Hyppää pääsisältöön
Kuva
Erno Kostamo. Kuva Marko Vihriä

Erno Kostamo ei jäänyt surkuttelemaan loukkaantumistaan – Imatran varikolla hymy oli jo herkässä: ”Kukaan ei muuten jää eläkkeelle”

5.7.2026

Erno Kostamo koki vakavan loukkaantumisen Mansaarella, mutta kuntoutuminen on alkanut hyvin. Kostamo oli Imatranajon varikolla kepein mielin. 

”Joskus on ollut jalat notkeammassa kunnossa”, Kostamo naureskeli. 

”Pääkoppa toimii ja hymy herkässä siltä osin. Ei tässä ruveta tilannetta sen enempää surkuttelemaan. Se tiedetään, että tämä on osa lajia”, Kostamo sanoi. 

 

 

 

 

Kostamo sanoi, ettei kolari oli jäänyt mitenkään harmittamaan, koska hän on tämän lajin edustajana täysin sinut sen kanssa. Jotain positiivistakin hän näkee siinä, että on Imatralla katsomossa. 

”Aamupala maistui paljon paremmalta kuin ei ole ajamassa. Kisajännityksen takia ei ole maistunut, mutta nyt maistui”, Kostamo naureskeli. 

Erno Kostamo ei tiedä vielä minkälaisella tahdilla hän toipuu ja milloin pääsee takaisin pyörän päälle, mutta yhden asian hän on luvannut. 

”Kun teho-osastolta pääsin pois, niin soitin saman tien mekaanikoille, että kukaan ei muuten jää eläkkeelle. Tiimi pyörii samalla tapaa ja ajatetaan sitten muita kuskeja. Olen sitten tiimipäällikkönä siihen asti, kun tulee se päivä, että pystyisin itse ajamaan. Varikoilta ei hävitä mihinkään”, Kostamo sanoi. 

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 4/2026