Hyppää pääsisältöön
Kuva
Korhola_Fabrizio Buraglio

Benjamin Korholan ja Kristian Temosen ensimmäinen kilpailu uudella autolla päättyi rumpuun

5.5.2025

Benjamin Korholan ja Kristian Temosen ensimmäinen kilpailu uudella Toyota GR Yaris Rally2 -autolla sai epäonnisen lopun, kun suomalaiskaksikko joutui keskeyttämään Rally Adriaticon toisella erikoiskokeella ulosajon seurauksena. Kyseessä oli kauden kolmas osakilpailu Italian sorasarjassa.

Kilpailuviikonloppu käynnistyi lauantaina vapaalla harjoituksella ja sitä seuranneella aika-ajolla, jossa Korhola ja Temonen ajoivat neljänneksi nopeimman ajan. Eroa pohja-aikaan, jonka kellotti italialaiskuljettaja Battistolli, kertyi vain 0,3 sekuntia.

– Aika-ajo ei sujunut aivan optimaalisesti, mutta aika oli silti vain 0,3 sekuntia kärjestä. Uusi autokin tuntui hyvältä, vaikka omaa ajotyyliä täytyy vielä hieman mukauttaa. Fiilis on luottavainen ja uskon, että meillä on mahdollisuus taistella kärkisijoista, Korhola kommentoi lauantai-iltana.

Varsinainen kilpailu alkoi sunnuntaina ja edessä oli yhdeksän erikoiskoetta. Kisa sai kuitenkin haastavan alun, kun ensimmäisellä erikoiskokeella näkyvyyttä heikensi voimakas pöly.

– Valitettavasti ralli ei sujunut suunnitellusti. Jo avauspätkällä oli niin paljon pölyä, ettei nähnyt oikein mitään. Lähdimme erikoiskokeelle yhden minuutin lähtövälillä, kun suurin osa muista kilpailijoista sai kahden minuutin välin, Korhola kertoo.

Suomalaiskaksikon osalta kilpailu päättyi toisella erikoiskokeella ulosajoon.

– Noin kahden kilometrin kohdalla tuli vasen, joka osoittautui paljon liukkaammaksi kuin olin ajatellut. Auto lähti luisuun ja mutka valui vähän leveäksi. Perä osui rummun päähän sen verran voimakkaasti, että autoon tuli niin pahoja vaurioita, ettei päästy enää jatkamaan, Korhola summaa. 

– Ei ollut meidän aikamme parrasvaloissa. Vuoden ollaan oltu ajollisesti valmiina ja viimeinen 3 kuukautta tekemisen taso on ollut niin korkea, että pettymys tämä on. Ennenkaikkea pojille, mutta aikamme tulee vielä. Kiitos kaikille teille, jotka kuljette tätä tällä hetkellä töyssyistä matkaa kanssamme. Se onnistuminen tuntuu sitten joltain erityiseltä, kiitos, tiimipäällikkö Kimmo Koivunen sanoi.

Seuraava kisa, asfalttiosakilpailu Targa Florio, ajetaan jo tulevana viikonloppuna 9.–10. toukokuuta Palermossa, Sisiliassa. Autona toimii tuttu Hyundai i20 N, mutta kartanlukijaksi hyppää Patric Öhman. 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 2/2025