Hyppää pääsisältöön
Kuva
Forsell

Moottorikelkkailun maailmanmestari Saga Forsell toteuttaa unelmansa – Edessä maiseman vaihdos ja ammattisarja

Teksti
11.9.2025

20-vuotias Saga Forsell on ollut kuuma nimi moottorikelkkailun MM-sarjassa ja voitti lajin maailmanmestaruuden. Karjalainen-lehti kertoo, että joensuulainen suuntaa Pohjois-Amerikkaan, jossa laji on suuressa suosiossa. Karjalainen-lehden mukaan Forsell on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen ISOC-ammattilaissarjaan Southside-tallin kanssa

Liiketaloutta ammattikorkeakoulussa opiskeleva Forsell pakkaa tavaransa joulukuussa ja suuntaa Amerikkaan, jossa hän ajaa kahdeksan osakilpailun mittaisen sarjan. Palkkaa suomalaiskuljettaja ei saa, mutta asuminen ja kalusto hoituu tiimin puolesta. 

“Onhan tämä kiva juttu, josta olen unelmoinut. Vähän jännittää”, Forsell sanoo Karjalaisessa. 

“Avauskaudella lähden katsomaan, millaista meno on. Tavoittelen ainakin viiden parhaan joukkoon.”

Kuva
Saaga Forsell.

Forsell on ensimmäinen suomalaisnainen, joka on saanut sopimuksen USA:han. Viime vuonna voitettu maailmanmestaruus nosti hänen arvonsa tasolle, joka mahdollisti kovaan sarjaan pääsyn. 

USA:ssa Forsell tulee asumaan Minnesotassa. Duluthin lähellä olevassa asunnossa asuu myös tiimin yhdysvaltalaiskuljettaja. Siellä harjoitusolosuhteet ovat hyvät ja rata lähellä. 

Sitä, ajaako Forsell ensi kaudella muuta kuin USA:n sarjan, hän ei vielä tiedä. 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 8/2025