Hyppää pääsisältöön
Kuva
Toyota rally2

FIA myllää kriisiytyvää rallin MM-sarjaa uuteen uskoon: ”Rakennamme koko rallipyramidin uusiksi”

Teksti
9.5.2025

Rallin MM-sarja on kriisissä jo nyt. Vielä suuremmassa kriisissä se on, jos Hyundai jää pois, kuten on hyvin mahdollista. Silloin tehdastiimeistä jäljelle jäisi vain Toyota. Mikä sarja se sellainen olisi, kun nytkin uskottavuus on kovalla koetuksella.

FIA onkin tarttunut isolla kouralla lajiin, ja kaudelle 2027 on luvassa isoja uudistuksia. Tekniset säännöt ovat jo viittä vaile valmiit, ne menevät FIA:n Maailman moottoriurheiluneuvoston käsittelyyn kesäkuussa.

Uusia WRC27-sääntöjen yksityiskohtia tarkennettiin vielä torstaina WRC-komission kokouksessa. Eniten on väännetty korirakenteesta, moottorin ohjausjärjestelmästä ja elektroniikasta.

Suurin muutos on se, että näillä näkymin autojen kattohinta tulee olemaan 345 000 euroa, nyt se huitelee miljoonan euron tietämillä. Tällä pyritään houkuttelemaan mukaan uusia valmistajia ja asiakastiimejä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tulevat autot ovat hyvin lähellä nykyisiä Rally2-autoja, mutta tietyillä parannuksilla suorituskyky pyritään pitämään mahdollisimman lähellä nykyisiä Rally1-autoja. Rungon rakentamisesta ja korimalleista tulee vapaata.

Tarkoitus on ajaa pelkästään polttomoottoriautoilla, mutta juuri Hyundai on esittänyt huolensa tästä. Se haluaisi, että autoissa olisi enemmän tulevaisuuden tieliikenneautojen teknologiaa.

Sääntöjen tarkennuksia viimeistellään parhaillaan ja ne esitetään WRC-komissiolle ennen kuin ne lähetetään hyväksyttäväksi Maailman moottoriurheiluneuvostolle Macaossa ensi kuussa. 

WRC-komissio ilmoitti myös suunnitelmistaan parantaa rallien aikatauluja ja vähentää työntekijöihin kohdistuvaa kuormitusta jo ensi kaudesta alkaen. Rallien aikataulut siis todennäköisesti tulevat muuttumaan. Vahva oletus on, että kisapäivät tiivistyvät.

FIA:n tekninen johtaja Xavier Mestelan Pinon tarkentaa kehityskulkua.

- Tulemme rakentamaan uusiksi koko rallipyramidin. Rally1 katoaa, joten kaikki on suunniteltava uudelleen. Ehkä pääluokan jälkeen tulee Rally3 pienillä uudistuksilla. Meidän on oltava hyvin nopeita uudistusten kanssa.

Moottoriurheilun sähköistyminen on ollut iso puheenaihe. Formuloihin perustettiin jo vuonna 2014 täyssähköinen Formula E, mutta se ei ole saavuttanut suurta suosiota. Kaudella 2022 rallicrossin MM-sarja sähköistyi myös, mutta jo viime kaudella sarjassa sai ajaa sekä täyssähkö- että polttomoottoriautoilla.

- Meillä olisi jo mahdollisuus homologoida täyssähköinen Rally5-paketti, mutta se on suoraan sanottuna aika kallis. Pitää ottaa huomioon myös fanien näkökulma. He haluavat ääntä, ja me haluamme tehdä heille hyvän shown. En usko, että täyssähköistyminen sopii rallille tänä päivänä. Ehkä kymmenen vuoden päästä, mutta ei nyt, Mestelan Pinon sanoi.

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 2/2025