Hyppää pääsisältöön
Kuva
Gwtty

Kritiikki Mohammed Ben Sulayemia vastaan kasvaa ja nyt odotetaan, että Carlos Sainz asettuisi ehdolle FIA:n puheenjohtajaksi

Teksti
Kuvat
7.5.2025

Autosport-lehti kertoo saaneensa tietoja siitä, että entinen rallin maailmanmestari Carlos Sainz Sr. harkitsisi vakavasti asettumista ehdolle FIA:n puheenjohtajaksi nykyistä puheenjohtajaa Mohammed Ben Sulayemia vastaan. 

Autosportin mukaan moottoriurheilumaailman keskeiset toimivat ovat pyytäneet Sainzia astumaan ehdolle, sillä nykyinen puheenjohtaja Mohammed Ben Sulayem saa jatkuvasti enemmän ja enemmän kritiikkiä toimistaan. 

Sainzin toivotaan asettuvan ehdolle, sillä hänen uskotaan vakauttavan FIA:n toimintaa ja tuomaan sinne positiivista asennetta. Tällä hetkellä FIA kulkee jatkuvasti myrskyn silmässä ja useita korkeita virkamiehiä on eronnut tehtävistään.

Mohammed Ben Sulayemia tutkittiin aiemmin mahdollisesta sekaantumisesta kilpailutulokseen, mutta hänet vapautettiin epäilyistä. Hän sai myös Formula 1:n lakimiehiltä virallisen huomautuksen kommenteistaan F1:n arvosta sosiaalisessa mediassa.

FIA:n puheenjohtajuudesta on ollut erilaisia huhuja jo aiemminkin ja esimerkiksi Mercedesin F1-tallipäällikkö Toto Wolffin vaimo Susie Wolff nousi tässä yhteydessä esiin, mutta nämä huhut on sittemmin ammuttu alas. 

Mielenkiintoista tässäkin tapauksessa on se, että vuonna 2023 FIA käynnisti Ben Sulayemin aloitteesta tutkinnan tallipäällikkö Toto Wolffia ja Susie Wolffia kohtaan mahdollisesta eturistiriidasta. Tutkinta vedettiin kuitenkin takaisin kahdessa päivässä, kun kaikki yhdeksän muuta tallia ilmoittivat, etteivät nähneet asiassa mitään ongelmaa. Tapauksesta on nyt vireillä oikeusjuttu FIA:ta vastaan.

FIA:n puheenjohtajaksi odotetaan ilmoittautuvan muitakin ehdokkaita lähiaikoina. 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 2/2025