Marcus Grönholm löi päänsä pahasti ja menetti muistinsa mutta sairaalan lasku jäi mieleen: ”Se oli ihan posketon”
Marcus Grönholm ajoi 2012 rallicrossia aivan amerikkalaisen urheiluviihteen ytimessä, Los Angelesin Staples Centerin ympäristössä. Nykyinen Crypto.com Arena on NBA-seura Los Angeles Lakersin ja NHL-seura Los Angeles Kingsin kotiareena.
Grönholmin kohdalla kalifornialainen unelma oli kääntyä painajaiseksi. X-Games-kisojen harjoituksissa Grönholm osui rankasti betoniseen ratavalliin ja menetti tajuntansa.
”En oikein tiedä, mitä siinä tapahtui, sillä en muista siitä tilanteesta mitään”, Grönholm kertoo.
”Jotenkin olen ajanut sinne betoniin, jumalauta en muista siitä mitään. Taju lähti ja minut vietiin sairaalaan. Siellä sitten heräsin enkä muistanut mitään koko tilanteesta. Olin seurannassa siellä monta päivää, ettei vaan ala mikään verenvuoto aivoissa.”
Olitko teholla?
”En muista.”
Muistatko sairaalaa?
”En muista.”
On turistin kauhuklassikko joutua Amerikassa sairaalaan.
”Minulla oli onneksi vakuutus, joka oli otettu tätä kisaa ennen, ihan viime hetkellä. V***u, jos sitä ei olisi ollut! Ne hoitajat juoksi siellä koko ajan paperien kanssa kysymässä, että onko minulla vakuutus. Koko ajan ne kysyi sitä, ja olin että jees jees.”
Vaikka isku pyyhki Grönholmin muistot osin pois, vakuutushässäkkää hän ei ole unohtanut – eikä varsinkaan sairaalan laskua.
”Joo, sen mä muistan. V***u, mikä lasku sieltä tuli! Se oli ihan posketon! Se oli yli sadan tonnin sairaalareissu! Sata tuhatta, ylikin! Se meni sitten vakuutusyhtiölle. En muista miten ja kuka sen vakuutuksen mulle järjesti, se oli joku ulkomainen yhtiö, mutta onneksi meillä oli se. Itse sitä vakuutusta kyllä puuhailin”, Grönholm kertoo.
”Siellä sitten paranneltiin minua jokunen päivä, montakin päivää. Ne skannasi pääni, siellä oli joku pieni vaara, että verenvuotoa olisi tullut siitä tärähdyksestä. Nyt on helppo naureskella, että pää skannattiin, mutta mitään ei löytynyt”, rallin kaksinkertainen maailmanmestari sanoo ja naurahtaa.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.