Hyppää pääsisältöön
Kuva
Mikko Heikkilä. Kuva FLAT-OUT Media Agency

Mikko Heikkilä näkee Jyväskylän SM-rallin erinomaisena treeninä – ”Ei tänne muuten oltaisi lähdetty, jos ei siitä olisi hyötyä”

10.6.2026

Mikko Heikkilä lähtee kilpailemaan tulevana viikonloppuna Ralli SM -sarjan kauden viidenteen osakilpailuun Jyväskylään. Tulevana viikonloppuna Keski-Suomen sorateillä ajettava kilpailu toimii Heikkilän näkökulmasta erinomaisena treeninä kesän MM-ralleja varten.

Nurmijärveläinen kilpa-autoilija Mikko Heikkilä ja kartanlukija Kristian Temonen kilpailevat tulevana viikonloppuna kotimaisen Ralli SM -sarjan kauden viidennessä osakilpailussa Jyväskylässä. Tuoreeltaan uransa ensimmäisen EM-voiton napannut TGS Motorsportin Skoda-kuljettaja lähtee kirittämään kotimaan huippuja osana valmistautumistaan kesän MM-osakilpailuihin Virossa ja Suomessa. Kyseessä on Heikkilän ensimmäinen soralla ajettava SM-ralli sitten O.K. Auto-Rallin 2022 Kouvolassa, jolloin Heikkilä juhli Suomen mestaruutta.

“On todella mukava lähteä kilpailemaan Jyväskylään muissakin kuin Secton merkeissä. Tämä on tavallaan kevyempi versio ralliautoilusta, kilpailu hoituu tavallaan puolen viikon retkellä, eikä valmistautumistyö ole niin isoa kuin MM-ralleissa. Tunnelma on muutenkin vähän rennompi, vaikka samalla tavalla suhtaudutaankin ajamiseen ja tähdätään korkealle. Onhan siitä hetki kun ollaan viimeksi ajettu SM-sarjassa Tunturia lukuun ottamatta, mutta tasohan on kova”, Heikkilä kertoo.  

Kuva

Jyväskylän satamasta käynnistyvä kilpailu sisältää seitsemän erikoiskoetta ja reilut 91 erikoiskoekilometriä. Mukana on vuosien varrelta MM-rallista tuttuja pätkiä, kuten perjantaina kilpailun avaava Laajavuori, lauantain ensimmäinen erikoiskoe Moksi, sekä kilpailun päätöserikoiskoe Urria. Lähivuosina erikoiskokeita ei kuitenkaan ole ajettu osana MM-sarjaa, ja Heikkilä toivottaakin itselleen uudet osuudet erittäin tervetulleiksi.

“Kartalta verratessa ei ole kuin kaksi osuutta, jotka olen ajanut MM-ralleissa, muut ovat itselle vieraita. Tämähän ei haittaa yhtään, saadaan erinomaista nuottitreeniä.”

“Suurin ero kansainvälisiin kilpailuihin verrattuna on pituus. Käytännössä päivän kilpailu on todella lyhyt verrattuna MM- ja EM-ralleihin. Niin meillä kuin maailmallakin saa suorittaa jokaisella pätkällä, mutta näin lyhyessä kisassa hävittyjen sekuntien merkitys korostuu entisestään. Myös tuntuma renkaisiin on erilainen, sillä MM-sarjassa käyttämämme rengasmerkki on eri”, Heikkilä sanoo.

Vaikka Secto Rally Finlandiin on vielä aikaa, Heikkilä näkee tärkeäksi valmistautua hyvissä ajoin kesän Pohjois-Euroopan MM-ralleihin Suomessa ja Virossa pitäen samalla kilpailujen välisen tauon kurissa. Jyväskylässä ajamisen hyöty on siis selkeä.

“Jyväskylään lähdetään ajatuksella, että saadaan hyvää treeniä Sectoa varten. Ehdottomasti kilpailusta on treenihyötyä, tiet ovat luonteeltaan samankaltaisia kuin MM-rallissa, ja nopeaa latua on luvassa Virossakin. Muutenkin kun ajetaan aika vähän, niin on todella tärkeää päästä kurvaamaan tänne. Ei tänne muuten oltaisi lähdetty, jos ei siitä olisi hyötyä”, Heikkilä toteaa.

Puitteet ovat kuin pienestä MM-rallista, ja luvassa on perinteisiä pätkiä. Heikkilä uskoo kisahuumaan Keski-Suomen sorateillä.

“Isot kiitokset yhteistyökumppaneille, että pääsimme mukaan. Toivottavasti porukkaa on penkalla kannustamassa. Uskon, että urheilujuhlan tuntua saadaan kun huollotkin ovat Paviljongilla. Erityisesti Laajavuoren pätkä perjantaina on varmasti makea ajaa, toivottavasti yleisö löytää paikalle”, Heikkilä sanoo.

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 4/2026