Vuonna 1965 esitelty Suzuki T20 oli jo syntyessään merkityksellinen moottoripyörä. Suzuki oli kilpailijoitaan kevyempi ja se oli varustettu kuusivaihteisella vaihteistolla. Vastaava vaihteisto nähtiin seuraavan kerran vasta vuonna 1967 esitellyssä Bridgestone 350 GTR -tuotantopyörässä.

Vakiokuntoisella Suzuki T20:llä menestyttiin muun muassa Man-saarella, jossa britti Bill Smith (1966) ja australialainen Kelvin Carruthers (1967) sijoittuivat T20:llä 250-kuutioisten luokassa kyseisinä vuosina 12:nneksi. Molempien keskinopeus kilpailussa oli kunnioitettava 133 km/h.

Suzuki T20 oli muista tuon ajan japanilaispyöristä poiketen kevyt, tehokas (vakiona 29 hv) ja kuusivaihteisen vaihteistonsa ansiosta myös hyvin välitetty ja siten suorituskykyinen moottoripyörä. Britit ristivät T20:n kuusipykäläiseen vaihteistoon viitaten ”Super Six” -lempinimellä, kun Amerikassa T20 tunnettiin kutsumanimellä ”Hustler”.

Kuva

Vakiosta kilpapyöräksi

1960-luvun alussa motocrossia ja enduroa ajanut Martti Pesonen oli motocross- ja enduro-mies henkeen ja vereen. Vuonna 1966 enduron Sixiin valmistautuessan Pesonen loukkasi polvensa, jolloin Jarno Saarinen ja Teuvo Länsivuori houkuttelivat miestä siirtymään asvalttiradoille. Kun samaan aikaan Suomeen oli juuri valmistunut Keimolan moderni moottorirata ja Hämeenlinnan Ahvenistollekin rakennettiin moottoristadionia, Pesonen päätti siirtyä soralta asvaltille.

Pesonen tunsi Suzukin Suomen maahantuojalla työskennelleen Jorma Vasaman, joka kertoi loppilaiselle Suzukin uudesta T20-mallista.

– Kysymyksessä oli vakiopyörä, johon Suzuki toimitti ohjeet kilpapyöräksi virittämistä ja rakentamista varten. Innostuin asiasta ja ostin Suzukin lokakuussa 1966, Pesonen aloittaa.

Seuraava talvi kului muutostöissä. Talven aikana tuotantomoottoripyörää rakennettiin tehtaalta saatujen ohjeiden avulla aidoksi TT-pyöräksi.

– Suzukin ohjeissa oli hyvin tarkkaan käyty läpi erilaiset viritysasiat - erityisesti moottoripuolella, jossa kampiakselin limppuihin tuli asentaa korkit ja alumiinilevyt piti ruuvata kiinni niin, että kampikammioon saatiin tehokkaampi huuhtelu moottorin yläkertaan.

– Ohjeet olivat myös kaasuttimien kurkkujen avartamisesta, jotka sorvattiin isommiksi. Myös sylinteriin ja mäntiin tehtiin pieniä muutoksia. Mukaan tuli myös tarkat neuvot siitä, miten ja minkä mitoituksen mukaan vakiopakoputkien tilalle piti rakentaa kilpakäyttöön suunnitellut paisuntasäiliömalliset pakoputket, Pesonen muistaa.

Kuva

Kuva

Pesonen sanoo, että muutostöiden toteuttaminen oli aikaa vievä ja kova prosessi.

– Pyörän virittämisen ohella valmistin ja suunnittelin ohjaustangon ja siihen t-kappaleen, akun kiinnitykset ja ohjausiskunvaimentimen. Myös tankki ja katteet kiinnityksineen piti itse valmistaa. Itse asiasta siitä vakiopyörästä ei jäänyt jäljelle muuta kuin moottori, runko ja jousitus. Kaikki muut siviilitavarat heitettiin pois tai rakennettiin uusiksi, hän luettelee.

Sisäänajo Turkuun

Pesonen kertoo, että Suzukia rakennettiin ja jopa viritettiin Laakson sairaalan kellarissa Helsingissä.

– Endurovuosiltani tuttu Risto Malin työskenteli sairaalassa laitosmiehenä ja rakensimme pyörää sairaalan konehuoneessa yöaikaan. Pyöräni rakentelu oli Ristolle ajankulua, kun hänen tehtävänään oli öisin hoitaa päivystyksiä, Pesonen hymyilee.

Kun kevät 1967 ja ensimmäiset kilpailut toukokuun alussa Turun Ruissalossa lähestyivät, perinteiseen tyyliin aikataulu kävi tiukaksi. Suzuki ei hyvästä yrityksestä huolimatta ollut Ruissalon TT-kilpailujen aika-ajoon mennessä kilpailukunnossa.

– Olin ilmoittautunut Ruissaloon, mutta pyörä ei ollut valmis. Lauantain aika-ajoon en ehtinyt, joten soitin järjestäjälle ja kysyin ”jos tuon pyöräni sunnuntaiaamuksi paikalle, pääsisinkö kisaan mukaan?” Ja he lupasivat, että pääsisin.

– Viimeisenä yönä rakensin pyörää Lopen Sajaniemessä Lopen Sepän Kari Salosen ja hänen isänsä Martti Salosen kanssa. Kun tekemättä oli vielä pakoputkiston paisuntasäiliöt, Martti räkäisi lattialle ja totesi ”antakaas pojat, kun minä hitsaan ne pakoputket kuntoon.

Kuva

Kuva

Suzuki valmistui aamuyöllä kello neljä, jonka jälkeen moottori piti vielä ajaa sisään. Pesonen hyppäsi uuden kilpapyöränsä sarviin ja ajoi valottoman kilpurinsa Lopelta lähelle Turkua. Kari Salonen seurasi pakettiautolla perässä.

– Sisäänajon jälkeen työnsimme Suzukin pakettiautomme kyytiin ja ajoimme Ruissalon varikolle. Kisassa olin viides. Muistan kisasta hyvin sen, kun pyörässä ei ollut vielä ohjausiskunvaimenninta, mutkista ulos ajettaessa keula löi sen verran siksakkia, että pyörässä oli pitelemistä, Pesonen hymyilee.

Saippuaa tankkiin

Turun kisassa ilmeni myös tekninen ongelma, kun Suzukin moottorin kampiakseli täristi niin hurjasti, että sytytyksen kärjet hajosivat lähes palasiksi, eikä moottori ottanut maksimikierroksia eikä käynytkään kunnolla. Syy vikaan löytyi lopulta Japanin päästä.

– Suzuki ei ollut koneistanut kampiakselin limpun päästä valujälkeä, joka sai aikaiseksi väärän ajoituksen sytytyksessä. Kun sytytys saatiin kuntoon, Suzukin moottori lauloi todella hienosti, Pesonen ylistää.

Kilpapyöriksi rakennetut Suzukit eivät lopulta saavuttaneet kovin suurta harrastajien suosiota. Tuohon aikaan Suomen moottoriradoilla nähtiin vain kaksi Suzukia ja syy tähän oli liian työläs rakentelu.

– En olisi etukäteen arvannut, millainen savotta ja työmaa oli rakentaa vakiopyörästä TT-tason kilpapyörä. Kun Suzuki valmistui totesin ”seuraavan pyörän ostan valmiina.

Kuva

Turun Ruissalossa saavutetun viidennen sijan jälkeen Pesonen ajoi toisessa TT-kisassaan Keimolassa 250-luokassa kolmanneksi. Kauden päätteeksi hän voitti Suzukillaan 250-kuutioisten luokassa SM-pronssia.

– Toki hyvä oppivuosi se oli minulle monellakin eri tavalla. Siinä toisessa kisassani Keimolassa kaaduin aamun harjoituksissa ja rytäkässä Suzukin bensatankki rikkoutui. Kun uutta ei ollut varalla ja vanha tankki tihkui bensaa, paikkasimme tankin saippuapalalla, jotta pääsin kisaan mukaan.

– Ja se saippua piti sen verran, että sijoituin kolmanneksi. VM:n silloinen kuvaaja Holger Eklund otti kisan jälkeen varikolla kuvia ja se oli tietysti jo merkki menestyksestä.

Jokiniemessä tapahtui

Lopen Jokiniemessä rakennettiin 1960-luvun jälkimmäisellä puoliskolla ja 1970-luvun alussa kilpapyöriä ja -autoja menestyksekkäästi. Pesonen myi junioriluokan pyöränsä naapurikylässä asuneelle motocrossin tulevalle nelinkertaiselle maailmanmestarille Heikki Mikkolalle.

Pesosen Suzukin ja muidenkin pyörien rakentelussa ja virittelyssä mukana ollut Lopen Seppä Kari Salonen puolestaan voitti Minillä asvaltti- ja jääradoilta kaikkiaan yhdeksän SM-kultaa.

– Tuohon aikaan Jokiniemessä oli hyvää meininkiä. Salosen Karin kaltainen ”seppä” oli meille todella tärkeä henkilö. Mikkolan pyöriä laitteli Lopen Pyörän ja Korjaamon Jussi Hagqvist. Toki Heikki oli tuttu vieras myös Karin pajalla. Kun rakentelimme pyöriä kuntoon, taisin asua kymmenisen vuotta Karin korjaamolla, Pesonen hymyilee.

Kuva

Japanista saatujen tehdasohjeiden lisäksi Pesonen ja Salonen suunnittelivat Suzukiin myös omaa tekniikkaa.

– Ohjauksen kolmiotuki ja -vaimennin olivat meidän käsialaa. Myös etujarrun rumpua kevensimme poraamalla siihen ”tuuletusreikiä”, joiden arvelimme olevan hyvä ratkaisu. Eihän niiden reikien vaikutuksesta meillä ollut todellista tietoa.

Muisto menneistä

Kaudeksi 1968 Pesonen sai Yamahan maahantuojalta Arwidssonilta käyttöönsä Yamahan tuotantokilpapyörän, joten Suzuki-aikakausi jäi vain yhden kauden mittaiseksi. Yamahalla Pesosen TT-ura lähti nopeaan nousuun.

Kauden 1967 jälkeen Pesonen myi Suzukinsa, jolloin hänen ja pyörän tiet erosivat viideksitoista vuodeksi.

– 1980-luvun alkuvaiheessa sain soiton, jossa kaveri arveli omistavansa vanhan Suzukini. Pyysin kaveria näyttämään pyörää ja kun näin sen, tunnistin sen heti omakseni ja ostin pyörän välittömästi.

– En ole ajanut Suzukilla 1960-luvun jälkeen ja harvakseltaan olen edes nähnyt sitä, koska pyörä on ollut säilytyksessä eri varastoissa ennen kun se tuotiin Lahden Moottoripyörämuseoon näytille. Varsinaiseen ajotarkoitukseen Suzukista ei mielestäni enää ole ja ostajia pyörällä olisi tässä jo ollut, mutta olen halunnut pitää sen itselläni. Se on kiva muisto menneistä ajoista, Pesonen toteaa.