Hyppää pääsisältöön
Kuva
ToniPuputti22_VilleOinonen99_2026_kuva: TenhoPhotography

Driftingin SM-sarjat jatkuvat Hyvinkäällä viikonloppuna – Fure Pro2 -luokassa tiukka mitalitaisto

30.6.2026

Autourheilun neliosainen Drift SM Koneita.com Pro -kausi suuntaa toiseen SM-osakilpailuunsa Hyvinkään Vauhtipuistoon viikonloppuna. Yleisölle on tarjolla herkkua enemmänkin, kun samalla ajetaan neljän osakilpailun mittaisen Fure Pro2 -luokan kolmas SM-osakilpailu. Lauantaina ajetaan kummankin luokan lajitteluajot ja sunnuntaina ovat vuorossa Top32-pariajokaaviot.

Koneita.com Pro -luokan SM-sarjan kärkipään kuljettajia on jonkin verran sivussa Hyvinkään osakilpailusta, mutta esimerkiksi neljäntenä oleva Saarijärven Urheiluautoilijoiden Jussi Laitinen on mukana, kuten on yli 30 muutakin kuljettajaa. Kilpailuisäntä Hyvinkään Urheiluautoilijoita edustava Sami Tammi on talkoillut kotikilpailunsa eteen monen muun tapaan ahkerasti, mutta viikonloppuna hänet nähdään Pro-luokan starttiviivalla. Sarjassa hän on avauskilpailun jälkeen sijalla 26.

"Nyt näyttää osallistujamäärä Prossa siltä, että siellä saavat kaikki ajaa kunnolla lajitteluissa, jos mielivät jatkaa sunnuntain kaavioon. On monta kovaa kuskia viivalla. Pro2 on puolestaan todella mielenkiintoinen luokka katsojillekin, koska siellä on todella paljon hyviä kuskeja", Tammi korostaa.

Hyvinkäällä kilpailua varten on käännetty radan ajosuunta perinteisestä ja lisätty viimeisen mutkan ulkoreunaan betonimuuri turvallisuussyistä.

"Muuri tuo myös ajamiseen näyttävyyttä ja tarkkaavaisuutta."

"Omat talkoorukkaseni irtoavat käsistä keskiviikon aikoihin. Sitten nopea huolto autoon ja valmistautumaan kisaan. Olen hyvillä fiiliksillä. En ole montaa vetoa vetänyt tuohon suuntaan, mutta satoja toiseen. Kyllähän sitä ymmärtää sen ansiosta, minkälaisia mutkia radalla on. Vedoissani kaikki on kiinni siitä, miten pääni toimii. Olen taistellut mentaalipuolen kanssa, ja kausilla 2023–2024 oli paljon taistelua pääkopan kanssa. On tullut tehtyä tyhmiä virheitä, joihin ei ole varaa, koska ne kaatavat koko homman kisoissa. Olen saanut siihen isoa apua, ja viime viikonlopun treeneissäkin oli kelpo vetoja. Tähtään Top8-vaiheeseen, ja kaikki siitä eteenpäin on plussaa."

Fure Pro2:ssa vaihtelevia tuloksia

Fure Pro2 -luokan SM-sarjan kärjessä oleva Honkajoen Moottorikerho/UA:n Toni Puputti on kirjannut kaksi varsin erilaista tulosta tauluunsa. Hän voitti ensimmäisen osakilpailun Lapualla, mutta putosi Top16-vaiheessa Oulussa, jossa ajettiin Hyvinkään tapaan kummankin luokan kilpailut.

"Keskittymisen puute vaivasi Oulussa. Omasta mielestäni tuli huonoimmat vedot Top16-vaiheessa, mistä lähdinkin kotiin. Se oli jo kolmas ajopäivä putkeen, ja kaikki olivat pitkiä päiviä, koska mukana olivat kummatkin luokat. Avauskisa onnistui yli odotusten, ja nyt voitto sekä sarjakärjessä pysyminen ovat tietysti tavoitteenani", Puputti kertoo.

Drift Madness Trackin Jussi Juhala voitti Pro2-luokan edellisen osakilpailun ja on sarjataulukossa toisena. Juhalalla on kilpailuissa käytössään laina-auto, jolla hän ei harjoittele kilpailujen välissä. Lapualla näkyi kyseisellä autolla ajamattomuus, ja lisäksi autossa ilmeni pieniä vikoja.

"En tiedä, onko helppoa lähteä voiton jälkeen Hyvinkäälle. Ei ole tullut sitä 'lay-outia' (rataprofiilia) kauheasti ajettua. Sunnuntaina ajoin seitsemän kierrosta, myös vesisateella, joten tuli sitäkin testattua. Ainakin nyt tiedän, mihin suuntaan radalla käännetään. Rata on vauhdikas ja hyväkin. Viimeisen mutkan muuri tuo hyvän lisämausteen. Ainahan se on niin, kun mennään betonimuurille sivuluisussa."

"Laina-auto toimi Oulussa kisapäivinä hyvin ja pääsin ajorytmiin, kun sain onnistuneita vetoja alle. Hyvinkäällä tavoitteeni on mahdollisimman ehjä kisa. En lähde hampaat irvessä sinne, mutta aina on mukava menestyä. Se tulee, jos on tullakseen. Kun saa ajettua rennosti, menee paremmin."

Pro2-luokan SM-sarjan kolmatta sijaa pitää hallussaan Karstulan Urheiluautoilijoiden Ville Oinonen.

"Olen ihan leppoisin mielin ennen kisaa. Olemme laittaneet autooni enemmän voimaa Oulun jälkeen, turbo on isompi. Auto oli pikkuisen laiskanpuoleinen, ja piti ajaa koko ajan kaasu pohjassa. Jos nyt olisi enemmän varaa muuhunkin. Lapua oli onnistunut kisa, mutta Oulu oli melkein pettymys. Tietysti se on niin, kun tippuu jatkosta Top16-vaiheessa, kun kärkeen pitäisi pystyä. Tavoitteeni on kolmen joukkoon Hyvinkäällä", Oinonen juttelee.

Hyvinkään Urheiluautoilijoiden Mikael Korkiakoski on sarjataulukossa neljäntenä tasapisteissä Oinosen kanssa.

Yleisöportit avautuvat kilpailupaikalla kumpanakin päivänä kello 9.00, jolloin käynnistyvät myös Fure Pro2:n harjoitukset. Luokan lauantaiset sunnuntain kaavioon karsivat lajittelut ovat vuorossa kello 10.30–15.00. Koneita.com Pro pääsee harjoitustensa pariin lauantaina kello 15.00, ja lajittelut ovat vuorossa kello 16.30–19.30.

Fure Pro2:n Top32-kaavio ajetaan sunnuntaina kello 10.00–14.15. Koneita.com Pron harjoitukset käynnistyvät kello 14.15, ja Top32-kaavio on ohjelmassa kello 15.30–19.45.

Yleisölle Hyvinkään osakilpailun kahden päivän lipun hinta on 30 euroa. Alle 15-vuotiaat pääsevät seuraamaan tapahtumaa ilmaiseksi huoltajan seurassa. Liput ovat ostettavissa tapahtuma-alueelta ja ennakkoon Ticketmaster-palvelusta.

Kilpailupaikka on Hyvinkään Vauhtipuisto, osoitteessa Hikiäntie 1508, 05820 Hyvinkää.

Kilpailun järjestäjänä toimii Hyvinkään Urheiluautoilijat.

Rataesittely

Hyvinkään osakilpailun virtuaalinen rataesittely löytyy FlyingFinnTV-palvelusta:

www.flyingfinn.tv/fi/video/s-drift-sm-2026-hyvinkaan-vauhtipuisto-hyvinkaa-rataesittely-l090k7

Live

Kaikkien Koneita.com Pro- ja Fure Pro2 -luokkien SM-osakilpailujen lajittelut ja kaaviot ovat katsottavissa suorana lähetyksenä FlyingFinnTV-palvelussa:

www.flyingfinn.tv/drifting

Drift SM Koneita.com Pro 2/4, Drift SM Fure Pro2 3/4

Hyvinkää, 4.–5.7.2026

Hyvinkään Urheiluautoilijat ry
Hyvinkään Vauhtipuisto
Hikiäntie 1508
05820 Hyvinkää

Aikataulu

Lauantai 4.7.2026

  • 9.00 Yleisöportit avautuvat
  • 9.00 Harjoitukset Pro2
  • 10.30–15.00 Lajittelut Pro2
  • 15.00 Harjoitukset Pro
  • 16.30–19.30 Lajittelut Pro

Sunnuntai 5.7.2026

  • 9.00 Yleisöportit avautuvat
  • 9.00 Harjoitukset Pro2
  • 10.00–14.15 Top32-kaavio Pro2
  • 14.15 Harjoitukset Pro
  • 15.30–19.45 Top32-kaavio Pro

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 4/2026