Viihdyttävään tarinointiin liittyy myös numerolla 225 ajava BMW M3-kaksikko, Ismo Leikola (HAU) - Tuomo Hannonen (JyvUA). Maailman hauskimmaksi mieheksi tituleeratulla Leikolalla ei ralleja ole takana kovin montaa, mutta kehityskaari on ollut erinomainen. Innostus ralliin on tarttunut jo lapsuudesta, kotipaikka kun sijaitsi Kuohulla, Jyväskylän rallipolkujen äärellä. Varmaa on, että penkalla seurataan "Käkisalmen Quattron" ja väkivahvan Baijerilaisen keskinäistä kamppailua kuumien kärkinimien ohella.

-Saatiin autoon tilauksessa olleet osat paikalleen, joten hyvillä mielin lähdetään kisaan nauttimaan hienosta tapahtumasta. Mennään kovaa ja hyvällä fiiliksellä, sekä rupatellaan at-jonossa mukavia, viestittää Lada-kaksikko kisataktiikkaansa Leikolaa ja muita vastaan.

Kolminkertainen voittaja Joonas Lindroos hakee revanssia

Vetomiehen osallistujalistalta nähdään V1600-autoilla kilpailtavan numeroilla 201-209. Mukana ovat esimerkiksi Ralli SM:n SM4-luokassa tällä hetkellä sijoilla 4-6 olevat autokunnat Toyota Auriksineen, kuljettajinaan Roope Hirvonen (KannMK/UA), Miska Tuomisto (KeurUA), sekä Viljami Salminen (TUA). Tämä kolmikko lienee oman kategoriansa vahvin katras ennalta, mutta MM-kuljettajien jälkiin vakioautolla ajaminen voi tuoda yllätyksiäkin.

2WD Vetomiehen numerot ovat 210-258 välillä, suurimmalla numerolla viime vuoden voittajapari Markus Hellström (SaloUA) - Tapio Järvi (SaloUA) BMW M3:lla. Hellströmin edelle starttaa vahvaa revanssia hakemaan viime vuonna BMW M3:llaan vetoakselivikaan keskeyttänyt Joonas Lindroos (TullUA), jolla kartturina Henri Kallioniemi (AUK-J-Äijät).

-Valmistautuminen on ollut hieman poikkeava tänä vuonna. Auto kaatui Hankasalmen F-Cupissa kesäkuun alussa, käytännössä ekaan mutkaan ja sitä on naplailtu tässä nippuun hiljalleen. Isoja testimääriä ei ole ajettu ennen kisaa, varsinaisesti kisakilsoja on viimeksi kertynyt tammikuussa Imatralta. Myhinpää olisi kiva päästä vihdoin ajamaan, se on vielä kokematta ja Ruuhimäkeäkin odotan, kertoo Lindroos. 

Tilastojen perusteella Lindroos ei Myhinpäätä ole koskaan pitkällä urallaan suorittanut ja Ruuhimäen osaltakin joudutaan menemään uran alkupuolelle ja vuoteen 2004, jolloin mies on Ruuhimäen päästellyt ensimmäisessä MM-rallissaan Subaru Impreza WRX Sti:llä.

Vuoden 2024 voittajan Hellströmin, sekä kolminkertaisen voittajan (2009, 2022, 2023) Lindroosin haastajiksi löytyy tukku kovia nimiä, Nico Valkonen (255), Juho Koski-Lammi (256), Heikki Koski-Lammi (254), Teemu Kuusinen (253) ja Joni Korhonen (252) ovat kovia nimiä, joilta Vetomiehen kruunu puuttuu, mutta kärkipään sijoista aina kamppaillaan. Haastajan asemassa on viime vuosina ollut myös Juhana Raitanen (251), kilpailun voittaja vuodelta 2017. Pitkässä kilpailussa tekniset viat usein ovat läsnä, joten kovimpien suosikkien ulkopuoleltakin voidaan nousta menestykseen.

4WD Vetomiehen numerot ovat 259-269 välillä. Viime vuoden voittajapari Ville Hautamäki (LapUA) - Toni Raiski (LapUA) ovat jälleen mukana Mitsubishi Lancer Evo 9:llään, numerolla 259. Heti perään starttaa toissa vuoden voittajapari Mikko Lehti (THU-TEAM) - Tero Hanninen (THU-TEAM) kauniita korkeita säkeistöjä soittavalla Opel Corsallaan. Viime vuonna Hautamäki karkasi reiluun johtoon sen jälkeen, kun Lehti keskeytti johtopaikaltaan ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen. Hautamäki ja Lehti muodostavat nelivedoissa oletetun kärkiparin ja muille jää kamppailu kolmospaikasta. Joonas Lindroosin tapaan, sattumalta myös Hautamäki odottaa Myhinpää - Ruuhimäki akselin pätkiä kovasti.

-Viime vuodelta jäi mieleen Myhinpää. Sateen tuoman liukkauden myötä kartturi toppuutti menoa toistuvasti ja se olikin ihan oikea taktiikka kyllä, mutta meni hieno pätkä vähän hukkaan. Ruuhimäessä ajoin hypyt tosi varovasti, oikein hävetti, tänä vuonna on kyllä hypättäväkin, tuumailee Hautamäki.

Perjantai 1.8.

  • 9:05 Lähtö, Killeri
  • 10:18 EK2 Laukaa
  • 11:18 EK3 Saarikas
  • 12:53 EK4 Myhinpää
  • 14:21 EK5 Ruuhimäki
  • 16:30 EK10 Harju

Lauantai 2.8.

  • 9:15 Kilpailun 2. päivä starttaa Killeriltä
  • 10:01 EK11 Parkkola
  • 11:52 EK12 Västilä
  • 12:46 EK13 Päijälä
  • 14:27 EK14 Leustu
  • 15:27 Maali, Satamapuisto Jyväskylä
  • 16:00 Palkintojenjako Secto Stagella, Paviljongin huoltoalueella

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 7/2025