Hyppää pääsisältöön
Kuva
Lewis Hamilton. Kuva Red Bull

Lewis Hamiltonin Ferrari-unelma toteutui Barcelonassa – uran 106. F1-voitto tuli rohkealla taktiikalla

Teksti
Kuvat
14.6.2026

Aikaa se otti, mutta vihdoin ja viimeine Lewis Hamilton otti uransa 106. Formula 1 -voittonsa ja ensimmäisensä ykkössijoituksensa Ferrarin kuljettajana Barcelonan GP:ssä.

“Onhan tämä ihan uskomatonta. Olen haaveillut tästä todella kauan, siitä asti kun olen seurannut Ferrarin tekemistä kauan sitten. En voi muuta kuin kiittää koko tiimiä, joka on uskonut minuun ja valintoihini. Sitoutuminen on ollut ensiluokkaista”, Hamilton kommentoi kilpailun jälkeen. Hän jakoi paljon kiitosta niin Maranellon suuntaan kuin kotiinsa ja faneille, joita hän kutsui parhaiksi mitä urheilija voi koskaan taakseen saada. 

Hamilton onnistui Barcelonassa strategisesti erinomaisesti ja sai yliotteen Mercedes-kaksikosta George Russellista ja Kimi Antonellista, kun hän onnistui kolmen pysähdyksen taktiikallaan päihittämään kaksikon kahden pysähdyksen suunnitelman.

Hamilton hyötyi selkeästi virtuaalisesta turva-autosta, mutta tämän lisäksi hänellä oli kiistatta reilusti vauhtia Mercedes-kuljettajien lyömiseen.

George Russellin kilpailu oli kaksijakoinen, sillä hän otti hetkellisesti pataan tiimikaveriltaan Kimi Antonellita, joka meni ajamalla ohi kilpailun lopussa ja nousi toiseksi. Antonelli meni jo Russellilta karkuun vain muutama kierros ennen maalia, mutta joutui keskeyttämään kilpailun. Russell ajoi ruutulipulle toisena ja Lando Norris kolmantena. 

"Auto vaan sammui. Yritin nollata sitä, mutta se oli siinä. En tiedä mitä tapahtui, sillä en saanut mitään ennakkovaroitusta", Antonelli sanoi. 

Max Verstappen oli neljäs ja Oscar Piastri oli ainoa muu kuljettaja, joka pääsi maaliin samalla kierroksella voittajan kanssa.

Charles Leclerc keskeytti hetkeä Antonellin jälkeen menetettyään ohjaustehostimen. Myös Valtteri Bottas keskeytti kilpailun. 

 

F1 Barcelona GP
Sija Kuljettaja Kansallisuus Talli Tulos
1 Lewis Hamilton Iso-Britannia Scuderia Ferrari HP 66 kierrosta
2 George Russell Iso-Britannia Mercedes AMG Petronas F1 Team +0:19.561
3 Lando Norris Iso-Britannia McLaren Mastercard F1 Team +0:23.719
4 Max Verstappen Alankomaat Oracle Red Bull Racing +0:40.497
5 Oscar Piastri Australia McLaren Mastercard F1 Team +0:58.661
6 Isack Hadjar Ranska Oracle Red Bull Racing +1 kierros
7 Pierre Gasly Ranska BWT Alpine F1 Team +1 kierros
8 Franco Colapinto Argentiina BWT Alpine F1 Team +1 kierros
9 Liam Lawson Uusi-Seelanti Racing Bulls +1 kierros
10 Arvid Lindblad Iso-Britannia Racing Bulls +1 kierros
11 Gabriel Bortoleto Brasilia Audi Revolut F1 Team +2 kierrosta
12 Carlos Sainz Espanja Atlassian Williams F1 Team +2 kierrosta
13 Esteban Ocon Ranska TGR Haas F1 Team +2 kierrosta
14 Sergio Perez Meksiko Cadillac F1 Team +3 kierrosta
15 Charles Leclerc Monaco Scuderia Ferrari HP +4 kierrosta
16 Andrea Kimi Antonelli Italia Mercedes AMG Petronas F1 Team +5 kierrosta
17 Ollie Bearman Iso-Britannia TGR Haas F1 Team +6 kierrosta
Keskeytti Alex Albon Thaimaa Atlassian Williams F1 Team +11 kierrosta
Keskeytti Fernando Alonso Espanja Aston Martin Aramco F1 Team +29 kierrosta
Keskeytti Nico Hulkenberg Saksa Audi Revolut F1 Team +37 kierrosta
Keskeytti Valtteri Bottas Suomi Cadillac F1 Team +51 kierrosta
Keskeytti Lance Stroll Kanada Aston Martin Aramco F1 Team +61 kierrosta

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 4/2026