Kahden auton viikonlopusta tuli Janne Viitikolle yhtä aikaa onnistuminen ja katastrofi
Juvalainen Janne Viitikko, 33, koki tapahtumarikkaan viikonlopun rallicrossin SM-sarjan avausosakilpailussa Hyvinkäällä. Viitikko kilpaili kahdessa eri luokassa: autokrossissa Porschella sekä 2WD RX -luokassa Toyota Corollalla. Päivän parhaaksi tulokseksi jäi 2WD RX -luokan kolmas sija.
”Kyllähän ne päällimmäiset ajatukset ovat, että harmittaa ihan pakolla. Aamupäivä meni kuitenkin hyvin ja finaalissa tuli sitten pikku virheitä”, Viitikko summasi.
Finaalin ratkaisuhetket lähtivät liikkeelle yhdestä leveäksi menneestä tilanteesta.
”Omia ajovirheitä ne olivat. Kerran meni leveäksi, niin siitä se alkoi sitten. Sen jälkeen tuli vähän kaiken näköistä”, Viitikko kertoi.
”Kyllähän sitä kirkkainta lähdettiin hakemaan. Mutta pääsin kuitenkin podiumille kiinni, ja se on aina hyvä juttu. Koitetaan sitten Kouvolassa korkeammalle korokkeelle”, hän sanoi.
Viitikko joutui tekemään viime hetken muutoksen kalustoon, kun alkuperäisen Datsun Finn -projektin kanssa päätettiin torstai-iltana keskeyttää kilpailusuunnitelmat. Viitikko starttasi Hyvinkään 2WD RX-luokkaan aiemmin tutuksi tulleella Poikkimäki Racingin Toyota Corollalla.
Autokrossi-luokassa Janne Viitikon viikonloppu oli lähes jatkuvaa vastoinkäymisten sarjaa. Porsche kärsi useista teknisistä ongelmista jo perjantain harjoituksista lähtien.
”Sehän oli ihan katastrofi koko homma. Ei mitään muuta kuin pelkkiä ongelmia. Kytkin luisti ja vakaaja oli poikki. Sitten saatiin niitä korjattua ja ajattelin, että nyt auto tuntuu hyvältä”, Viitikko totesi.
Kilpailupäivän aikana ongelmat kuitenkin jatkuivat. Ensimmäisessä alkuerässä lähtötilanne meni sekaisin lähtövalojen vuoksi, toisessa alkuerässä vaihdekeppi katkesi ja kolmannessa kilpailu päättyi keskeytykseen osuman jälkeen. B-finaalissa antautui vaihdelaatikko.
”Vaihdelaatikko särkyi B-finaalin kärjestä. Harmittaahan se, koska vauhti oli kyllä kohdillaan heti kun auto rupesi toimimaan”, Viitikko sanoi.
Janne Viitikko kertoo, että Porschen suurimmaksi murheeksi ovat muodostuneet vaihdelaatikot, joiden kestävyys ei riitä auton nykyiseen suorituskykyyn.
”Varmaan siellä alkaa olla vähän liikaa tehoa noin vanhalle laatikolle. Ei sitä ole suunniteltu tuollaiseen käyttöön”, Viitikko arvioi.
Tallissa odotetaan parhaillaan uutta sekventiaalivaihteistoa, jonka toimitus on viivästynyt kuukausia. Alun perin sen piti olla Suomessa tammikuussa.
”Joka kerta sieltä tulee joku uusi selitys. On työstökone rikki tai materiaalia ei tule. Tosi huonoja ovat vastaamaan mihinkään”, Viitikko huokaisi.
2WD RX-luokan lopputulokset, Hyvinkää 16.5.2026
1. Valtteri Koski - Ford
Fiesta
2.
Joonas Juupajärvi - Ford Fiesta
3.
Janne Viitikko - Toyota Corolla
4.
Riku Mikkonen - BMW M3
5.
Christian Jensen - Ford Escort
6.
Mikael Uitto - Toyota Corolla
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.