
Ferrarin tallipäällikkö Fred Vasseur raivona medialle: ” Olin todella vihainen”
Ferrarin F1-kausi ei ole mennyt lainkaan suunnitelmien mukaan. Vuosi sitten tiimi taisteli jopa maailmanmestaruudesta, nyt se on vajonnut valmistajien MM-sarjassa 299 pistettä McLarenin taakse. Mercedes on sentään 24 pistettä takana.
Charles Leclerc ja Lewis Hamilton ovat MM-sarjassa vasta viides ja kuudes. Ferrari on ainoa neljästä parhaasta tiimistä, jolla ei ole tältä kaudelta yhtäkään voittoa. Fred Vasseur syyttää osaksi mediaa, joka onkin jo ehtinyt spekuloida hänen potkuillaan.
– Kaikenlaiset huhut sekoittavat koko ajan pakkaa. En aio enää puhua medialle, eikä kukaan muukaan Ferrarilta. Me emme aloittaneet tätä, vaan media, Vasseur jyrisi AMuS:lle.
- En halua asettaa kaikkia toimittajia samaan muottiin, mutta internetin myötä media on muuttunut aggressiivisemmaksi. Heillä on paineita saada klikkauksia, Vasseur totesi.
Kaikenlaiset ilkeämieliset vihjailut alkoivat ennen Kanadan GP:tä. Jo tuolloin Vasseurille ehdoteltiin potkuja ja väitettiin, että Ferrarin tekninen johtaja Loic Serra on tehnyt työnsä huonosti.
– Olin silloin todella vihainen, koska jutut menivät aivan liian pitkälle. Teknistä johtajaamme haukuttiin huonosti tehdystä työstä, vaikka tämän kauden automme oli käytännössä valmis, kun hän aloitti työt meillä.
Myös huhut Charles Leclercin ympärillä ärsyttävät Vasseuria.
– Tietyt toimittajat kirjoittivat jatkuvasti, että Charles on menossa Mercedekselle, vaikka hän itse aina muistutti pitkästä sopimuksestaan meidän kanssamme. Kukaan ei välittänyt siitä. Kaikella tällä on ollut vaikutus tiimiin. Italiassa ihmiset reagoivat niin valtavan tunteellisesti kaikkeen. Ilman tätä turhaa taustahölinää kaikki asiat sujuisivat paljon paremmin, Vasseur murahti.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.