Vuonna 2002 silloinen valtiotieteen lisensiaatti ja Helsingin yliopiston tutkija Heli Vaaranen kirjoitti väitöskirjaa nuorista ja liikenteestä. Hän yritti selvittää syitä ja taustoja nuorten tuhoisille auto-onnettomuuksille. Aika kirjoituksesta on paljon, mutta edelleen mietitään samoja asioita. 

Vaaranen kuitenkin kirjoitti Vauhdin Maailman numeroon kaksi jutun siitä, mistä johtuu suomalaisten menetys rallissa. Miksi suomalaiset pärjäävät tällaisessa lajissa?

Ja mehän pärjäämme edelleen, siitä hyvänä esimerkiksi Kalle Rovanperän ja Jonne Halttusen voitto Suomen MM-rallissa. 

Vaaronen kirjoitti alla olevan jutun otsikolla: 

Miksi suomalaiset ovat kovia rallikuljettajia – historian havinaa

Miksi suomalaiset ovat rallin voittajakansaa? Maailmalla toistellaan lausahdusta, jonka mukaan tarvitset suomalaisen, jos haluat voittaa. Löytyisikö suomalaisten historiasta ja luonteenlaadusta vastausta arvoitukseen?

Varhaisista matkakirjoituksista löytyy kiinnostavia kuvauksia suomalaisista. Keskiajalla kirjoittajat mainitsivat suomalaiset niin köyhiksi, että nämä elivät sillä,

mitä löysivät. Suomalaiset etsivät ja metsästivät ruokansa, eivätkä ryhtyneet maanviljelykseen samassa aikataulussa kuin eurooppalaiset veljensä. Viilettivät pitkin metsiä eläinten nahat yllään ja ripustivat pienokaiset puihin päivän ajaksi, kirjoittajat päivittelivät.

Ehkä esi-isien sotaisa menneisyys johti siihen, että ei kannattanut asettua aloilleen. Ryöstö-, sota- ja käännytysretket velloivat maata ristiin rastiin.

Ranskalaiset ja englantilaiset matkakirjoittajat 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa moittivat suomalaisia laiskuudesta, kertakaikkisen hämmästyttävästä rumuudesta ja puhumattomuudesta. Kuitenkin kirjoittajat mainitsivat suomalaisten vikkelän liikkumisen luistimilla ja suksilla, ja oudoksuivat kovaa intoa metsästykseen, mihin naiset ja miehet tasaveroisesti ottivat osaa. Siten suomalaiset harjaantuivat nopeaan liikkumiseen metsissä, kun muualla Euroopassa harjoitettiin jo maanviljelystä.

Arvelisin, että Suomenmaan kovat elinolosuhteet saivat laiskimmankin suunnittelemaan tehokkaampia pyyntikeinoja ja nopeampia menopelejä jokaiselle neljälle vuodenajalle. Kenties useinkin perhe saatettiin turvaan levottomuuksien jaloista oikeilla välineillä ja ajotaidolla.

Vuosikymmenten saatossa, yhteyksien puutteessa kukin rakentelija paranteli laitteitaan ja menopelejään omalla tahollaan kesäisen Suomen valoisina öinä, puhdetöinä. Luovuuden, rakentelun ja itse tekemisen perinne jatkui, kun erikoistuneet ammattimiehet eivät ottaneet asettuakseen Suomen pieniin kaupunkipahasiin, vaikeakulkuisten maastojen taakse.

Kun maanviljelys vihdoin kiinnitti suomalaiset paikoilleen, kansa sitoi mielikuvituksensa teknisten ratkaisujen väsymättömään kehittämiseen, työtä helpottamaan. Kiinnostusta teknisiin laitteisiin onkin pidetty raivaajakansoille tyypillisenä mentaliteettina.

Mistä vimma?

Mutta mistä muusta kuin metsästys- ja sotaretkistä tuli vimma ajaa lujaa? Ehkäpä suomalaisesta työn arvostamisesta. Lopulta suomalaiset eivät halunneet tuhrata kallista aikaa matkantekoon, kun leipä oli saatava näillä leveysasteilla maasta.

Kirkosta ja markkinoilta paluut muodostuivat kilpa-ajoiksi, joita selittelemään keksittiin mitä ihmeellisimpiä taikoja; esimerkiksi sen, että voittajan karja menestyisi tulevana vuonna.

Myös kovan työtaakan alla kasvaneet nuoret käyttivät vähäisenkin vapaa-aikansa kilvoitteluun nopeudessa ja hevosella ajossa. Se oli nuorista niin mukavaa, että joskus lainattiin luvatta talojen työhevosia öisiin kilpa-ajoihin, ja palautettiin väsyneet eläimet aamutuimaan laitumilleen.

Jotkut nuoret osaavat peltihevosen lainaamisen ja palauttamisen taidon vieläkin. Näyttäisi siltä, että suomalainen on aina viihtynyt liikkeessä. Hän on halunnut laskea kilpaa koskea, taiteilla tukin päällä ja viilettää lumella, hiekalla, vedessä ja roudassa sääolosuhteisiin sopivilla välineillä. Kun kansan mentaliteettiin vielä lisätään läheisestä luontosuhteesta kumpuava sisu, saattavat rallimestarin ainekset hyvinkin olla koolla.

Muuan espanjalainen pääkonsuli Ganivet kirjoitti matkaraporttiinsa esi-isistämme näin: ”Suomalainen on tyyni aina epätoivoiseksi tekevään äärimmäisyyteen asti, mutta hänellä on pomminkestävä sitkeys.”

Ehkä viisisataavuotinen sodankäynti Ruotsin vallan alaisuudessa jätti kansakunnan muistiin ajatuksen siitä, että sitkeyden lisäksi taito, rohkeus ja nopea liikkuminen ovat tärkeitä selviytymiskeinoja.

Tällä sitkeydellä sitten selviydyttiinkin monesta kiperästä tilanteesta. Syntyi myytti suomalaisesta miehestä, joka kykeni nopeudellaan ja luovuudellaan saavuttamaan kunniaa ja voittamaan toiset. Sankarimyytti ruokkii lopulta itse itseään: mikäpä sukupolvi haluaisi olla edellistä huonompi.

Kaupungistuttuaankin suomalaiset ovat pitäneet yhteytensä maaseutuun, joka antaa tilaa ja mahdollisuudet toteuttaa näitä ikivanhoja kilvoittelun taitoja.

Näin suomalainen rallikuljettaja toteuttaa itseään. Hän kilpailee, tekee ennätyksiä ja selvittää eteensä tulevat esteet aivan kun esi-isänsäkin. Kenraali Airon sanoin: ”ei hyvää miestä pidä pitkillä puheilla pilata.” Teot puhuvat puolestaan. Ilmankos lajissa on meille jotakin erityisen tutun oloista.