Hyppää pääsisältöön
Kuva
Miro Varjonen

Motocrossin Suomen mestari Miro Varjonen uuden haasteen edessä

26.12.2025

Motocrossin Suomen mestari Miro Varjonen siirtää päähuomionsa supercrossiin, jossa hänet nähdään useissa kansainvälisissä kilpailuissa ensi kaudella. Samalla turkulainen vaihtaa Stark Varg -sähkömoottoripyörään.

SM-kultaa motocrossin MX2-luokassa vuonna 2024 juhlinut ja SM-hopealle viime kesänä MX1-luokassa sijoittunut Varjonen, 20, tekee suuren muutoksen kilpailutoimintaansa kaudelle 2026. Hän siirtyy ajamaan perinteisistä polttomoottoripyöristä ruotsalaislähtöisellä Stark Varg -sähköpyörällä merkin suomalaisen jälleenmyyjä Biketeamin tuella. Varjosen pääpaino on kansainvälisissä supercrosseissa, joissa radat sekä kilpaerät ovat motocrossia lyhempiä ja räväkämpiä. Ensimmäisenä edessä on sisäratakilpailu Hollannin Goesissa tammikuun puolivälissä ja sen jälkeen Tanskan Herningissä helmikuun alussa.

- Kokeilin Starkia ensimmäisen kerran vuonna 2023, ja huomasin jo silloin sen olevan todella hieno pyörä. Nyt voin sanoa varmasti, että siinä on huikeat ominaisuudet ja sillä on mahtava ajaa. On upeaa päästä ajamaan Starkilla ja saada samalla mielenkiintoista vaihtelua aiempaan kisaamiseeni. Pääsen tekemään asiat eri tavalla kuin ennen, Varjonen kuvailee innoissaan.

Turun Moottorikerhon Varjonen on ajanut uransa aikana lukuisia kansainvälisiä kilpailuja motocrossissa, viimeksi heinäkuussa MM-tasolla Iitin Kymiringillä. Nyt hänellä on edessään selkeästi erilainen kausi, jonka kesään mahtuu todennäköisesti Ranskan ulkoratojen supercross-sarjan osakilpailuja. Loppuvuodesta ovat vuorossa Varjosellekin tuttu, Suomen ainoa supercrosskilpailu, Tampere Supercross Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa, sekä Tallinnan supercross.

- Tykkään supercrossista enemmän kuin motocrossista, joten nyt minulla on hieno mahdollisuus keskittyä supercrossiin. Kausi on sinänsä pitkä, mutta kisamäärän suhteen oikein hyvä. Jatkan kuntoharjoittelua kuten ennenkin, ja valmentajani on usean aiemman kauden tapaan Leevi Takatalo. Raisiossa on ”luolassa” supercrossin sisärata ajotreeniä varten ja meillä on kesäksi valmiina suunnitelmat ulkoradasta.

Varjonen ei suinkaan hylkää täysin perinteistä motocrossia, sillä hänet nähdään SM-sarjan ”Triple Crown” -osakilpailuissa, joissa ajetaan kahden pitkän erän sijaan kolme lyhyttä erää. Ne muistuttavat sähäkkyytensä ansiosta supercrossia.

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 10/2025