Hyppää pääsisältöön
Historiasta tunnetaan monia keksintöjä, joihin maailma ei ollut niiden esittelyhetkellä valmis. Ensimmäiset pelkällä sähköllä kulkeneet vaunut eivät saavuttaneet suosiota 1830-luvulla, eikä Nokian 7710-puhelimen kosketusnäyttö onnistunut vakuuttamaan maailmaa vielä vuonna 2004. Myös kilpa-automaailma tuntee autoja, jotka olivat aikaansa edellä, mutta eivät saaneet syystä tai toisesta hyödynnettyä potentiaaliaan. Seuraavaksi listataan viisi aikaansa edellä ollutta kilpa-autoa.
Legendaarisen Colin McRaen veljen eli Alister McRaen poika Max ottaa askelia ralliurallaan. 20-vuotias skotti pääsee ajamaan koko kauden TRT-tiimissä Citroenin Rally2:lla Britannian mestaruussarjassa.
Jari-Matti Latvala osallistuu 8. maaliskuuta Savonlinnan SM-ralliin Toyota Yaris Rally2-autolla. Hänen kartturikseen tulee kokenut Juho Hänninen.
Tunturirallissa säväyttänyt 18-vuotias Tuukka Kauppinen ajaa Ruotsin MM-rallin WRC2-luokassa. Vastus on kova.
Yle kertoo, että lauantaina ajetussa Toivakka-rallissa olisi menehtynyt vakavassa onnettomuudessa yksi kilpailija.
Suomen MM-rallin, eli Secto Rally Finlandin reitti piirtyy vuosittain Keski-Suomen kyläteille. Kun kisaa on ajettu jo 73 kertaa, voisi kuvitella, että kaikkea on jo kokeiltu – mutta ei. Rallin reittitiimi vetää hatustaan vuodesta toiseen entistä parempia reittikokonaisuuksia ja ilolla esittelemme myös vuoden 2025 version!
Vauhdin Maailma 10/2025