Hyppää pääsisältöön
Kuva
Aatola
Vilho Aatola. Kuva: Tommi Aatola.

16-vuotias Vilho Aatola starttasi amerikan formulauransa – Paras tulokas ja nopein oman tiimin kuljettaja: “Oli opettavaiset kolme päivää”

10.2.2025

Turkulainen Vilho Aatola, 16, on juuri viimeistellyt ensimmäisen USF Juniors -formulakisansa Floridan Homestead-Miami Speedwayllä. Kyseessä on yhteensä kuuden osakilpailun talvisarja, YACademy Winter Series, joista kolme ajettiin nyt viikonloppuna. Viikonloppuun osallistui yhteensä 24 kuljettajaa. Aatolan tiiminä toimi Jay Howard Driver Development, joka ajatti neljää kuljettajaa.

– Oli opettavaiset kolme päivää. Perjantaina ja lauantaiaamupäivällä testattiin sekä säädettiin autoa, lauantai-iltapäivällä oli aika-ajo sekä ensimmäinen osakilpailu. Sunnuntaina ajettiin kaksi osakilpailua. Vaikka kävimme testaamassa Homesteadissa jo joulukuussa, silloin ajoimme eri rataprofiililla, joka ei sisältänyt puolikasta ovaalia ja tämä tuli minulle uutena kokemuksena, kertoo Aatola viikonlopun kulusta.

Kuva
kuva: YACademy.

Indy Junior Akatemian perustaja Tero Palmroth oli tyytyväinen suojattinsa tekemiseen.

– Vilho osoitti kypsää ajamista, ottaen kierros kierrokselta lisää tuntumaa autoon. Meillä on tässä todellinen kilpakuljettaja, joka osoitti ottavansa nopeasti muun muassa erittäin nopean ovaaliosuuden haltuun, eikä hötkyillyt turhia kilpatilanteissa. Huippunopeus radalla oli 225 kilometriä tunnissa ja näissä vauhdeissa pitää pitää pää kylmänä, kuten Vilho teki.

Aika-ajoissa Aatola sijoittui kymmenenneksi, joka oli ensikertalaiselta hyvä suoritus. Osakilpailuissa ajettiin kahdeksantoista kierrosta, joka oli ajallisesti noin kolmenkymmenen minuutin kilpailu. Miami helli erittäin lämpimällä säällä, lähes kolmekymmentä astetta, joten suomalaisen kuljettajan tuli ottaa huomioon myös sääolosuhteet kisapäivien aikana.

Race 1

Ensimmäiseen osakilpailuun Aatola starttasi ruudusta kymmenen, mutta lentävässä lähdössä oli vielä harjoiteltavaa ja Aatola tippui ensimmäisten kierrosten aikana sijalle 15. Turkulainen ei kuitenkaan antanut periksi, vaan nousi pikkuhiljaa ja ylitti lopulta maaliviivan sijalla kahdeksan.

Race 2

Toiseen osakilpailuun startattiin aika-ajon perusteella kymppiruudusta ja tällä kertaa Aatola oli lähdössä valppaana nousten kahdeksanneksi. Vauhti oli muuten kohdillaan, mutta perä luisti hieman tärkeissä mutkissa, eikä Aatola saanut ovaaliosuudelle riittävän hyvää ulostuloa. Pikku hiljaa takaa tuleva joukko saavutti Aatolan ja lopullinen tulos toisesta osakilpailusta kahdestoista.

Race 3

Kolmanteen osakilpailuun lähdettiin kahden aiemman kilpailun tulosten perusteella. Aatolan lähtöpaikka oli yhdeksäs. Hän oli selvästi päättänyt ottaa heti hyvän lähdön ja näin tapahtuikin, sillä parin ensimmäisen mutkan jälkeen Aatola oli sijalla kuusi. Kun hän oli neulansilmässä ohittamassa viidentenä olevaa, leikkasi neljäntenä ollut oven kiinni Aatolan nenän edestä ja etusiipi sai osumaa tilanteessa. Aatola pystyi kuitenkin jatkamaan kisaa ja säilytti viidennen sijansa. Nyt kisassa alkoi tapahtua ja ulosajojen takia radalle tuli turva-auto. Tällöin tiimi otti Aatolan sisään ja vaihtoi uuden etusiiven. Tämä tiputti Aatolan viimeiselle sijalle. Tämän jälkeen nähtiin vielä kaksi punaista lippua, kun ensimmäisessä uusintalähdössä nähtiin heti kolmen auton kolari. Aatola pääsi väistämään kolarit ja aloitti nousun kohti kärkeä. Lopulta Aatola nousi viimeiseltä sijalta kymmenenneksi.

Aatolan debyyttikisat olivat juuri sitä mitä lähdettiin hakemaan: kokemusta kilvanajosta, monipuolisia tilanteita, tiimin kanssa yhdessä toimimista ja ehjää suorittamista. Aatola oli jokaisessa kisassa parhaiten sijoittunut formulatulokas sekä tiiminsä paras kuljettaja.

Seuraavaksi Aatola suuntaa kohti New Orleansia, jossa NOLA Motorsport Parkissa ajetaan seuraavat kolme osakilpailua 12.-13.2.2025.

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 1/2025