Kuva

Kirjoittaja on Vauhdin Maailman päätoimittaja.

Olemme tälläkin kaudella nähneet sen, ettei tarvitse olla nopein kuljettaja voittaakseen mestaruuden. Motocrossin kaikkein kovimmassa sarjassa, Amerikan supercrossissa kävi itse asiassa sekä pää- että pikkuluokassa juuri tällä tavalla.

Pääluokassa Cooper Webb voitti mestaruuden ja totesi heti mestaruuden varmistettua, että hän ei missään nimessä ollut sarjan nopein kuljettaja. 

– Siinä näette nuoret, koskaan ei saa antaa periksi, hän julisti. 

Webb oli tasainen, mutta riittävän nopea. Hän voitti kisoja, joten siinä mielessä mies ei ollut huono, vaan erittäin hyvä. Nopein hän ei kuitenkaan ollut, sillä Chase Sexton naputti lähes järjestäen aika-ajon pohjat, mutta jäi mestaruustaistossa hopealle. Webb oli mentaalisesti todella vahva, hän oli voittaja. 

Pienemmässä luokassa ranskalainen Tom Vialle voitti vielä vaatimattomalla tyylillä. Hän ajoi tasaisesti podiumille, kun taas nopeimmat kaverit keskittyivät ajamaan toisiaan ulos. He olivat nopeita, mutta kilkkasivat hetken hurmoksessa toisensa ulos. Näyttävää, mutta vuosien päästä vain mestarit muistetaan. 

MotoGP:ssä voi käydä samalla tavalla. Marc Marquez on kenties absoluuttisesti nopein, mutta samalla hän taistelee jokaisessa kisassa omaa heikkouttaan vastaan. Hän osaa ajaa vain limiitillä ja silloin tulee virheitä. Le Mansissa hän voitti sadekelillä, mutta sanoi lehdistötilaisuudessa, että jos hän ei olisi edellisessä kisassa mokannut, nyt olisi ollut sen vuoro. Jerezissä hän mokasi täysin omiin nimiin, joten Le Mansissa virheettömyyteen pyrkiminen soi korvissa koko ajan. 

Mestaruus voi mennä sille, joka tasaisesti ajaa podiumille, vaikkei olekaan se nopein.

ME YLEISÖSSÄ RAKASTAMME niitä, jotka panevat kaiken peliin. Nautimme sankariaikojen kuskien kommenteista, joissa he toteavat, että parempi ajaa puuhun, kuin olla toinen. Gladiaattorit halutaan kentälle antamaan kaikkensa. Raaka vauhti ja yrittäminen sytyttää katsojat. 

Emil Lindholm sanoi hyvin todetessaan, että ulkopuolisen näkökulmasta koskaan ei mene täydellisesti. Jos ajat järkevästi mestaruudesta, olet vähän tylsä varmistelija, mutta sinua juhlitaan mestarina. Jos isket aina lapun lattiaan ja menetät mestaruuden hölmöilyyn, olet näyttävä kuljettaja. Jälkikäteen kuitenkin äimistellään, että kuinka ihmeessä hän mestaruuden tuolla tavoin tötöili.

Täydellisisä kuljettajia on hyvin vähän, eivätkä hekään oikein meille maistu, sillä he ovat sitten jo liian ylivoimaisia. Varsinkin, jos kyse on ulkomaalaisista kuljettajista.

YKSI KULJETTAJATYYPPI KELPAA meille suomalaisille paremmin kuin hyvin. Tämä tyyppi on kotimainen kuljettaja, joka on kaikessa ylivoimainen. Hän ajaa pohja-ajat pätkille, voittaa kokonaiskilpailut ja nappaa vielä ylimääräiset pisteet. Kauden lopussa häntä juhlitaan mestarina. 

Ja nythän meillä on sellainen. Kun Kalle Rovanperä voittaa ylivoimaisesti jokaisen pätkän ja samalla kilpailun, maata hänen jalkojensa alla suudellaan. Hän ei ole liian ylivoimainen, hän on meidän kansallisaarteemme. 

Onneksi meillä on nyt Kalle ja toivotaan, että ylivoimaisuus jatkuu. Niin paljon kuin rakastammekaan lajejamme ja liputamme niiden puolesta, mikään ei voita sitä tunnetta ja tietoutta, että me olemme parhaita jossakin. 

Ylivoimainen suomalainen kelpaa aina.