Krisse Aalto aloitti driftingin vasta 27-vuotiaana ja haluaa näyttää, ettei koskaan ole liian myöhäistä – ”Aloitin itse aika tyhjästä”
Krisse Aalto on ajanut urallaan niin Drift Mastersia kuin SM-sarjaakin. Molempia myös tällä kaudella. Hän kertoo, mitkä ovat sarjojen suurimmat erot.
”Suomessakin on tosi kova taso SM-sarjassa, ei meillä muuten olisi näin montaa kuljettajaa Drift Mastersissa. Mutta toki kun Mastersiin menee, niin kaikki asiat nousevat potenssiin 20. On todella paljon yleisöä, autot ja pito renkaissa on ihan uskomatonta”, Aalto sanoo Vauhdin Maailmalle.
Aalto on ollut urallaan kahdesti palkintopallilla SM-sarjassa, nyt hän on pisteissä viidentenä, kun yksi osakilpailu on ajamatta. Hänelle tärkeintä ei ole kuitenkaan voittaminen.
”Minulle voittaminen ei ole koskaan ollut tärkeintä, vaan muiden inspiroiminen aloittamaan laji. Aloitin itse 27-vuotiaana aika tyhjästä, joten olen hyvä esimerkki siitä, ettei koskaan ole liian myöhäistä. Tietysti haluan kehittää itseäni koko ajan paremmaksi kuljettajaksi. Mutta hauskaa pitää myös olla, ajaminen ei saa olla väkisin vääntämistä.”
Ratsastuksessakin kilpaillut nainen näkee ”hevosvoimissa” paljon samaa.
”Haluan olla auton kanssa yhteydessä kuten hevosenkin kanssa ratsastuspuolella. Vaikka menestystä ei tulisi, olen tyytyväinen, jos auto on toiminut ja tiimillä on ollut kivaa.”
Aalto ja hänen puolisonsa Juha Pöytälaakso ajavat driftingiä hyvin erilaisista lähtökohdista.
”Olemme Pöytälaakson kanssa sillä tavalla erilaisia, että hän ajaa siksi, että saa kilpailla, minä kilpailen siksi, että saan ajaa”, Aalto naurahtaa.
Kun kisapäivä koittaa, Krisse Aallolla on yksi rituaali, joka pitää aina tehdä.
”Sellainen viiden kilometrin aamulenkki pitää aina kisapäivänä tehdä. Toinen on se, että ennen kisaa haluan mennä autoon jo hyvissä ajoin, että ehdin pukea kaikki varusteet ja fiilistellä.”
Vitosen lenkki on hänelle lyhyt, sillä monitoiminainen on ehtinyt jo juosta ensimmäisen maratoninsa.
”Juoksin viime vuonna ekan maratonin Varsovassa, varmasti haluan jatkaa joskus sitäkin. Nyt siihen ei ole ollut aikaa. Tulos oli joku viitisen tuntia. Aloitin vuosi sitten ja silloin juoksukunto oli kyllä ihan nollissa.”
Miten hän ehtii kaikkeen? Driftingiin, ajo-opettajan hommiin, hevostalleille ja vielä treenaamaan maratonia?
”No eipä tässä sitten oikein muuta ehdikään tekemään”, Aalto myöntää.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.