Ensimmäiseksi kilpa-autokseen Mikko Kozarowitzky osti Formula Veemaxin Johan ”Wille” von Willebrandilta.
”Auto maksoi 4000 markkaa, mutta pystyin maksamaan ”Willelle” vain tonnin. Hän oli romuttanut Veemaxinsa ja ”Willen” äiti halusi, että poika myisi autonsa ja lopettaisi. Se oli minun onneni. Sain kaupan päälle peräkärryn sekä pitää autoa hänen tallissaan ensimmäiseen kisaan asti.”

”Myin auton kauden lopussa 6000 markalla, joten sain maksettua ”Willelle” loput 3000 markkaa. Se, että sain autosta niin hyvän hinnan, oli Leif ”Honda” Virtasen ja Aimo ”Aikku” Virtasen ansiota, jotka virittivät Volkkarin konetta.”

Seuraavalle kaudelle BP Suomi rahoitti Kozarowitzkylle uuden Veemaxin, mutta autossa ei ollut moottoria.
”Seppo Pitkäsellä oli kaksi hyvää moottoria. Hän lainasi jokaiseen kisaan minulle moottorin. Monesti vaihdoimme koneita, kun hän väitti moottoriani nopeammaksi. Seppo tosin painoi minua 40 kiloa enemmän, joten sekin taisi vaikuttaa.”

Eurooppaan

Loppukesästä 1969 kolmikko Pitkänen, Lasse ”Sirnoo” Sirviö ja Kozarowitzky päättivät lähteä Eurooppaan. Mekaanikoiksi lupautuivat Esko ”Lumppari” Lumisalo ja Pertti ”Koro” Kukkonen. Syytä lähdölle Kozarowitzky ei osaa sanoa.
”Luultavasti kaikki halusimme pois jonnekin tyttöystävien tai vaimojen luota. En usko, että Lasse tai Seppo ajatteli mitään kansainvälistä uraa siinä kohtaa. En minäkään.”

Ennen lähtöä oli pieni ongelma.
””Koron” tyttöystävä oli raskaana, eikä hän saanut appivanhemmilta lupaa lähteä. Pidettiin palaveri ja johtaja ”Sirnoo” puku päällä sekä apulaisjohtaja Pitkänen menivät appivanhempien luo neuvottelemaan.”

Lopulta lähtölupa heltisi, kun neuvottelukunta ”lupasi ja vannoi”, että Kukkonen tulee takaisin ja menee naimisiin heidän tyttärensä kanssa. Näin myös tapahtui.

Pitkänen rahoitti kuljetusauton, joka ristittiin Hennaksi. Kaksi kilpa-autoista mahtui kyytiin ja yhtä vedettiin kärryssä. Ensimmäinen kohde oli Saksan Nürburgring, joka oli kolmikosta vielä kokemattomalle Kozarowitzkylle haastava.
”Se oli vaikea rata. En ollut koskaan ajanut kartingia, eikä minulla ollut tarvittavaa tietämystä siihen aikaan. En muista kuka meistä oli paras. Mutta tulokset eivät olleet huippuluokkaa.”

”Parhaiten on jäänyt mieleen, että joku katsoja grillasi Flugplatzin kohdalla ja makkaran haju tuli autoon. Ajattelin, että ei perkule, mikähän homma tämä oikein on”, Kozarowitzky naurahtaa.

Yllätysvoitto

Kisan jälkeen Hennan nokka suunnattiin kohti Englantia ja Thruxtonin lentokenttärataa.
”Siellä teltta pystyyn ja ratakävely. Se oli aika helppo rata oppia. Aivan toista luokkaa Nürburgringiin verrattuna.”

Kisaan oli paljon osanottajia, eikä jälki-ilmoittautunut Kozarowitzky saanut starttilupaa.
”Seppo sekä Lasse olivat heti nopeita. Heillä oli niin sanotusti enemmän nimeä, joten he pääsivät mukaan. Onneksi, jos niin saa sanoa, eräs belgialainen romutti ajokkinsa ensimmäisissä treeneissä ja pääsin mukaan seuraaviin harjoituksiin. Aika-ajoissa olin muistaakseni viiden nopeimman joukossa.”

Kisa sujui kolmikolta loistavasti. Kozarowitzky voitti, Sirviö oli toinen ja Pitkänen kuudes.
”Voitto tuli täysin yllätyksenä. Minulla oli sellainen tunne, että olin suhteellisen nopea kuski, muttei missään nimessä sellaista tunnetta, että menen Thruxtoniin ja voitan. Voitto oli suomalaisille ensimmäinen Formula Vee -kisoista Skandinavian ulkopuolella. Ja se, että Lasse tuli vielä toiseksi. Se oli huippu juttu.”

”Paikallisessa moottoriurheilulehdessä – Autosportissa tai Motoring Newsissä – oli juttu meistä. Siinä sanottiin, että suomalaisista kuullaan tulevaisuudessa. Oli yllätys niillekin, että jostain härmästä tulee kavereita, jotka olivat kuin toisesta maailmasta.”

Voitosta tuli palkintorahaa ja Sirviön kakkossija merkitsi lisää rahaa. Kun kyse oli nuorista miehistä, raha poltteli taskussa.
”Otimme suunnaksi Lontoon. Matkalla huomasimme, että peräkärrymme pyrki ohittamaan meitä. Vetokoukku oli katkennut ja peräkärry oli kiinni vain sähköjohdolla. Huippumekaanikot korjasivat vian ja matka jatkui.”

Kohteeseen saavuttiin myöhään yöllä. Yöpymispaikaksi valikoitui etelä-Lontoo, joka oli ”tosi hienoa aluetta”.
”Kun ”lordit” menivät aamulla töihin ja näkivät meidän heräilevän teltasta, katse oli, että miltä hemmetin planeetalta nuo ovat tulleet.”

”Pidettiin tosi hauskaa Lontoossa pari päivää ja sitten kotiin. Lompakko oli aivan yhtä tyhjä kuin ennen reissua. Mutta hauskaa oli”, Kozarowitzky virnistää.

Ammattilaiseksi

1969 syyskuussa Kozarowitzky sai Matti Lammiselta testattavakseen Tecno F3:n. Lamminen oli vuokrannut Freddy Kottulinskylta Lotuksen Ahveniston kisoihin.
””Aikku” Virtanen tunsi Lammisen mekaanikon, mutta meillä ei ollut penniäkään rahaa. Jotenkuten saimme Tecnon testattavaksemme Keimolaan ennen Ahvenistoa. En ollut aiemmin ajanut F3:sta, enkä tiennyt siitä sen enempää.”

”Testit sujuivat hyvin. Olimme nopeampia kuin Lamminen oli koskaan ollut sillä autolla Keimolassa.”

Ahveniston kisa oli iso tapahtuma, kuten kaikki F3-kisat silloin.
”Oli paljon hyviä kuskeja; heitä tuli Ruotsista, Englannista ja muualta. Otimme osaa, vaikkemme ymmärtäneet autosta mitään. Emme saaneet autoa edes starttaamaan, koska tulpat aina kastuivat. Freddy tuli auttamaan meitä ja varsinkin minua.”

”Pärjäsin aika-ajossa ihan hyvin, mutta enhän minä osannut lähteä viivalta sillä. Lähtö epäonnistui, kun en päässyt kunnolla liikkeelle. Muutama brittikuljettaja kolaroi takiani.”

”Pääsin seuraavaan starttiin ja nousin parhaimmillaan kolmanneksi. Eihän se mikään hyvä auto ollut ja niinpä eturipustus katkesi varikkomäessä; se oli Ronnie Petersonin vanha Tecno.”

”Freddy sanoi, että perkule Mikko, sinun pitäisi alkaa ajaa tosissaan. Hän lupasi hoitaa starttirahat ja muut; minun piti hoitaa kalusto. Siitä se lähti.”

Kozarowitzkystä tuli ammattilainen 1970, kun hän sai Wihurilta käyttöönsä F3:n.

Helppo päätös

Kozarowitzky kilpaili 1969–77 ja kolkutteli myös F1-portteja. Kahden karsiutumiseen päättyneen yrityksen jälkeen hän lopetti ajamisen. Viimeiseksi kisaksi jäi Silverstonen GP:n esikarsinnat RAM-Marchilla.
”Lopetin ihan sen takia, ettei siinä ollut mitään järkeä”, hän kiteyttää.

Viritystä tulevaisuuteen kuitenkin oli. Howden Ganleylla oli Tim Schenkenin kanssa Tiga-tiimi, jolla oli F1-runko. Tarkoitus oli lähteä mukaan kaudelle 1978.
”He halusivat tehdä F1:n Euroopan kisoihin; silloin pystyi ajamaan vain osan kisoista. Meillä oli puolet budjetista kasassa, mutta siihen se tyrehtyi. Silloin ajattelin, että nyt lopetan.”

”Muistan, kun olin tehnyt päätöksen lopettamisesta. Olin matkalla Amsterdamiin. Minun piti allekirjoittaa sopimus Fred Opertin kanssa F2- ja Formula Atlantic -sarjoista. Tapaamisessa oli myös Chevronin tiimipäällikkö Paul Owens.”

”Totesin heille, että sorry, mä lopetan. Päätös oli helppo pitää. Viiteen vuoteen en edes katsonut autourheilua.”

Lyhyttä, mutta värikästä uraansa Kozarowitzky muistelee lämmöllä.
”Olen aina katsonut taaksepäin hyvillä mielin. Ikävä kyllä Seppo ja Lasse ovat jo poistuneet tästä maailmasta. He olivat todella hyviä kavereita ja aina oli hauskaa.”

Juttu on julkaistu Vauhdin Maailmassa vuonna 2022.