Minun autoni – Sunbeam Imp 900 -68
Petteri Sappinen

Kuva

Jostakin syystä olen aina ollut Sunbeam-fani. Kai se on jokin aivovamma.

Ajoin 1984 ensimmäisen rallini – tietenkin Impillä. Olin silloin armeijassa ja sain lomaa osallistuakseni Hankiralliin. Kyllä me varmaan yhteensä lähemmäs tunnin kaivettiin autoa hangesta.

Tämän ralliauton on vuonna 1970 tehnyt Pekka Heino. Sinänsä jännä juttu, koska hän oli Volvolla hommissa, mutta rakensi kuitenkin Impin.

Wihuri-Autolan rallitalli teki aikoinaan yhteensä noin 50 Sunbeam Imp ”Häjyä” ykkös- ja kakkosryhmiin ja niistä noin 30 oli nimellisiä Häjyjä. Ralliautot saivat nimensä Härmän häjyt -kansantarun mukaan. ”Isontalon Antti” oli ensimmäinen ja ”Rannanjärvi” toinen. Sen jälkeen nimiä tuli kansantarusta lisää. Sieltä ”Kievarin Villekin” tulee.

Heinolta auto meni Kurrin Penalle. Hän ajoi tällä pari vuotta. Sen jälkeen Imp lähti kiertoon ja -70-luvulla tällä oli montakin kuljettajaa, sitten saman vuosikymmenen lopulla auto jäi makaamaan. Mulle auto tuli 2000-luvun alussa.

Sanotaan niin, että tein erittäin huonot kaupat, koska jouduin tekemään todella paljon koritöitä. Siihen aikaan Historic-autoilla piti olla vielä kilpailuhistoriaa. Nykyisin on paljon helpompaa, kun Historicissa käytettävän auton voi rakentaa ihan siviiliversiosta.

Kun löysin auton, kysymyksessä oli pelkkä maatunut ranka, joka oli viimeksi ollut jokkiskäytössä. Peltiosia on jouduttu vaihtamaan aika massiivisesti. Kun tämä on vielä harvinaisempi Mark II -korimalli, joita muutenkaan ei ole paljon Suomessa, osien löytämisessä oli omat haasteensa. Jos harrastaisin Fordeja, voisin hakea osat Motonetistä, mutta Sunbeamiin osia on haettu Uutta-Seelantia myöten.

Imp on käsittämättömän kallis rakentaa juuri sen vuoksi, että osia joutuu haalimaan ympäri maailmaa. Itsekin joutuu tekemään paljon. Sellaiselle, joka ei osaa itse tehdä autolle yhtään mitään, Imp on aivan väärä laite.

Englannissa ja Norjassa on jonkin verran Imp-harrastusta, myös Hollannista ja Belgiasta löytyy. Englannissa hankaluutena on se, että siellä Impeillä on ajettu alusta alkaen erilaisilla säännöillä, joten heidän käyttämänsä tekniikka on toisenlaista.

Kievarin Ville on rakennettu kakkosryhmään vuoden -72 sääntöjen mukaan. Nelosvaihteella pitkillä suorilla kone pyörii 9 700 r/min. Mitään kierrosluvun rajoitinta ei ole – ainoastaan rauta rajoittaa – joten hirveän pitkälle konetta ei uskalla kierrättää. Käyttökelpoinen kierrosalue on 6 000–8 500:n välissä.

Jotkin englantilaisten tekemät koneet ovat kiertäneet noin 12 000 kierrokseen, mutta on meilläkin ”sellainen kierroslukumittari” ollut. Huipputehoa tästä on mitattu 115 hv. Historicissa ratkaisut ovat muuten aika perinteiset. Iskareilla pystyy vähän pelaamaan ja ehkä vähän lukon tiukkuudella, vaikka sillä ei isoa merkitystä olekaan.

Tänä päivänä tekniikkahommissa on menty hieman toiseen suuntaan kuin 1970-luvulla. Kierroksilla tulee tietenkin teho, mutta ajettavuus tulee muualta. Impissä on kokoalumiininen moottori ja sen kestävyys on aina ollut vähän kyseenalaista. Tosin tällä koneella olemme nyt ajaneet neljä vuotta ja siinä ajassa se on huollettu ainoastaan 2–3 kertaa. Tässä ikäkaudessa ei ole jäähdytysongelmia, kun eturitilän alla on jäähdytin.

Ajoltaan Imp on tosi hieno, mutta toisin kuin yleensä luullaan, tämä on parhaimmillaan sellaisilla nopeilla 3- ja 4-vaihteen teillä. Moottori on pieni, vain 1 000-kuutioinen, ja tällä ajetaan samassa luokassa 1 300-kuutioisten kanssa. Kaikissa kiihdytyksissä olemme altavastaajia. Kun päästään ajamaan hyvää kyytiä koko ajan, Imp on omimmillaan. Ainakin minä uskallan silloin ajaa, kun ajaminen on vähän ratamaista suorilla linjoilla ilman suurempia liippejä.

Kun äijät ovat sisällä, painonjakautuma on aika tarkkaan 50/50. Imp on hyvin ajettava auto, ei tätä tarvitse heitellä. Tämä myös pysähtyy ja kääntyy hyvin. Siksi pidänkin isoilla teillä ajamisesta, kun voit luottaa, että auto kääntyy. Pienillä teillä väännön puutteen vuoksi tulee turpaan.”

Juttu on julkaistu Vauhdin Maailmassa 2010.