Hyppää pääsisältöön
Kuva
Joonas Ylilammi. Kuva Jari Nurminen / RPF Media

17-vuotias Joonatan Ylilammi piipahti länsinaapurissa pokkaamassa voittopystin

19.8.2025

Ruotsin Västeråsin radalla ajettiin crosskartin Ruotsin mestaruussarjan neljäs osakilpailu ja samalla ajettiin myös NEZ-arvokisa eli taisteltiin pohjoismaiden mestaruudesta.

17-vuotias Joonatan Ylilammi aloitti räväkästi ja voitti kaikki alkueränsä. 

Samaan pystyi myös norjalainen Patrick Ruud.

– Alkuerien jälkeen tuli kutsu tuomariston puheille, ja siellä odotti arvonta A-finaalin lähtöpaikasta, koska olimme Ruudin kanssa tasapisteissä. Vedin arvontahatusta kakkosruudun itselleni, Ylilammi valotti käytäntöä.

- Finaalissa sain hyvän lähdön, mutta ensimmäisen hyppyrin jälkeen tuli seuraava mutka silmille ja siinä sitten mentiin rintarinnan Ruudin kanssa. Pääsin kuitenkin kärkeen ja sijoitus säilyi maaliin saakka, tyytyväinen Ylilammi kertasi.

Toiseksi ajoi Ruud ja kolmanneksi ruotsalainen Sebastien Enholm.

Pohjoismaiden mestaruus toi Ylilammin tiimille mukavan päätöksen pitkälle ulkomaan kisakaudelle.

- Tässä vaiheessa täytyy jo kiittää omaa tiimiä, huoltoa ja sponsoreita, jotka ovat mahdollistaneet kilpailemisen. Loppukesälle on mahdollisesti ohjelmassa vielä crosskartien SM-sarjan viimeinen osakilpailu Vilppulassa, Ylilammi suunnittelee.

Vilppulan SM-osakilpailu ajetaan syyskuun 13.–14. päivä.

 

CROSSKART XTREM, VÄSTERÅS:

1. Joonatan Ylilammi (FIN)

2. Patrick Ruud (NOR)

3. Sebastien Enholm (SWE)

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 8/2025