Hyppää pääsisältöön
Max Verstappen kommentoi Red Bullin uutta autoa Bahrainin kahden ensimmäisen testipäivän jälkeen.
F1-testien toinen päivä ajettiin Bahrainissa, nopein oli Williamsin Carlos Sainz.
Moni voisi pitää ehkä absurdina, että täytyy sanoa asia edes ääneen. Eihän 11 GP:n kokemuksella kauteen lähtevä Lawson edes voi uhata nelinkertaista maailmanmestaria Max Verstappenia. Mutta mikä ettei voisi? On F1:ssä kummallisempiakin asioita tapahtunut.
Cadillac ja Audi ovat tulossa F1-sarjaan vuonna 2026. Ihan kovin kaukana ei ollut sekään, etteikö myös Ford olisi lähtenyt mukaan omalla tiimillään.
Kausilla 2022 ja 2023 Red Bull oli formula ykkösten valmistajien MM-sarjassa täysin ylivoimainen. Huippu oli kausi 2023, kun Red Bull keräsi järjettömät 451 pistettä enemmän kuin toiseksi sijoittunut Mercedes. Sen jälkeen hommat alkoivat mennä pieleen.
Vuoden 1991 jälkeen F1:ssä on nähty vain yksi ruotsalaiskuljettajakuljettaja. Pian tilanne saattaa muuttua.
66-vuotias brittiläinen suunnitteluguru Adrian Newey jätti monien yllätykseksi Red Bullin ja siirtyi Aston Martinin leipiin. Nyt hän kertoo miksi.
Max Verstappen teki kolme vuotta sitten Red Bullin kanssa sopimuksen, joka pitänee hänet tiimissä kauteen 2028 asti. F1:ssä toki kaikki on mahdollista. On silti spekuloitu, että nelinkertainen maailmanmestari ei välttämättä jatka lajin parissa kovin pitkään.
Viime kaudella nähtiin ensi kertaa pitkään aikaan, ettei Red Bull ollutkaan F-ykkösten nopein auto. Max Verstappen pystyi voittamaan kuljettajien mestaruuden, mutta valmistajien taistelussa McLaren ja Ferrari kiilasivat Red Bullin edelle.
Vauhdin Maailma 8/2025