Hyppää pääsisältöön
Kuva
Lancia Kuva: Lancia

Vahvistus huhuille - tältä näyttää Lancian uusi Rally2-auto

Teksti
Kuvat
11.9.2025

Lancia on vahvistanut huhut, joiden mukaan se olisi valmistamassa Rally2-autoa. Lancian omistava Stellantis julkaisi autosta jo kuviakin.

Auto on nimeltään Lancia Rally2 HF Integrale.

Huhut asiasta kiihtyivät, kun moinen auto nähtiin testipuuhissa Ranskassa.

Kuva

- Uusi Lancia Ypsilon Rally2 HF Integrale tulee tekemään debyyttinsä ja tuomaan Lancian rallivoittojen legendaarisen hengen tähän päivään. Ja tämä on vasta alkua, tiedotteessa sanottiin.

Viimeisestä lauseesta voisi päätellä, että Lancia on mukana WRC2:ssa ehkä jo ensi vuonna tai WRC1:ssä vuonna 2027, kun rallin tekniset säännöt muuttuvat rajusti ja pääluokan autoista tulee hyvin lähelle samanlaisia, mitä Rally2-autot ovat nyt.

Lancia ei ole ollut mukana MM-sarjassa sitten kauden 1992. Lancia on jo homologoinut tälle kaudelle Ypsilon Rally4 HF:n, jolla on ajanut mm. Tuukka Kauppinen.

Lancialla on edelleen eniten valmistajien maailmanmestaruuksia rallin MM-sarjassa, kaikkiaan kymmenen kappaletta. Toyotalla ja Citroenilla mestaruuksia on kahdeksan, Toyotalla tämän kauden jälkeen hyvin todennäköisesti yhdeksän.

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 8/2025