Janne Viitikko hallitsi Härmässä – kaksi voittoa putkeen nosti mestarisuosikiksi
Janne Viitikon vahva vire rallicrossin SM-sarjan 2WD RX -luokassa sai jatkoa Kalmookankaan radalla Härmässä. 33-vuotias juvalainen nappasi Kouvolan jälkeen myös Härmästä voiton ja samalla täydet SM-pisteet. Täysi pistepotti kasvatti samalla eroa pahimpiin mestaruuskilpailijoihin, sillä SM-taistelussa mukana olevat Valtteri Koski sijoittui viidenneksi ja Joonas Juupajärvi kuudenneksi.
"Kyllä tämä helpottaa tilannetta aika paljon. Pistetilanne muuttui nyt aika rajusti, kun pahimmat haastajat eivät olleet mukana kärkikahinoissa eivätkä saaneet alkueräpisteitä. Niille tuli huono kilpailu tähän kohtaan, joten oma tilanne näyttää nyt paljon paremmalta", Viitikko summasi.
Härmän kilpailussa olosuhteet vaihtelivat päivän aikana rajusti. Aurinkoista aamua seurasi voimakkaiden sadekuurojen sarja, ja erityisesti radan kunto muuttui lähdöstä toiseen paljon. Viitikko onnistui erityisesti sadekelin lähdöissä, kuten jo Kouvolassakin.
"Ne lähtivät ihan samalla tavalla kuin Kouvolassa. Oikeastaan vasta viimeisessä märän kelin lähdössä meinasi tulla pieni epäonnistuminen. Rata alkoi jo vähän kuivua, ja laitettiin alle uudet renkaat. En tiedä, vaikuttiko se, mutta jouduin vähän nostamaan kierroksia."
Kilpailun ainoa suurempi virhe nähtiin vapaissa harjoituksissa, kun Viitikon auto pyörähti radalla.
"Varmaan tuli vähän huono ajolinja siihen mutaan, ja auto lähti aika rajusti pyörähtämään. Onneksi mitään ei sattunut", Viitikko naurahtaa.
Rengasruletti päänvaivana
Lukuun ottamatta harjoitusten pyörähdystä Janne Viitikko kuvailee viikonloppua täydelliseksi.
"Oli täydellinen viikonloppu. Suurin murhe oli koko ajan vain se, mitkä renkaat laitetaan alle. Onneksi keli oli aina juuri ennen lähtöä niin selvä, että oikea rengasvalinta oli helppo tehdä."
Kaksi peräkkäistä voittoa on nostanut Viitikon vahvasti mukaan taisteluun 2WD RX -luokan Suomen mestaruudesta. Vaikka pistetilanne näyttää aiempaa valoisammalta, kokenut kuljettaja tietää kauden olevan vielä pitkä.
Seuraavaksi SM-sarja suuntaa Ouluun, jossa Viitikko jatkaa mestaruustaistoa Toyota Corollalla. Ennen kilpailua hän aikoo käydä testaamassa Datsun Finniä OuluZonen radalla.
"Corollaa ei oikeastaan tarvitse enää lähteä testaamaan, kun tiedän jo hyvin, miten se toimii. Datsunissa on vielä paljon säädettävää, joten keskityn sen kehittämiseen ennen seuraavaa kilpailua."
Lopputulokset, 2WD RX, Härmä
- Janne Viitikko
- Mikael Uitto
- Esa Ikonen
- Ari Salonen
- Valtteri Koski
- Joonas Juupajärvi
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.