Hyppää pääsisältöön
Kuva
Toni lähteenmäki

Toni Lähteenmäki jäi SM-mitalin ulkopuolelle – ”Neljäs sija oli se mitä tänä vuonna ansaittiin”

23.9.2026

Akaan Moottorimiesten Toni Lähteenmäki ajoi kesän 13 kilpailussa kymmenen kertaa kuuden parhaan joukkoon ja sijoittui rata-autoilun SM-sarjan, Finnish Racing Championshipin (FRC), Legends-luokan loppupisteissä neljänneksi. Pro-luokassa Lähteenmäen sijoitus oli kolmas.

Rata-autoilun SM-sarjan, Finnish Racing Championshipin (FRC), ylivoimaisesti suosituin kilpailuluokka Legends tarjosi jälleen tänäkin vuonna tasaisia ja äärimmäisen jännittäviä kilpailuja viitenä eri viikonloppuna. Neljättä kauttaan Legends-luokassa kilpaillut Toni Lähteenmäki, 33, starttasi kauteen tavoitteenaan mestaruus ja minimitavoitteeksi oli asetettu mitali, mutta akaalaisen sijoitus pisteissä oli lopulta neljäs.

”Neljäs sija oli se mitä tänä vuonna ansaittiin. Tasaisuus on aina ollut se minun tavaramerkki ja tähänkin kauteen mahtui vain yksi heikko tulos, Alastaron toinen kilpailu, kun oli osumaa Kalle Merisalon kanssa. Palkintosijoitukset jäi puuttumaan ja kyllä se vaan on niin, että jos ei pysty tasaisesti niitä palkintosijoituksia ajamaan, niin vaikea on mitaleista taistella”, Lähteenmäki myönsi.

Kauden viimeiset SM-pisteet jaettiin Kymiringillä ja kun kaudesta oli ajamatta vielä kolme kilpailua, oli Lähteenmäellä teoreettinen mahdollisuus jopa mestaruuteen asti.

”Se olisi vaatinut kuitenkin todella isoa epäonnea Leevi Lintukannolta ja Tuomas Pöntiseltä, kun taas pronssiin oli paremmat mahdollisuudet. Robin Sario kuitenkin suoritti sen verran tasaisesti koko viikonlopun, että ei pystytty pronssia nappaamaan”, Lähteenmäki harmitteli.

Kuusi kilpailua kauden aikana voittanut Pöntinen nappasi mestaruuden, kahteen voittoon yltänyt Lintukanto oli pisteissä toinen ja pronssinen mitali meni Sariolle, joka jäi kauden aikana ilman voittoja. Kolmas kuljettaja, joka tänä vuonna ylsi voittoihin, oli pisteissä viidenneksi sijoittunut Matias Salonen, joka kirjasi nimiinsä peräti viisi ykkössijaa. 39 jaossa ollutta palkintosijoitusta jakautuivat yhdeksän kuljettajan kesken.

”Aina kun saat hyviä tuloksia, niin ne tuo lisää itseluottamusta”, kaksi palkintosijoitusta kauden aikana saavuttanut Lähteenmäki korosti yhtä tärkeintä menestyksen avainta tässäkin lajissa.

Legends-luokassa ajettiin kolmena viikonloppuna kolme kilpailua saman viikonlopun aikana, kun taas kahdessa osakilpailussa kilpailuja samaan viikonloppuun mahtui kaksi. Aika-ajot määrittivät lähtöruudut aina ensimmäiseen kilpailuun, kun taas muihin kilpailuihin lähtöruudut jaettiin edellisen kilpailun nopeimpien kierrosaikojen perusteella. Lähteenmäki onnistui aika-ajoissa hyvin, mutta toiseen ja kolmanteen kilpailuun akaalaisen lähtöruudut olivat selkeästi heikommat.

”Jos et pysty (ensimmäisessä kilpailussa) ajamaan ihan siinä kärkinipussa ja joudut taistelemaan, niin lähtöruutu toiseen ja kolmanteen kilpailuun oli jopa kärkikymmenikön ulkopuolella. Minulla oli monta sellaista kilpailua tänä vuonna, että vauhti oli kyllä hyvällä tasolla, mutta kun starttasit kaukaa kärjen takaa, niin se teki hommasta vaikean. Esimerkiksi Pärnussa olin ensimmäisessä kilpailussa toinen, mutta toiseen kilpailuun starttasin 14. ruudusta.”

Kuuden ensimmäisen kilpailun keskiarvo sijoitusten osalta Lähteenmäellä oli 7,2, kun taas seitsemän viimeistä kilpailua toivat keskiarvoksi 4,9. Kuudessa ensimmäisessä kilpailussa ajettiin vanhalla rengasmallilla, kun taas seitsemään viimeiseen kilpailuun kaikille kilpailijoille tuli käyttöön täysin uusi rengasmalli. Koska vaihto tehtiin kesken kauden, päätti Lähteenmäki ajaa kuusi ensimmäistä kilpailua vanhoilla, viime kaudella käytössä olleilla renkailla.

”Ei ostettu alkukauden kahteen ensimmäiseen kilpailuviikonloppuun ollenkaan uusia renkaita, kun ajateltiin, että viimevuotiset renkaat on siinä kunnossa, että niillä pystyy vielä ajamaan hyviä tuloksia. Mietittiin tuossa, että oliko se sittenkin virhe, jäikö siinä sitten joitain kymmenyksiä vauhtia pois”, Lähteenmäki pohti.

Neljäs sija on Lähteenmäelle Legends-luokassa uran toiseksi paras sijoitus. Vuonna 2024 Lähteenmäki nappasi SM-hopeaa, kun taas vuosina 2023 ja 2025 sijoitus pisteissä oli viides. Täysin ilman mitalia ei Lähteenmäki tänä vuonna jäänyt, sillä Pro-luokassa sijoitus oli kolmas. Pitkän ja menestyksekkään uran rata-autoilun parissa tehnyt neljännen polven autourheilija janoaa myös tästä luokasta Suomen mestaruutta ja sen tavoittelu jatkuu ensi vuonna.

”Edelleen veri vetää radoille ja Legends on sellainen luokka missä kilpailu on kovaa. Voitosta pystyy aina ajamaan useampikin kuljettaja ja se on Legends-luokan ehdoton suola. Kauden päätöksessä Kymiringillä oli mukana 49 kuljettajaa ja onhan se hienon näköistä, kun tuollainen määrä on autoja radalla”, Lähteenmäki hehkutti.

Rata-autoilun SM-sarjassa talvitauko tunnetusti on pitkä, mutta Lähteenmäellä kiireitä riittää oman keilahallin ja kesällä tulleen perheenlisäyksen myötä. Vaikka Legends-auto onkin jo siirretty talliin odottamaan ensi vuoden kilpailuja, niin Lähteenmäki saatetaan nähdä vielä tänä vuonna kilpa-auton ratin takana.

”Perinteisesti ollaan käyty lokakuussa Reiskan Rähinät -jokkiskilpailu ajamassa Alastarossa. Autoa ei vielä ole, joten pitänee alkaa huhuilemaan, että jos jostain löytyisi hyvä etuvetoinen”, Lähteenmäki naurahti.

Lähteenmäki on ollut tuttu näky useana vuonna myös jäärata-ajon SM-sarjassa, mutta tulevan talven osallistumista ei ole vielä kiveen hakattu. Auto, millä Lähteenmäki viime vuonna sarjaan osallistui, oli tänä vuonna Tonin siskon Noora Lähteenmäen käytössä Legendsien Harrastesarjassa, missä Noora sijoittui Rookie Cupissa neljänneksi.

”Itseäni houkuttaisi enemmän se, että jääradan Suomen mestaruudet ratkaistaisiin yhden viikonlopun aikana, eikä useampana viikonloppuna eri paikoissa. Eiköhän tässä viimeistään loppusyksystä tehdä päätöksiä sen suhteen, että ollaanko mukana vai ei”, Lähteenmäki päätti.

Legends-luokan SM-pisteet 2026

  1. Tuomas Pöntinen 1141
  2. Leevi Lintukanto 1104
  3. Robin Sario 1091
  4. Toni Lähteenmäki 1058
  5. Matias Salonen 1038
  6. Henri Tuomaala 1029

Toni Lähteenmäen sijoitukset

22.–23.05. Alastaro (5–13–6)
12.–13.06. Botniaring (6–7–6)
07.–08.08. Pärnu, Viro (2–6)
21.–22.08. Kemora (6–6)
12.–13.09. Kymiring (3–4–7)

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 7/2026