Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kalle Rovanperä (Red Bull)

Kalle Rovanperä tunnustaa: ”Eniten pelkään häviämistä”

Teksti
23.12.2025

Kalle Rovanperä jutustelee pitkään entisen rallikuskin ja nykyisen valmentajan Kristian Sohlbergin You Tube -haastattelussa. Yksi teemoista on pelko.

”Tietty jossain Montessa, jos tulee tietoa, että osa teistä on jäässä, niin se on vähän pelottanut. Se ei ole enää kivaa rallin ajamista. Mutta eniten minua on aina on pelottanut häviäminen, en halua koskaan hävitä. Se on myös ajanut minua eteenpäin”, ralliuransa ainakin toistaiseksi lopettanut Rovanperä kertoo.

Se palaako hän joskus vielä vakituisesti ajamaan rallia, ei selviä. Sitä tuskin kukaan tietää. 

”Panostan nyt täysin rataan ja käännän kaikki nämä kortit. Jos menen vielä takaisin ajamaan Rally1:stä, se tarkoittaa, että olisin epäonnistunut tässä rataprojektissa. Mutta näen toki itseni joskus fiilistelemässä vielä muutaman kisan Rally1:llä.”

Yksi syy Rovanperän lopettamiselle oli se, ettei ajaminen ollut enää kivaa. Uudet Hankookin renkaat vaikuttivat paljon. 

”Esimerkiksi Ruotsin rallissa tiesin kyllä, kuinka pitäisi muuttaa ajotyyliä renkaiden kanssa, mutta olen niin itsepäinen, etten halunnut tehdä sitä. Yritin ajaa edelleen nätisti. Katsoimme Elfyn Evansin ajamista siellä videolta ja se oli ihan hirveän näköistä soutamista. Sanoinkin insinöörilleni, etten halua ajaa tuolla tavalla. Mietin, että jos auto ei käänny niin se ei käänny, mutta noin ei pidä ralliautolla ajaa. Koko alkukauden yritimme säädöillä saada autoa sellaiseksi, että se alkaisi totella rattia. Eihän se sitten onnistunut. En kuitenkaan halunnut ajaa sillä tavalla”, Rovanperä kertoo.

Ajatus siirtyä muihin lajeihin alkoi kypsyä vuonna 2023 toisen maailmanmestaruuden jälkeen.

”Fiilis rallia kohtaan muuttui. Toisen mestaruuden jälkeen tuntui, että rallissa on saavuttanut jo ne kaikki tärkeimmät asiat. Ajamisesta nautin aina, mutta pitkistä nuottipäivistä ja videoiden katselemisista en enää nauttinut. Kaikki muu kuin ajaminen alkoi ehkä maistua puulle. 2024 pääsin fiilistelemään rata-ajoa Porschella. Siitä jäi hyvä ja kiinnostava fiilis. Haluan oppia ajamaan radalla, ja Toyotalta tuli mielenkiintoinen idea Super Formuloista. Päätös ei ollut helppo, mutta tiesin jotenkin, kuinka tässä tulisi käymään. Ei siitä voinut kieltäytyä, kun Toyota sitä tarjosi.”

Japanin Super Formula -sarja alkaa keväällä. Testeissä Rovanperä ehti ajaa vain jokusen kierroksen ennen terveysmurheita. Silti autosta jäi melko selkeä kuva.

”Onhan se ihan törkeän siisti auto, paljon kevyempi, jos vertaa F2-autoon. Pitoa on paljon paremmin ja renkaat ovat paljon paremmat. Se on niin lähellä ultimaattista kilpa-autoa, mitä pääsee. Makea auto ajaa.”

Fysiikka kuntoon

Rovanperän mukaan formuloiden suurin haaste on fysiikan saaminen kuntoon.

”Alkuun varmasti fyysinen puoli. Itse ajamisessa en koe ongelmaa, kunhan vain pääsen ajamaan enemmän. G-voimien kanssa on toki haasteensa, se on niin erilainen kuin ralliauto. Formula-autolla keho on tavallaan fyysisesti osa sitä autoa ja ajamista. Siihen totutteleminen ottaa aikaa. Kylmiltään aika rajun tuntuista hommaa.”

Kyse ei ole pelkästään siitä, että niska joutuu koville G-voimien takia.

”Se on myös käsille yllättävän raskasta. Olen tottunut ralliautossa, että ratti on kevyt. Nyt se ei enää sitä ole. Sen kanssa joutuu tavallaan taistelemaan sitä autoa ja sen aerodynamiikkaa vastaan. Onneksi Super Formulassa on ohjaustehostin, mutta kyllä sekin käsiin tuntuu, kun roikut ohjaamossa G-voimia vastaan.”

Hän ei oikein itsekään tiedä, miksi Toyota päätti tarjota hänelle formulamahdollisuutta, mutta Rovanperä pyrkii ottamaan siitä kaiken irti.

”Monet lahjakkaat koko ikänsä rataa ajaneet junnutkaan eivät saa tällaista mahdollisuutta. Ajattelin, että pakkohan se sauma on käyttää ja kokeilla. En tiedä itsekään, mikä visio tässä on Toyotalla taustalla, kun he ovat valmiit panostamaan tähän niin paljon. Omat tavoitteet varmaan kauden aikana muuttuvat sitten, kun oikeasti näkee, mihin tässä voi pystyä. Kun vain fysiikan saa siihen kuntoon, että pystyy ajamaan pitkiä kisoja, niin uskon ajotaitojeni riittävän.”

F1 on unelma, ei tavoite

Toyotasta tuli ensi kaudeksi myös F1-tiimi Haasin nimisponsori, nimi kuuluu nyt TGR Haas. Rovanperä toppuuttelee kuitenkin F1-puheita.

”Ei mitään F1-kuviota voi vielä miettiä, vaikka varmaan kaikki muut ajattelee niin. Kaikki riippuu siitä, miten itse kehittyy ja mitä tuloksia ajaa. Pitää tehdä todella kovaa tulosta ja olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Katsellaan pari seuraavaa vuotta, millaisia steppejä pystyn ottamaan. Isona unelmana ja motivaattorina voi toki olla se, että joskus taistelisi F1-mestaruudesta. Mutta se on todella pitkä tie. En mieti sitä vielä liikaa.”

Rata-autoilu ylipäätään kiinnostaa, joten muutkin sarjat kuten WEC, IMSA tai LeMans kiinnostavat.

”Totta kai kiinnostaa. Meni tämä formula nyt sitten, miten meni. Tästä saa nyt tosi hyvää ratakokemusta, minkä pohjalta on hyvä lähteä ajamaan mitä vain, jos niikseen on. Olisi se mahtava ajaa jotain Le Mansia joskus, mutta sitä ehtii tehdä myöhemminkin.”

Rovanperällä on jo oma endurotiimi, mihin hän ei omien sanojensa mukaan joudu kuitenkaan käyttämään omaa aikaansa. Olisiko oma rallitiimi joskus mahdollinen?

”Kyselyitä on jonkin verran tullut, mutta ei tässä vaiheessa uraa ole mitään mahdollisuutta lähteä mukaan. Ei ole rahkeita antaa aikaa ja resursseja tällä hetkellä.”

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 10/2025