Snowcrossin MM-kausi huipentuu Trondheimissa – suomalaiset lähtevät finaaliin vahvoista asemista
Snowcrossin MM-kausi huipentuu ensi viikonloppuna Norjan Trondheimissa ajettavaan finaaliosakilpailuun. Granåsenin vaativa rata kokoaa yhteen maailman parhaat snowcross-kuljettajat ja suomalaisilla on jälleen vahva edustus kauden päätöskisassa.
MM-sarjan miesten luokassa Suomen värejä puolustavat Aki Pihlaja, Aleksi Juntunen, Topi Posti, Topi Rinne, Juuso Ylipahkala ja Aki Pesonen. Suomalaiskuljettajat ovat olleet kauden aikana vahvasti kärjessä. Snowcross MM-sarjan finaaliviikonlopulta odotetaan lisää hyviä sijoituksia kansainvälisessä seurassa, jota suomalaiset dominoivat suvereenisti. Aki Pihlaja lähtee pistejohdossa Norjan finaalikisaan, kahden Turkissa ajetun osakilpailun jälkeen.
Naisten Snowcrossin MM-luokassa nähdään suomalaisväriä, kun Emma Laamanen on mukana taistelemassa pisteistä Trondheimin finaalissa. Naisten sarja on kasvanut tasoltaan ja kansainväliseltä kiinnostukseltaan ja finaalista on odotettavissa tiukka kamppailu sijoituksista.
EM-sarjan finaalit ajetaan myös Norjassa samana viikonloppuna. Suomalaisedustus on väkevä. Kisaan osallistuu seitsemän kuljettajaa Suomesta. Viivalla nähdään Luka Tukiainen, Jesse Laurila, Niklas Isokääntä, Hugo Rinne, Myrsky Rissanen, Niklas Ollila ja Atte Vanhatalo.
Trondheimin kilpailu toimii näyttämönä koko MM- ja EM-sarjan lopullisille ratkaisuille. Norjalaiset ja ruotsalaiset kuljettajat lähtevät kotiyleisönsä tukemina vahvoina haastajina, mutta suomalaisleirissä luotetaan kokemukseen ja hyvään tekemiseen.
Snowcrossin MM-finaali ajetaan Trondheimissa lauantaina 11. huhtikuuta ja kausi päättyy sunnuntaina ajettaviin viimeisiin lähtöihin. Panoksena ovat paitsi yksittäisen kilpailun voitot, myös MM- ja EM-sarjan lopulliset sijoitukset.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.