Saku Purtilon MM-pistejahti jatkuu – finaalipaikka yhä tähtäimessä
Flat trackin MM-sarja jatkuu neljännellä osakilpailulla Kroatian Donji Kraljevecissä. Suomalainen Saku Purtilo on kolmessa ensimmäisessä osakilpailussa jäänyt last chance -erän jälkeen niukasti finaalin ulkopuolelle. Hän on kuitenkin todistanut kovan tasonsa, ja edellisessä osakilpailussa Teterowissa Saksassa Purtilo ajoi hienosti uransa ensimmäisen MM-erävoittonsa. Matkaan on mahtunut myös paljon epäonnea, mutta se ei ole Purtilon mieltä masentanut, vaan nuorukainen jatkaa määrätietoisesti finaalipaikan metsästystä.
Kolmen osakilpailun jälkeen sarjan kärjessä on speedwayradoilta tuttu britti Ashton Boughen 70 pisteellä. Toisena on Boughenin maanmies Tim Neave 61 pisteellä. Kolmantena oleva espanjalainen Gerard Bailo Pelegrin on niin ikään 61 pisteessä. Purtilo on kolmessa ensimmäisessä osakilpailussa kerännyt 18 pistettä ja on sarjassa sijalla 17. Erittäin tasaisessa sarjassa kaikki on vielä mahdollista, kun osakilpailuja on jäljellä seitsemän.
"Hyvillä taistelumielin lähden hakemaan finaalipaikkaa. Pyörä on laitettu edellisen osakilpailun jäljiltä kuntoon, ja kaiken pitäisi olla kaluston osalta kunnossa. Sarja on todella tiukka ja tasainen, ja kaikki on vielä hyvin omissa käsissä. Rata on miellyttävä. Kurveissa on jonkin verran doseerausta, joten ulkorataa pystyy ehkä hyödyntämään paremmin", Purtilo kommentoi.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.